Viro on historian aikajanalla ollut miehitetty useampaan kertaa, milloin isäntiä ovat olleet saksalaiset, ruotsalaiset ja milloin venäläiset. Jos sinulla on vain vähän aikaa ja haluat tutustua ”elämyksellisesti” Viron synkkään lähimenneisyyteen, niin suosittelen Vabamu museota ja KGB:n vankiselleihin tutustumista. Kesäaikaan päivään kannattaa liitää myös Patarein Vankila-alue.
Juuri Tallinnan vanhankaupungin muurien ulkopuolella on Vabamu, miehitysten ja vapauden museo, joka kertoo lähihistoriasta sitä eläneiden ihmisten kertomusten kautta. Kertomuksissa on vahvasti läsnä sitkeys, voima ja toivo – ihmisten resilienssi.
Viron ensimmäisen presidentin Lennart Meren avajaissanat museolle olivat:
”This is our house of freedom and it should remind us of one thing only – of the frail and fragie line that separates freedom and opponents of freedom”
Museo on avattu 2003 ja uudistettu 2018. Museon takana on yksi virolainen, Yhdysvaltoihin Saksan kautta paennut lääkärinainen, Olga Kistler-Ritso.
Museo on perustettu valistamaan ihmisiä pohtimaan Viron lähihistoriaa, tiedostamaan vapauden haurauden sekä puolustamaan edelleen vapautta ja oikeudenmukaisuutta
Ajanmukaisen museon tavalla museon lävitse voi kulkea audiokuulokkeista tapahtumiin liittyviä kertomuksia kuunnellen. Tapahtumat voi kuunnella suomeksi ja se lisää vielä omaa kehollista kokemusta – jotenkin vielä se tuo osan lisän, kun suomea puhutaan viroa murtaen. Museossa edetään aikajanan mukaisesti. Tapahtumat 1917-1940, 1941-1967, 1968-1990, 1991-2018.
Museon pysyvä näyttely ”Rajaton vapaus” on jaettu viiteen osaan. Esittelen tässä seuraavaksi muutaman kuvan kautta nämä osat:
Epäinhimillisyys osuus kertoo hetkistä, jolloin epäinhimillisyys kosketti kaikkia Virossa asuneita. Esim. Kirjallisuus kiellettiin kesällä 1940. Tuli listoja kirjoista, jotka piti poistaa kaupoista, kouluista, kirjastoista ja sitten aloitettiin niiden hävittäminen. Osa kirjoista oli kiellettyjä aina 1988 asti
Maanpaossa kertoo esineiden sekä videoiden avulla maanpaossa eläneiden virolaisten tarinan.
Neuvosto-Viro osuus kertoo sekä ideologiasta sekä neuvostokansalaisen arkipäivästä. Tämä jälkimmäinen osuus on ehkä se tutuin itselle kuvien kautta.
Uudelleenitsenäistyminen käsittelevä kerros kertoo laulavasta vallankumouksesta, itsenäistymisen hetkistä. Pääosan saavat kahdeksan ihmistä ja heidän uniikit tarinansa.Vapauden puolesta taistelu jatkuu edelleen, niin Virossa kuin kaikkialla maailmassa eri näkökulmista.
Lagle kertoo oman käsityksensä viron nykytilasta aivan museon viimeisissä tiloissa:
”Minusta Virossa puuttuu vapaudesta kauhean paljon. Tai siis ehkä suurempi puute on rohkeudesta, koska todella paljon (tai muihin maailman valtioihin verrattuna ei näin paljon) on rehottavaa korruptiota, jota en siedä ollenkaan. Se, ettei kaikki asiat ole suoria, rehellisiä. Se masentaa minua Virossa ehkä eniten tällä hetkellä.
Toinen asia on, että valheisiin suostutaan,ei uskalleta kertoa asioista. Luultavasti kannetaan vielä kauan tätä neuvostojärjestyksen kuormaa, että sinun on pidettävä kitasi kiinni..”
Vapaus käsittelevä osa tarkastelee vapautta jännitteisenä tilana, jossa tulee löytää tasapaino vapauksien ja velvollisuuksien välillä.
Vanhankaupungin sydämessä on kommunistisen terrorismin toteutuma, KGB:n vankisellit
Vanhankaupungin sydämessä, osoitteessa Pagari1 sijaitsevat remontoidun upean jugendkerrostalon pohjakerroksessa KGB:n vankisellit. Sellit avattiin yleisölle 2017.
Tila ei ole niinkään museo vaan tila, joka tallentaa muistot totalitaarisen hallinnon pimeyksistä. Sellien tavoitteena on oppia ihmisen pahuudesta ja seistä jatkossakin demokraattisten arvojen takana. Viron ensimmäinen presidentti Lennart Meri on sanonut: ”Eestissä tehdyt epäinhimilliset rikokset ovat osa Euroopan historiaa ja nämä pitää muistaa”.
Näissä selleissä on tutkintavankeuden aikana kohdannut epäinhimillistä kohtelua moni virolainen.
Poliittisen terrorin kohteena olivat kommunistista hallitusta vastustavat, virolaiset poliitikot, valtion virkamiehet, bisnesmiehet, tutkijat, armeijan virkamiehet, sotien veteraanit. Selleissä heitä kidutettiin ja hakattiin ja sen jälkeen joko tuomittiin kuolemaan tai lähetettiin vankileireille pitkäksi aikaa. Vankileireille lähetetyistä vain murto-osa selvisi hengissä. Pohjakerroksessa tapahtui tämä kaikki, mutta lisäksi kesäkuussa 1941 jopa 10 000 ihmistä kuljetettiin Venäjälle ja heistä alle puolet palasi kotiin.
10 vuoden rangaistuksen kärsineen Olavin tarina KGB talosta ja sen jälkeisistä ajoista kuvastaa selkeästi millaista toiminta oli:
”Kun saavuin Pagariin, minut pantiin niin sanottuun seisontakaappiin (katso alla oleva kuva vihreästä kaapista). En muista kuinka kauaksi, ehkä 10 päiväksi. Seisoin siellä kädet raudoissa. Kuulustelut kestivät kauan: pahoinpitelyä, uhkailua, houkuttelua, manipulointia (”tunnusta kaikki ja huolehdimme siitä, että saatte pienemmän rangaistuksen”).
KGB:n kuulustelijat käyttivät enimmäkseen salanimiä. Kuulusteluissakin istuin kädet raudoissa, jotten voisi panna vastaan. Minua kuulusteltiin 48 kertaa. Yritin toistuvasti korostaa olevani saksalainen upseeri, jotta pääsisin sotavankileirille.
Vuonna 1946 (Olav pidätettiin 1945) tutkija Petrov vei minut pahamaineisen Idel Jakobsonin huoneeseen, jossa oli nahkaraippoja. Lyhyen kuulustelun jälkeen minut rullattiin suuren punaruskean persialaismaton sisään niin, että takamus ja jalat jäivät ulkopuolelle muun vartalon ja pään ollessa kokonaan maton sisällä. Sitten alkoi pahoinpitely. Matto ja radio häivyttivät huutoni. Jonkin ajan päästä housuilleni kaadettiin kylmää vettä, jottei syntyisi verisiä haavoja, mutta sen jälkeen lyönnit olivat monta kertaa kipeämpiä ja jokainen niistä tuntui kaikkialla kehossani. Märkien housujen läpi lyömisestä tuli suuria verenpurkaumia, mustelmia. Koko alavartaloni oli turvoksissa ja punainen.
Pahoinpitely oli armotonta, jouduin vankilan sairaalaan. Eräs naislääkäri, jota kutsuttiin Pagarin enkeliksi, vapautti minut kahdeksi viikoksi kuulusteluista ja antoi maata laverilla. Kuulusteluiden alussa minun piti muuten allekirjoittaa todistus, ettei käytössä ole ollut painostuskeinoja.
Rankkojen kuulusteluiden ja Pagarissa vietettyjen kuukausien jälkeen minut määrättiin 10 vuoden pakkotyöhön Kazakstaniin. Myöhemmin päädyin vankileirille ja sieltä vuonna 1954 Saksan kansalaiseksi tekeytyen Länsi-Saksaan.
Ennen vapautumistani pohdin, mitä olin oppinut vankileirillä ja keskustelin asiasta erään puolalaisen vangin kanssa. Hän sanoi vankileirillä oppineensa, kuinka hyvältä maistui pala leipää, kuinka tärkeä on hyvä ystävä ja mitä todellinen vapaus on. Olin hänen kanssaan täysin samaan mieltä.”
Kesäaikaan kolmanneksi saman sarjaan kuuluvaksi vierailukohteeksi sopii merenrannalla, keskustan reunamilla sijaitseva Patarein vankila. Vankila on eräänlainen kommunistisen terrorismin symboli. Sekä Neuvostoliiton että Saksan totalitaariset liikkeet käyttivät sitä.
On käsittömätöntä ajatella sitä kärsimyksen mittasuhdetta, joka on ollut meneillään kapean Suomenlahden toisella puolen ja mitä vaikutuksia sillä on ollut naapurikansamme elämään vielä minunkin lapsuusaikojen aikoihin.
11 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Tämänkaltaiset nähtävyydet kiinnostavat kovasti. Vaikka en noissa ole käynyt, niin paljon samoja elementtejä oli kuin Budapestiin terrorin talossa. Esim. tuo seisontakoppi on hyvin samankaltainen kuin siellä ja varmaan neuvostomenetelmät olivat muutenkin samoja.
Raija Salo
Tällaiset kohteet ahdistavat niin pahasti, että erityisherkkänä en pysty menemään. Silti on hyvä tietää historiasta ja naapurimaan lähimenneisyydestä. On siis mielenkiintoista lukea tämän kaltaisia artikkeleja, joista saa tietoa menemättä ja kokematta itse paikan päälle.
kodinvaihtaja
Ihan totta. Itse esim. En voi koskaan mennä K16 leffoihin, liian voimakkaita minulle
Pirkko / Meriharakka
Tuon miehitysmuseon takia aikoinaan teimme yhden reissun Tallinnaan – olimme silloin aikaisemmin keväällä käyneet saman aiheen tiimoilta museoissa niin Riikassa kuin Vilnassa ja halusimme nähdä myös Viron vastaavan. Suosittelen muuten ehdottomasti, jos matka suuntautuu joskus Latviaan tai Liettuaan myös noita museoita!
kodinvaihtaja
Hyvä tietää! Ja kiva kun näitä museoita on uudistettu ja asianosaiset ovat päässeet esiin omalla äänellään ja kasvoillaan
Maapalloilija
Näitä miehitysmuseon tyyppisiä on useita Baltian ja Itä-Euroopan maissa. Onneksi ei meillä Suomessa, vaikka lähellähän se oli 1944. Oli onneakin meillä matkassa. Ja taas se itänaapuri siellä näyttää voimiaan uhkaavasti…
kodinvaihtaja
Samat konstit käytössä – on tärkeää tuntea historia
Terhi
Ei kai tähän voi sanoa muuta kuin, että ihminen on elollisista olioista julmin. Vilnalainet KGB:n vankisellit ovat kyllä hämmästyttävästi noiden kanssa samannäköisiä.
kodinvaihtaja
Jotenkin herännyt pelot, että tämä ei ole vain historiaa..
Sandra / The Present is Perfect
Minulla on hatarat muistikuvat, että olisin täällä joskus käynyt vuosia sitten. Tämän ajanjakson miettiminen on nyt ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan, kun yhden Euroopan maan vapaus on taas uhattuna. Täytyy viedä ruotsalainen poikaystävä tuonne, hän kun ei ole niin perillä Neuvostoliiton ajoista.
kodinvaihtaja
Jotenkin miehitysmuseovierailu tullut kyllä viime päivinä vahvemmin mieleen… Samoja piirteitä liian paljon.