Venäjänhiekka ja muut Itä-Suomen ihanuudet

Lokakuisena viikkona teimme äiti-tytär-koira kokoonpanolla roadtripin Itä-Suomen kansallispuistoihin. Kolmen vaelluspäivän aikana tutuksi tuli seitsemän kansallispuistoa: Linnansaari,  Kolovesi, Petkeljärvi, Patvinsuo, Koli, Tiilikkajärvi sekä Hiidenportti. Koko reissun pääkohdat voit lukea tästä yhteenvedosta.

Seuraavaksi esittelen kolmannen päivän vaelluskohteet, Kolin, Tiilikkajärven ja Hiidenportin kansallispuistot tarkemmin.

3.päivä

Kolin kansallispuisto

Koli on tuttu aikaisemmilta vaelluksilta, olen kiertänyt Herajärven kierroksen (lue tästä). Se on kuitenkin niin upea, että nyt kun lähellä olimme, niin oli pakko pistäytyä. Ajoimme Patvinsuolta 79km (1h 15min) ja kävimme fiilistelemässä Kolin kallioilla.

Pistäydyimme ihan vain hengittelemään hiljaisuutta ja katsomaan kaukaisuuteen. Ja vaikka oli syysloma ja parkkipaikoista oli vain muutama vapaana klo 7.50 aamulla,  niin kallioilla oli meidän kanssamme vain yksi koiranulkoiluttaja. Lienee ollut todella ruuhkaa päivemmällä, taas kiitän aamuvirkkuuttani.  Kolia mainostetaan sanoilla ”Koli – the face of Finland” ja kirjailijat, kuten Juhani Aho ovat kuvanneet kokeneensa Kolilla ”luonnon jumaluutta”. Akka-Kolilla on myös alttari risteineen. Edellisellä vierailulla emme päässeet sinne, sillä siellä oli menossa vihkimisseremonia (oli kyltissä toivomus, että annettaisiin 20 min hääjuhlaan rauhaa). Koli on kansallismaisemamme, jos et ole käynyt, niin mene! Rakastan Kolia myös siksi, että sinne ei tarvitse vaeltaa, vaan se on kävellen saavutettavissa vaikka vähän huonompijalkaisellekin.

Kolilla on kyltti, jossa kuvataan miten Kolin kansallismaisema ilmentää kaikkia neljää luonnon elementtiä: maata, ilmaa, vettä ja tulta. ”Vankka, yli 2 miljardia vuotta vanha valkoinen kvartsiitti jalkojen alla edustaa maata. Korkea taivas ja kaukainen horisontti yli 70 km:n etäisyydessä rajaavat ilma-elementin. Geologisesti katsoen koko Kolin kansallismaisema on veden muovaama. Vesi näkyy eri olomuodoissaan – Pielisen ulappa, valkoiset pilvet ja lumiset puut – jokaiselle tutut Kolin tunnukset. Tulielementtiä – energiaa – edustavat luonnon monimuotoiset piirteet.”

Hiidenportin kansallispuisto

Hiidenportin kansallispuistolle ajoi Kolilta 124 km, 1h 40min. Palolammin opastuspaikalta (Hiidenportintie 86, Sotkamo) lähti Kitulankierros 10,5 km. Tämä meidän piti mennä, mutta kun satoi sen verran rankasti, niin otimme päiväunet autossa ja vaihdoimme puolta lyhyempään Hiidenkierrokseen. Alkumatka molemmista vaelluksista kuljetaan samaa reittiä kuin 3-5 km pitkä Hiidenkierros. Hiidenportin rotkolaaksolta olisi pitänyt kääntyä oikealle, mutta jatkoimme matkaa violetteja merkkejä seuraten vasemmalle.

Vasta laavun kohdalla huomasimme, että tästä tulikin 5km vaellus vaikka tarkoitus oli päästä lyhyemmällä. Mielestäni tämä kohta oli reitin upein. Rotkon pohjalla on tummavetisiä lampia, joista kauniisti heijastui puut vierailumme aikana. Porttilammin laavulle laskeudutaan kivistä ja hankalakulkuista polkua pitkin – mutta reitti on kaunis, sillä sitä kulkiessa näkee rotkolaaksoon eri suunnista.  Porttilammen laavu mahtavalla paikalla järven rannalla, joten makkarat mukaan ja sinne.

Takaisinpäin tullessa laavulta Hiidenportin jälkeen alkaa metsäinen ja osin soinen osuus. Lokakuussa suoluonto on kaunis, niin heleän punainen – varmaan kaunein vuodenaika, jos ei laske kevättä, jolloin tupasvillat ovat parhaimmillaan.

Kovasinvaara on ainut tasainen kohta, ainut alueen kohta, jossa yleensä on voinut asua. Siten luonnollinen sijainti tilalle, jossa asuivat 1938 Antti ja Anna-Mari. Normaalin tilan elämän lisäksi he toimivat savottalaisten tukikohtana. Pirtin päähän on rakennettu pääty Kajaani-Yhtiöiden savottalaisille, jotka tekevät lähistöllä hakkuita. Pariskunta saa lisätienistiä muonittamalla ja asuttamalla heitä ja lisäksi he pitävät savottakauppaa.

Hiidenportin tunnelmaa vei syyslomaviikon lauantain ihmislaumat. Perheet olivat reissussa. Äidit komentelivat lapsiaan, että eivät menisi liian reunalle – ja siinä samassa minun 22v juuri ylittää köyden ottaakseen kuvaa. Teki mieli kommentoida äidille, että ensin tekee kaikkensa pitääkseen heidät lapsina hengissä ja sitten parikymppisenä he uhmaavat kohtaloaan vieläkin… Hiidenportin rotkon kallioseinämä tippuu pystysuorana parikymmentä metriä, mutta sitä on ylhäältä vaikea nähdä, sillä köydet ovat sen verran kaukana reunasta. Kuvat, joissa rotko näkyy, otti parikymppinen tyttöni hypäten köyden ylitse (ilman äitinsä lupaa ;-)).

Tiilikkajärven kansallispuisto

Hiidenportilta ajoimme Tiilikkajärven kansallispuistoon 1h (57km) Sammakkolammen parkkipaikalle (Valtimontie 1095, Rautavaara).

Edellisellä kansallispuistovierailulla vierailin Tiilikkajärven toisessa päässä maailman pienimmässä autiotuvassa (lue lisää tästä). Silloin en nähnyt Tiilikan ykköskohdetta eli Venäjänhiekan rantaa. Se oli nyt päätavoite. 7km Uiton kierroksen puolivälistä pitää jatkaa vielä 400m upealle hiekkarannalle (selkeät kyltit opastavat).

Tiilikkajärvi kuuluu ihan ykkössuosikkikansallispuistojeni joukkoon. Se on jotenkin niin kotoisa, helposti lähestyttävä. Ja ne beachit. Menet kummalle tahansa parkkipaikalle ja kävelet kumman tahansa reitin, niin et pety. Reitti oli helppo käveltävä, pitkälti tasaista. Alkumatka on pitkälti metsäistä harjunreunaa järvinäkymillä, paluumatka taas pitkospuita suomaisemissa. Venäjänhiekka on upea ranta, mutta juuri siinä kohdassa satoi kaatamalla, niin emme pidempään paikkaa ihastelleet.

Muutoinkin oli kovin pilvinen reissu ja oli koko ajan olo, että ihan kohta on pimeää. Oikeasti lähtiessämme kello oli klo 16 ja klo 18 olimme takaisin parkkipaikalla. Aurinko laski klo 18.15. Saavuimme parkkipaikalle kävellen viimeiset sadat metrit pitkospuita pitkin, tuntui, että pitkospuut eivät lopu milloinkaan. Ihanasti saavuimme nuotiopaikalle, jossa oli upeat tulet, harmillisesti meillä ei ollut makkaroita matkassa vaan ajoimme Kuopioon 1,5h syömään.

Tiilikkajärven kansallispuisto on minun suosikkikansallispuistoni, mikä on sinun?