Suvun pääsiäislounaalla Veronassa, veneilyä Gardalla yms.
Suunnitellessamme Italian reissua, 17v tyttömme, joka oli asunut vajaan vuoden Veronassa vaihto-oppilaana kommentoi: ”Oon käynyt Venetsiassa neljästi, ei se oo mikään ihmeellinen mesta, mutta kyllä teidät täytyy sinne viedä, kun se on ainut paikka, jonka suomalaiset Pohjois-Italiasta tietää”. Teinin näkemys suomalaisturismista, totta tai sitten ei?!..
Sisäpiiritietojen perusteella ajoimme suoraan Veronan keskustassa olevaan parkkihalliin ja suuntasimme kaupungille. Lopulta saimme hieman tyttäremme kaltaisen kokemuksen, sillä satoi, oli järkyttävän kylmä, kaikkialla oli liikaa ihmisiä ja ravintolassa oli törkykallista pakastepizzatyylistä pizzaa. Ehkä voisin jopa sanoa, että Venetsian voisi jättää välistä, vähitellen olen matkailijana saavuttamassa sen pisteen, että ns. ykkösmestat voi jättää välistä, kun niistä jää kuitenkin ontto olo.
Kanavat ovat kyllä hienoja, ehkä tunnelman voisi kokea parhaiten aamuviideltä, jolloin saisi kadut itselleen. Tyttäremme kävi lopulta Venetsiassa vuoden aikana seitsemän kertaa..
Ehkä ihaninta tällä matkalla oli nähdä oma tytär osana toista kulttuuria ja osana toista sukua. Ja hänelle muodostuneet muut omat verkostot. Asuimme hänen perheessään, jossa oli itse asiassa vain äiti ja tyttäremme, muut lapset olivat jo muuttaneet omilleen. Tämä iso kolmikerroksinen kivitalossa sijaitsi Veronan ulkopuolella olevassa kylässä viiniviljelmien keskellä. Aikoinaan talossa on asunut isovanhemmat ja kaksi heidän lastaan perheineen, kaikilla oma kerroksensa. Vanhemmat asuivat jo vanhainkodissa ja sisaruksille tuli riitaa ja toinen perheineen muutti pois. Tyttäremme olikin kuullut monta eri tarinaa suvun tilanteesta (jopa opettaja oli kertonut oman versionsa) ja hän kertoikin, että italialaiset ovat todella juoruilevaa porukkaa. Ei siis ihme, että hän oli oppinut niin nopsasti kielen 😉 Ja toisaalta perheen äiti oppi häneltä englantia, molemminpuolinen win-win tilanne.
Saimme nauttia pääsiäissunnuntain lounaan koko suvun kesken. Parsa on pääsiäispöydän se juttu. Kävin perheen äidin kanssa ostamassa parsaa suoraan viljelijältä, joten varmasti oli parasta parsaa, mutta meidän suuhun ihan mautonta. Ja yhtä mautonta oli parsa siinä Italialaisessa ravintolassa, johon tyttäremme tutor perheineen meidät vei. Vaikka muutoin tämän ravintolan ruoka oli todella suussa sulavaa, etenkin jälkkärivanukas. Mutta italialaistunut tyttäremme on oppinut rakastamaan parsaa..
Vaihto-oppilasjärjestön tutor oli todella aktiivinen, hän tuntui ottaneen tyttäremme kotouttamisen sydämenasiakseen ja myös me saimme siitä osasen. Hän vei myös meidät veneilemään Garda järvelle. Veneilyn jälkeen hän esitteli meille Garda järven alueella sijaitsevaa omaa yritystään, Corte San Carloa. He ovat kunnostaneet Cola Lazisen kylään 200 v vanhan talon ja vuokraavat siitä 11 huoneistoa. Ympäristö on kerrassaan hurmaava ja söimme ravintolassa ihan vieri vieressä tunnelmallisella sisäpihalla. Jotenkin tuntui siltä, että samassa tilassa olisi Suomessa ollut kolme pöytää ja siellä oli kymmenen pöytää ja tuolia löytyi aina lisää .
Meillä oli paljon ihania kohtaamisia, ja ison osan niistä tuotti italialaisten lämpö ja ihastuminen siihen, että kanssamme kulki 17-vuotias, joka puhui sujuvaa italiaa.
Salsomaggiore Terme on pieni kylä matkalla Milanon lentokentältä kohti yöpaikkaamme La Speciaa. Sen pitäisi olla tunnin ajomatkan päässä, mutta juutuimme kiirastorstain ruuhkaan ja useamman tunnin matkustettuamme päädyimme nälkäisinä sinne syömään. Ja saimme kuninkaallisten palvelua. Kaikki kylän asukkaat, joita parveili ruokapaikassa ohjattiin omistajan toimesta sivuun, saimme ykköspöydän ja ruokien lisäksi lapset saivat ilmaiset jäätelöt ja aikuiset drinkit. Ihana alku matkalle.
Perhemajoituksen lisäksi yövyimme matkalla kivoissa Airbnb asunnoissa. La Speziassa yövyimme ennen junamatkaa Cinque Terren kyliin (viiteen eri kylään, jonka jokaiseen keskustaan juna pysähtyy) ja vaellusta siellä. Kannattaa ilman muuta kävellä vähintään jokin kyläväli, koko matka menee rantareittiä ja on helppokulkuista – toki osin kapeaa polkua. Cinque Terreen ei voi mennä omalla autolla ja se on hyvä, ei tullut ahdistavaa turismifiilistä vaikka turisteja olikin käsittämättömän paljon.
Cinque Terren jälkeen ajoimme Dolomiiteilla Pieve di Cadoren kylään. Käsittämättömän upeat maisemat, voiko näissä maisemissa saada viidelle hengelle yöpymisen 87€:lla. Kyllä voi. Tuuli oli kova, mutta voin vain kuvitella millaista tässä ihanassa kodissa ja kylässä (upeita pikkuravintojoita vieri vieressä) olisi olla kesällä. Tyttäremme italian kielen taito tuli tarpeen jokaisessa yöpymispaikassa, vaikka jälkimmäisessä emäntä tuli meitä vastaan google translatorin kanssa. Dolomiitit olisi toisaalta voinut jättää väliin, illalla vasta selvisi, että emme pääse vielä vuoristoteille, ne avataan vasta toukokuussa. Olisimme voineet selvittää asiaa etukäteen, mutta onneksi emme, saimme ihanan yöpymisen ja aivan kivan vaellusreitin koimme. Nämä pienet kylät olivat parasta koko matkalla. Ja näillä Dolomiitin reiteillä, Monte Bellunassa vaeltaessa ei törmätty kehenkään ihmisiin, ei vielä ole vaelluskausi selvästi ;-).
Italian rappioromantiikka kiehtoo minua, paikat aika ränsistyneitä, mutta upeita kivitaloja ja kujia joka paikassa. Ei ihme, että siihen maahan rakastuu helposti. Verona tuntuu vanhalta kaupungilta koko kaupunki, se tuntui kivalta. Verona onkin tyttäremme mielestä se oikea rakkauden kaupunki!
Tuntuiko kuvaukseni Pohjois-Italiasta tutulta? Millaisia kokemuksia sinulla on alueesta ja italialaisista? Pidätkö Pohjois-Italiasta vai onko Etelä-Italia vienyt sydämesni – jos näin, niin miksi?
4 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Pohjois–Italia ei ole tuttu kohde, mutta kohde kiinnostaa kovasti. Sinne pitikin matkustaa nyt keväällä, mutta toisin kävi. No ehkäpä sinne vielä päästään.
Oppiko tyttärenne (paremmin?) Italiaa siellä vaihdossa ollessaan? Hauskan kuuloinen kieli.
kodinvaihtaja
Hän meni Italiaan nolla kielitaidolla ja oppi täysin sujuvasti puhumaan. italiassa ei voi olla oppimatta italiaa, sillä paikallisten englannin taito on heikko ja haluttomuus edes oppia. Hän kertoi, että yleisesti italian oppiminen on pohjoismaalaisille helppoa. Yllättäen espanjankielisillä on ongelma oppia käyttämään puhdasoppista italiaa, he luonnollisesti oppivat nopsasti, mutta vuoden lopussa tyttäreni ja hänen meksikolaisen ystävän kiistellessä miten jokin asia kuuluu sanoa, niin tyttöni oli aina oikeassa. Eli kielten yhtäläisyydet lopulta haittaavat.
Christina - We Found Nemo
Kuvauksesi kuulostaa tutulta Italialaisista ja Pohjois-Italiasta. Siellä tuli vierailtua usein kun ajoimme Saksasta nopeasti viikonloppu lomille. Upeita maisemia ja pikkukyliä täynnä. Varmasti upea kokemus tytöllesi ja kiva kun lähdit sinne tutustumaan hänen vaihto-oppilas maisemiin 🙂
Mari/Kodinvaihtaja
Oli kyllä ihanaa päästä aistimaan inan Italiaa ”sisäpiiristä” käsin. Saksaa kuulikin kaikkialla Pohjois-Italissa. Ja monet kysyivät aina, että osaanko saksaa, saksaksi palvelu olisi onnidtunut, englanti tangerteli. Tämän olinkin jo unohtanut.