Sansibarin Stone Town tunnetaan Freddie Mercuryn sekä maailman orjakaupan kotina

Zanzibar Town, sijaitsee Intian valtameren rannalla ja siellä on tehtyy vuosisatoja kauppaa – valitettavasti myös orjakauppaa. Saari on kaupankäynnin näkökulmasta kätevästi Afrikan, Lähi-Idän ja Aasian välillä.

Sansibarin kaupunki jakautuu kahteen kaupunginosaan: Stone town eli Kivikaupunki sekä Ng’ambo. Jälkimmäisessä, uuden kaupungin alueella en käynyt. Matkalla Pajeen ajoinme sen lävitse ja siellä näytti olevan länsimaista ostoskeskusta, maailmanpyörää sun muuta.

Stone town eli kivikaupunki on ns. vanha kaupunki. Myös konkreettisesti, se on aikoinaan ollut Sansibarin sultanaatin pääkaupunki.

Vuodesta 2000 Stone Town on ollut UNESCOn maailmanperintökohde. Alue on rähjäinen, siksi ei vaikuta maailmanperintökohteelta. Sen historiallinen merkittävyys kuitenkin selittää asian.

Elämää kuhiseva afrikkalainen kaupunki ainutlaatuisen arkkitehtuurin twistillä

Stone Townissa ovat kautta aikojen kulttuurit kohdanneet. Siellä voit aistia niin persialaisuutta kuin arabitunnelmaa. Siellä sanotaan olevan intialaisia vaikutteita (etenkin ruuassa tätä huomasin) ja eurooppalaisuutta.

Näitä vaikutteita näki, mutta rehellisesti sanottuna kaupunki on niin vahvasti remontin tarpeessa, että kauniiksi sitä ei voi millään muotoa kuvata.

Kapealla kujalla mauste- ja kangaskauppojen keskellä voit kuvitella olevasi Marokon Marrakechissa. Toki tyrkyttämistä ja perässä juoksemista ei Sansibarilla ole. Tinkiminen kuuluu asiaan.

Itse nautin arkkitehtuuria enemmän tavallisten ihmisten havainnoinnista. Etenkin kaulakkain kävelevät pienet koululaiset olivat hellyyttävä näky. valitettavasti pienet lapset olivat tottuneet saamaan rahaa turisteilta. Sen verran usein hymyn perässä kuului ”money, money”.

Stone Townissa voit asua edullisesti kauniissa, koristeellisessa ympäristössä

Tällainen oli myös meidän majapaikkaan kuuluva päähotelli. Asuimme Tembo B&B appartmentseissa ja käytimme Tembo hotellin palveluita (aamiainen ja uima-altaat). Kaksi yötä kahden hengen huoneessa aamiaisella maksoi tammikuussa 2023 reilun sata euroa. 

Huoneiston vieressä oleva Tembo house hotel on kalliimpi. Hotellirakennuksella on pitkä kaupankäyntihistoria sekä rakennuksessa on majoittunut lukuisia kuuluisuuksia esim. Indira ja Mahamatha Gandi, saaren oma poika Freddie Mercury ja luultavasti tutkimusmatkallaan myös Henry Morton Stanley ja Livingstone. 

Tembo hotel on suoraan rannalla ja kuulin erään oppaan mainitsevan, että beachimme on Stone Townin ainut beach.

Stone Townissa ei voi eksyä ja kuitenkin kaikki eksyy

Stonetownin vanhan kaupungin pienillä kujilla kuljetaan jalkaisin ja mopoilla. Stonetownin valloitus tapahtuukin usein eksyen labyrinttimäisillä pikkukujilla. Oikeasti eksyä ei voi: Stonetown on pieni ja vielä kolmelta suunnalta meren ympäröimä. Viimeisellä suunnalla on uusi kaupunki ja markkina-alue. Maps.me sovellus on vähän turha, sillä katuja ei ole nimetty.

Stone Town on ovibongareille oiva kohde. Katso kuvia alta:

Moneen tasoon ruokapaikkoja

Jos olet Furumdani markkina-alueella jo päiväsaikaan, niin lähistöllä olevaa The Swahili Housen ruokia on paljon kehuttu. Itse join vain kokiksen kattoterassilla. 

kattoterasseja on monia. Esimerkiksi Emerzon on Humurzi -hotellin terassi on kaupungin korkeimmalla näköalapaikalla. Sinne pääsi vain ilta-aikaan. Viiden ruokalajin seafood maistelumenu juomineen olisi maksanut 40€.

Päädyimme syömään asuntomme viereisen Hiltonin kattoterassille. Kahdellakumpillä saa ruuan viinilasillisella. Ihan ok, valitsin sansibarilaista mustekalaa – sanoisin ruuan olleen laadultaan kuin lounas etnisessä ravintolassa Suomessa.

Maustesaaren pääkapunkista löytyy tietenkin myös spice market. Tämä on siis Darajani markkina-alueen tietty osa. Se on enemmän kuin vain maustepaikka vaan perinteisempi tori kala- ja lihatiskeineen. Markkina-alue on laaja, vaikea sanoa mistä alkaa ja loppuu.

Tembo hotellin vieressä jokailtaisilla ruokamarkkinoilla (Furumdanin puistossa) on grilliruokaa tulilla kymmenissä pisteissä. Paikallinen herkku on pizza banaani- ja nutellatäytteellä. Itse otin kala-  ja kanavartaita valkosipulileivällä sokeriruokojuoman kera Minulla oli 22 000 (n8€) ja sain sillä pienen annoksen. 

Yllävän kallista, sillä päiväsaikaan söin erään vanhan kaupungin kujan kojussa paikallisten opiskelijatyttöjen seurassa paikallista keittoruokaa (perunaa ja kasvispalleroita mausteliemessä) hintaan 2000 (80 senttiä). 

Stone Townin orjamarkkinat olivat saaren julmimmat

Omanin ja arabien kaudella Sansibar toimi orjakaupan keskuksena. 1870-luvulla Sansibarissa asui noin  200 000 – 300 000 afrikkalaista orjaa.

Kolmasosa saaren asukkaista oli orjia!! 

Orjien määrää kiihdytti se, että havaittiin Sansibarilla olevan ihanteelliset olosuhteet neilikan viljelyyn. Plantaaseiden työntekijöiden kuolleisuus oli korkeaa (15-20% per vuosi), joten lisää työntekijöitä tarvittiin. Orjia oli plantaasityön lisäksi myös haaremeissa sekä kotiorjina.

Orjamarkkinapaikalle on 8 Euron sisäänpääsymaksu. Kävin edellisenä päivänä paikalla ja porttien ulkopuolella turistiliikkeen myyjä, joka väittää opastuksen olevan pakollista (saa maksaa tippaamalla haluamansa summan). Kun tulimme toisena päivänä, myyjät olivat kiireisiä ja onnistuimme pääsemään tiskille suoraan. Oppaat olivat todella surkeita (sivusta kuunnellen todettua) ja juoksuttivat asiakkaat  alueen läpi. Näyttelyssä hyvät englanninkieliset blanketit ja niistä saa paremmin irti itsenäisesti. Muista, että opasta ei ole pakko ottaa!!

Orjat tuotiin mantereelta laivoilla ja myytiin ympäri maailmaa ostaville tahoille. Orjamyyntimarkkinoilla orjat laitettiin riviin sukupuolen ja arvon mukaan. Ostajat tutkivat orjat (suut, hampaat ja kehon). Ja sitten tingattiin.

Laivaan heidät lastattiin alastomina kookosöljyllä voideltuna uudesti nimettynä.

Old Slave Marketissa on näyttelyn ohessa kellarikerroksessa orjien kammioita (2 kpl), joissa voi vierailla. Sinne pääsee turistikaupasta, kylttiä sinne ei ole.

Kovin karu paikka oli tämä kellari, jossa orjia säilytettiin ahtaasti matalissa betoniselleissä. Siellä oli niukasti valoa ja happea. Vessoja ei ollut… Yhdessä huomeessa saattoi olla 65 orjaa – sekaisin miehiä, naisia ja lapsia.

Oorjille ei annettu ruokaa kolmeen päivään, kestokykyä koeteteltiin täten ja senkin jälkeen paaluttamalla ja hakkaamalla. Korkea kivunsietokyky lisäsi orjan arvoa.

Orjia yritti karata, mutta seuraukset olivat kovia, joten iso osa tyytyi passiiviseen vastustukseen. Nykypäivänäkin tuttua työn (ainakin kotitöiden) vastustamista voi olla sairauden näytteleminen, hidastelu tai jopa isännän omaisuuden tuhoaminen. Orjat myös keksivät pilkkalauluja isännistään ja lauloivat näitä.

Virallisesti orjamarkkinat lopetettiin vuonna 1873, mutta todellisuudessa sen jälkeen toiminta jatkui vielä vuosikymmeniä… Paikalliset ajattelivat, että jotain pahaa tapahtuu, jos kymmeniätuhansia orjia yhtäkkiä vapautetaan. Pelättiin orjuuden lopettamisen taloudellisia vaikutuksia. Bisnesmiehillä ja eliiteillä (nämä ryhmät olivat orjakaupan johtohahmoja)oli myös niin tärkeitä suhteita, että kauppasuhteiden ylläpitäminen meni lakien edelle… Virallinen orjakausi kesti 250 vuotta – sen sekä aloittivat että lopettivat britit.

Lopulta 1909 loppui orjuus. Tai muutti muotoaan. Lukutaidottomat, suvuistaan irrotetut orjat olivat eri tyyppisille hyväksikäyttösopimuksille alttiita – monet velkaantuivat ja velkoja maksettiin kohtuuttomilla sopimuksilla. Naispuolisten orjien lapset oli usein siirretty isäntänsä nimiin ja niihin tilanteisiin syntyi eri sopimuksia, jos äiti halusi olla lapsensa elämässä..

Ja mietimme onko orjuus koskaan loppunut missään päin maailmaa. Jopa Suomessa jää kiinni vähän väliä ihmiskaupasta ulkomaalaisia ravintolayrittäjiä.

Vaikka haluankin uskoa hyvyyteen, niin näissä asioissa uskon lopulta vain valvontaan, ihminen on ahne ja oma edun tavoitteluun löydämme aina selityksen. Pahatkin selittävät tekojaan ”hyvyydellä”, hyvän tekemisellä.

Orjamarkkina-alueella on anglikaaninen katedraali. Kirkon alttarilla on valkoinen marmoriympyrä punaisella reunuksella. Tämä symbolisoi orjien kidutusta. Sisäänpääsy maksuton ja ei mielestäni olisi ollut maksun arvoinenkaan. Kirkon pihamaalla vaikuttava orjakauppaa ilmentävä veistos, käy katsomassa tämä.

Stone townin must on Freddie Mercuri museo

Alueen tunnetuin henkilö on varmasti Queen yhteen Freddy Mercury. Laulaja syntyi Stonetownissa 1946 ja täällä on hänen kotimuseonsa.

Freddie Mercuryn syntymänimi oli Farrokh Bulsara. Farrokh tarkoottaa onnellista ja onnekasta.

Perhe kuului zoroastriaaniseen uskontokuntaan. Vielä nykyäänkin tätä uskontoa toteuttaa 150 000 ihmistä. Se luokitellaan maailman vanhimmaksi uskonnoksi.

Freddie Mercuri museota suosittelen ehdottomasti (olin kyllä lukenut, että moni ei siitä ole tykännyt). 8 dollarin hintaan saa kuunnella hänen parhaita kappaleitaan ja kuvien kautta tutustua hänen yleislahjakkuuteensa, esim. Urheilussa. Museossa on ystävien, perheen, opettajien muisteluita hänestä. Esillä on kehystettynä alkuperäisiä lyriikoita, esiintymisasua, piano yms. Kaikista muista asioista mainittiin, mutta ei hänen parisuhteista. 

Freddie oli 5-vuotias, kun hän aloitti koulun sisäoppilaitoksessa. 8-vuotiaana hänet lähetettiin Intiaan sisäoppilaitokseen. Hän muutti takaisin Sansibarille 16-vuotiaana ja vuotta myöhemmin 1963 Sansibar itsenäistyi ja he muuttivat perheen kanssa Englantiin. 

Freddie Mercury perusti Queen yhtyeen 1970 ja 1991, vasta 45-vuotiaana hän kuoli. Queenin albumeita myytiin 150 miljoonaa kappaletta!!!

Freddie Mercury oli perfektionisti ja albumeita viilattiin niin tarkkaan, että niiden sanotaan olevsn maailman kalleimmin tuotettuja!

Paikalliseen kollegaan tutustuminen beachillä

Stone Townista jäi minulle vahviten mieleen lenkkeily rannalla ja spontaani venyttely paikallisten hunnutettujen naisten kanssa . Tapasin 54-vuotiaan Ilhamin, jonka elämäntarinaa ja ammatillista polkua oli mielenkiintoista kuunnella.

Hän oli ammatinvaihtaja (kirjanpitäjästä terapeutiksi), joka oli työtön ja asunnoton. Mutta onnellinen.

Terapeutteihin ei maassa uskota, kehittyvien maiden tapaan papit hoitavat nämä hommat. Hän kuitenkin sai asua vuokratta tutuillaan ja vapaaehtoistyönä piti nuorille huumeluentoja ja tyttöjen uimakoulua. Hän kertoi valinneensa naimattomuuden, sillä ei arvostanut miesten tapaa toimia ja traumataustaa lapsuudenperheen miehistä vaikutti myös olevan.

Kiitollinen olen tästä aidosta kohtaamisesta. Mitä kohtaamisirra sinulle on matkoilta etenkin jäänyt mieleen?