Ruskaroadtrip Lapissa – Osa III: Pyhä-Nattaset ja Pyhän Isokuru

Saamenmaassa on kahdeksan vuodenaikaa. Oikeastaan näin sen pitäisi olla muuallakin, otetaan ilo irti luonnon pienistä muutoksista.

No mikä vuodenaika on syyskuun puolivälissä? Onko se tjaktjagiesse eli syyskesä? Vai syksy eli saameksi Tjaktja vai syystalvi eli Tjaktjadalvve?

Roadtripin osasta I voit lukea tästä. Lapin roadtrip kulki Muonion Pakasaivosta kolmen Ylläksen seudun eri tunturin päiväpatikointiin. Valloitimme Kesänkitunturin Pirunkurun puolelta, Aakenustunturin ja Särkitunturin.

Roadtripin toisessa osassa jatkamme matkaa pohjoiseen kohti Inaria ja sieltä taas alaspäin Saariselälle ja Kiilopäälle. Saariselällä ja Kiilopäällä teimme päivävaelluksia. Lue roadtripin neljännestä ja viidennestä päivästä tästä.

Viidennen päivän iltana ajoimme vielä Sompion luonnonpuistoa kohden. Mukava yöpymispaikka löytyi seuraavan päivän vaelluksen lähtöpaikalta Sompiojärventieltä Enontekiön Vuotsosta. Herättyämme klo 6 auton mittari näytti nollaa astetta. Talvi tulee..

6.päivä: vaellus Sompion luonnonpuistossa Pyhä-Nattasille (raskas jos kiertää ympyräreittinä) sekä Pyhä-Luosto kansallispuistossa Pyhän Isokuruun (helppo)

Sompionjärventieltä lähtee vaellus Nattasille, joka kilpailee Suomen upeimmast maisemasta Saanan ja Särkitunturin kanssa. Saana oli tämän kesän toisella reissulla pilvessä, joten se jäi näkemättä. Nattasten vaellus on 7 km ja kestää ohjeiden mukaan 3h (meillä 2h 15 min + tauot). Huipulla on Nattasten Palovartijan päivätupa.

Lähdimme vaellukselle Sompionjärventien ensimmäiseltä parkkipaikalta, josta on 2km vaellus hyvää metsäpolkua pitkin laavulle. Matka tuntui paljon lyhyemmältä kuin 2 km. Laavulta huipulle on samat 2 km, mutta se tuntui selkeästi pidemmältä. Sompionluonnonpuistossa todellakin kiipeilimme pitkin kiviä.  Jääkausi on tehnyt kerrassaan uskomatonta työtä.

Huipulla tuulee konkreettisesti. Palovartijan päivätuvassa, lepäsimme pienen hetken. Jotenkin olimme nukkuneet vähän huonosti ja tunnelma tuvassa oli niin mukava ja leppoisa. Sitten saimme muutaman muunkin vaelluskaverin ja söimme eväät jutustellen hetken.

Ylhäältä kävelimme toiselle parkkipaikalle ja tämä polku oli selvästi helpompi, kiviosuus loppui pian huipun jälkeen. Polulta oli upeat erilaiset maisemat. Vaikka toiselta parkkipaikalta toiselle pitää kävellä Sompionjärventietä pari kilometriä, niin ehdottomasti suosittelen menemään tämän ympyräreittinä.

Vuotsosta ajoimme Pyhä-Luostolle 2,5h ja oli tarkoitus käydä vielä valloittamassa Ukko-Luoston huipun. Huiputus kestää 3h pitempää reittiä, lyhyempää se on ihan pieni hetki. Tämä hyvällä säällä lenkkarireitti. Huipulle johtava parin kilometrin mittainen reitti edellyttää 580 portaan kiipeämistä. Huipulta voi kulkea pohjoiseen Torvisen Majan suuntaan ja palata Luoston vaellusluontopolkua pitkin Luoston portille, Luostontie 1. Tätä kautta kuljettuna matka on kokonaisuudessaan  6 kilometriä ja tasoltaan vaikeampi.

Tämä piti siis tehdä, mutta… Reittisuunnittelija (=minä) tein ekan mokan koko reissulla. Navigaattoriin eksyi osoite Luontotie 1 eli Pyhä-Luosto kansallispuisto Naavan osoite. Piti olla Luostontie 1. Ukko-Luoston valloitus vaihtui lennossa Pyhän Isokurun ihasteluun. Luontokeskuksen työntekijä sanoi meille, että tämä on Pyhän ykköskohde. Ei jaksettu ajella tuntia lisää, joten uskoimme häntä. Ja sääkin oli vähän synkeä, ehkä huipulta ei mitään näkisikään. Tämän päivän teema eli jääkauden kiviröykkiöt jatkui. Opaskeskus Naavan työntekijä opasti meidät ajamaan Huttuhipun ravintolan pihan lävitse hiekkatietä hieman eteenpäin  graffitein maalatun alikulkusillan ali. Sieltä löytyi P-paikka ja siitä kun nousi ylös polkua sata metriä, niin tuli kylttejä. Ensin kuljimme laavualueelle ja siitä pitkiä portaita alas ja oikealle. Melko lailla heti alkoi kurualue ja se jatkui ja jatkui. Uskomaton kokemus. Alue on rajoitettu, puupolulta ei saa poiketa, mutta ei olisi tarvekaan. Talviaikaan alueella on myös lisärajoituksia, sillä silloin on lumivyöryvaara. Välillä puupolulta siirrytään menemään kiviaskelmia pitkin. Osa kiviaskelmia on kuin uritettuja. Ne urat ovat syntyneet jääkauden aikana oikeasti luonnon voimasta, ne ovat aaltojen tulos. Käsittämätöntä. Pyhäkasteenputous alkusyksystä vain hieman tihrutti vettä, siitä ei jäänyt kokemusmuistoa, mutta matka oli upea. Pyhäkasteenputoukselta eteenpäin ei nyt syksyllä 2020 päässytkään johtuen reitin uudistamisesta.

Matkalla pysähdyimme rauhoittumaan Kairoksen Revontulikappeliin. Kanssani osui kappeliin kaksi tunturinkävijämiestä. He pyysivät minulta luvan soittaa huuliharpulla ja laulaa. Olipa ihana pyhä kokemus, kiitos heille!

Seuraavassa postauksessa esittelen vielä pohjoisesta etelään suuntautuvan kotimatkan varrelta Syötteen kansallispuiston, Rokuan kansallispuiston ja Pyhä-Häkin kansallispuiston.