Roadtrip Itä-Suomen kansallispuistoihin: 1500km Saimaata, suota ja …

Koronavuosi 2020 on laittanut niin minun kuin monen muunkin aktiivireissaajan suunnitelmat uusiksi. Peruuntuneita reissuja oli matkat Krakovaan, Pietariin, Kaliforniaan, Etelä-Afrikkaan ja Wieniin…

Syyslomaksi minulle ja lapsille oli ostettu lennot Marokkoon ja sovittuna kodinvaihto sinne. No ensin nämä lennot peruuntuivat ja suunnitelma muuttui kodinvaihdoksi Viroon. Lopulta matkustusrajoitusten vuoksi sekin peruuntui ja tuli suunnaksi Itä-Suomen kansallispuistot.

Kansallispuistoreissulle lähti kanssani vain esikoisemme, 22v tyttäreni. Ruska-aikaan tein samaisen tyttären kanssa roadtripin Lappiin ja tällä reissulla teimme päivävaelluksia kuudessa eri kansallispuistossa ja yhdessä luonnonpuistossa. Lue kyseisistä vaelluksista halutessasi lisää kansallispuiston nimen kohdalta: Pallas-Ylläksen kansallispuisto, Urho Kekkosen kansallispuisto, Sompion luonnonpuisto, Pyhä-Luoston kansallispuisto, Syötteen kansallispuisto, Rokuan kansallispuisto, Pyhä-Häkin kansallispuisto.

Matkalla kotiin pohjoisesta tsekkasin Suomen kansallispuistojen karttaa ja totesin, että olen käynyt 26/40 kansallispuistossa ja Itä-Suomessa on juuri sopivan verran kansallispuistoja seuraavaa roadtrippiä varten… . Oli ajatus toteuttaa roadtrip seuraavana kesänä, mutta lopulta lähdimme roadtripille kahta viikkoa myöhemmin ;-)))). Näistä kahdeksasta kansallispuistosta kuusi on minulle ennestään tuntemattomia, tyttärelleni vain Koli on tuttu. Koli on kuitenkin PAKKO liittää reittisuunnitelmaa kun niin lähellä olemme. On vain pakko käydä Kolin kallioilla hengittämässä ja katsomassa kaukaisuuteen!!!

Matkasuunnitelma eli yllättävän vähän. Vähän tehokkaammin vaellettiin ja matka lyhentyi yhdellä päivällä. Lisäksi ajoimme suoraan Tampereelle koronatestiin, kun tyttäreni tuli kipeäksi (tulos negatiivinen, huh helpotus). Tästä syystä suunnitelmasta jäi toteutumatta yksi kansallispuisto, kotimatkalla oleva Leivonmäki. Leivonmäki ei olekaan Itä-Suomessa vaan 2 h ajomatkan päässä kotiovelta, joten siellä käy kätevästi erikseen päiväretkellä.

Tsekkasimme kolmen virallisen vaelluspäivän aikana seuraavat kansallispuistot: Linnansaari, Kolovesi, Petkeljärvi, Patvinsuo, Koli, Hiidenportti  ja Tiilikkajärvi. Vaelluskilometrejä kertyi 60 ja ajokilometrejä kotiovelta kotiovelle 1500.

On Suomessa suota, erämaita ja käsittämättömiä beachejä!!!! Nimenomaa jälkimmäinen hämmentää, miksi tästä ei puhuta – tai vaikka puhuttaisiin, niin miksi minä en ole kuullut? Siis kuullut Itä-Suomen beacheistä. Ehkä siksi, että niille usein joutuu vaeltamaan, ne eivät ole autolla saavutettavissa.

Tyttäreni on mahdottoman hyvä reissukaveri, hän ajaa automatkat ja kantaa päivärepun. Minä taas kannan vastuun reittisuunnitelmasta, muutan lennossa suunnitelmaa tilanteen mukaan, vastaan ruokahuollosta, vaatetuksesta ja lompakosta. Oikeasti tytöllä oli lähtiessä mukana päällään olevat vaatteet, kännykkä, laturi ja ipodit😂. Ja mitään ei puuttunut matkalla. Olen minä meinaan mahdottoman taitava👍😉. Mutta ilman rakasta ”sherpaani” ja kuljettajaani en olisi jaksanut. Kantamuksista huolimatta hän joutui odottelemaan minua vähän väliä polulla, kulki ketterästi hypellen, niin aivan kuin vaellusoppaat ulkomailla (hehän vetävät sandaaleissa, kun muilla on vaelluskengät). Niin ja meinasin unohtaa reissukaverini monirotuisen Ronjan. Hän on sekoitus shetlannin lammaskoirasta ja Jack russelista. Nimenomaa sekoitus. Eli terrieristä tulee mieletön into ja vauhti. Hän ei väsy millään lenkillä. Hän ei kuitenkaan omaa minkäänlaista metsästysviettiä (ei edes näe pupua metrin päästä), tämä on erityisen hyvä ominaisuus vaeltamista ajatellen. Hän on sen sijaan sheltin tavoin on lempeä ja kiinnostunut vain oman jenginsä paimentamisesta. Tämä viimeinen oli osin rasittavaakin, sillä jos tyttäreni meni edeltä, niin Ronja vinkui narussa hätäänsä.

Seuraavaksi Itä-Suomen kansallispuistoesittely. Yksityiskohtaisempi esittely lukuisine kuvineen myöhemmissä postauksissa.

1.päivä:

Linnansaaren kansallispuisto

Ensimmäinen vaelluspäivä oli Hiljan päivä eli hiljaisuuden nimikkopäivä. Miten kuvaavaa. Nimenmukaisesti poluilla emme kohdanneet ketään.  Linnansaareen pääsee vain taksiveneellä 8tai omalla veneellä). Mitä luksusta oli saada privaattikuljetus ”privaattisaarelle”. Linnansaari sijaitsee Saimaalla, norpan kotivesillä. Nyt syksyllä norpat kalastavat ja kerryttävät rasvavarastoa ja heitä näkee enemmän uimassa. Kansallispuiston aluevesissä elää tällä hetkellä 108 norppaa, koko Suomen norppakanta on reilut 400.

Saaressa on 7 km rengasreitti, jossa kiivetään Linnanvuorelle ja jonka toisessa päässä saarta sijaitsee Linnansaaren torppa. Torpan ympäristö oli sympaattinen. Hiljaisuuden lisäksi kohtasimme saaressa menneen ajan tunnelman. Hieman väsyneenä reilun kolmen tunnin vaelluksesta astuin Hilda ja Oskari Parviaisen torpan tupaan. Tuli tunne, että tulin kylään. Pirtin pöydän ääressä on oltu hiljaa, turistu saaren kuulumisia ja juotu kahvia. Nyt minä kirjoitin vieraskirjaan kuulumiset.

Saaressa haavat humisivat. Oli niin outoa olla ympäristössä, jossa oli hiljaista. Alkureitissä kuuli, kun laineet löivät rantakallioon, mutta syvemmällä saaressa sai kuunnella vain omia ajatuksiaan.

Lokakuu antoi parastaan. Puissa oli vielä lehtiä eli ruskan värit näkyivät, mutta myös maassa oli puna-kelta-oranssi-ruskea lehtipeitto.

Koloveden kansallispuisto

Kolovedellä on vain yksi mantereella oleva luontopolku (ja toinen vesistöreitti). Nahkiaissalon luontopolku on 3,3km pitkä ja kävelimme sen 1h 20min. Melko vaativa se on, jos vaativaksi lasketaan alkumatkan kivet ja juurakot poluilla ja nousut. Lyhyemmänkin siitä saa, jos menee vain toisen ”lenkin”, tällöin reitti sopii huonompijalkaisille paremmin. Sekä tämä, että Linnansaaren reitti ovat huippuhyvin merkattuja, eksyä ei voi. Talvella Koloveden kansallispuistoon ei pääse.

Reitillä oli niin hiljaista, vain palokärjen tai käpytikan ahkera koputus kuului. Ja yhdessä kohtaa muuttolintuparvi ylitti meidät iloisesti mekastaen. Puisto on metsäinen, voisi kuvata luonnontilaiseksi. Paljon kaatuneita puunrunkoja, jotka sammaloituneet ja nyt toimivat uudessa tehtävässään.

2. päivä:

Petkeljärven kansallispuisto

Petkeljärven kansallispuistossa vaelsimme 6,5 km pitkän Kuikankierroksen kahdessa tunnissa. Reitti kulkee vaihtelevassa todella helppokulkuisessa (vain lyhyt pätkä kivistä harjua) harjumaastossa. Hieman kyllä sykähdytti, kun reitin alussa oli varoitus huolehtia ruuantähteet mukaansa, sillä alueella elää karhun eramuspentu. Näimme isohkon jäljenkin, mutta ehkä oli ison koiran… Pian kuitenkin unohdin karhut.

Kiipesimme harjua ylös ja toisella puolella oli järvi ja toisella punaisena hehkuva suo. Voiko tämä olla tottakaan?!!!  Ja hiljaisuus olisi ollut täydellinen, jos jostakin kauempaa ei olisi kuulunut ahkeran metsurin töiden ääni.. Reittiä kuvataan sadunomaiseksi. Ehkä en sillä tavoin kuvaisi, Madeirassa on sadunomaista 😏. Kuvaisin lämpöiseksi, kauniin kotoisaksi.

Kierroksen varrella ei ole laavuja/tulipaikkoja. Ehkä hyväkin, voi keskittyä olemiseen läsnä luonnon kanssa.

Patvinsuon kansallispuisto

Patvinsuo on varmasti Itä-Suomen kansallispuistoista tunnetuin Kolin ohella. Patvinsuota voi kuvata siten, että se on erämaata ja hiekkarantaa. Suomujärven 34 km rantaviivasta hiekkarantaa on oikeasti 24 km!!! Käsittämätöntä. Patvinsuolla löytyisi reittejä kunnolla, yhteensä 80 km, tästä pitkospuita on jopa 20 km!! Me valitsimme 15 km (4,5 h vaellusta) pitkän Suomunkierron. Reitti kiertää Suomujärven ja sen moninaiset hiekkarannat. Kaikilta hiekkarannoilta voi pulahtaa uimaan. Tälle reitille ei osu Patvinsuota kuvaavat ”ikuisesti” jatkuvat pitkospuut suon keskellä.

Metsikköosuudella tuntuu kuin metrimitalla olisi istutettu taimi toisensa viereen. Kaunista, mutta siloiteltua ja viiden kilometrin jälkeen tuntui kuin olisi jo koko reitti nähty. Reitti on oikeasti todella helppo, voisin sanoa, että liiankin helppo, ei jäänyt mieleen ainuttakaan mäkeä. Helppous tekee tunteen tylsyydestä.

Missä on suota, jäkälikköä ja beachrantoja vieri vieressä?! Täällä on!!! Tätä voisi kuvata sanaparilla ”Arctic beach”. Ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että upean beachin vieressä on jäkälikköä ja sen takana suo!!! Eksoottista! Ja rauha on taattu,  kun beachille joutuu kävelemään kilometritolkulla autolta!!! Pitäisikö Suomea markkinoida Itä-Suomen erämaabeacheillä??!!!

3.päivä

Kolin kansallispuisto

Koli on tuttu aikaisemmilta vaelluksilta, olen kiertänyt Herajärven kierroksen (lue tästä). Se on kuitenkin niin upea, että nyt kun lähellä olimme, niin oli pakko pistäytyä. Ihan vain hengittelemään hiljaisuutta ja katsomaan kaukaisuuteen. Ja vaikka oli syysloma ja parkkipaikoista oli vain muutama vapaana klo 7.50 aamulla,  niin kallioilla oli meidän kanssamme vain yksi koiranulkoiluttaja. Kolia mainostetaan sanoilla ”Koli – the face of Finland” ja kirjailijat, kuten Juhani Aho ovat kuvanneet kokeneensa Kolilla ”luonnon jumaluutta”. Akka-Kolilla on myös alttari risteineen. Edellisellä vierailulla emme päässeet sinne, sillä siellä oli menossa vihkimisseremonia (oli kyltissä toivomus, että annettaisiin 20 min hääjuhlaan rauhaa). Koli on kansallismaisemamme, jos et ole käynyt, niin mene! Rakastan Kolia myös siksi, että sinne ei tarvitse vaeltaa, vaan se on kävellen saavutettavissa vaikka vähän huonompijalkaisellekin.

Kolilla on kyltti, jossa kuvataan miten Kolin kansallismaisema ilmentää kaikkia neljää luonnon elementtiä: maata, ilmaa, vettä ja tulta. ”Vankka, yli 2 miljardia vuotta vanha valkoinen kvartsiitti jalkojen alla edustaa maata. Korkea taivas ja kaukainen horisontti yli 70 km:n etäisyydessä rajaavat ilma-elementin. Geologisesti katsoen koko Kolin kansallismaisema on veden muovaama. Vesi näkyy eri olomuodoissaan – Pielisen ulappa, valkoiset pilvet ja lumiset puut – jokaiselle tutut Kolin tunnukset. Tulielementtiä – energiaa – edustavat luonnon monimuotoiset piirteet.”

Hiidenportin kansallispuisto

Vaelsimme Hiidenportissa 5km Hiidenkierroksen.

Hiidenportin rotkon kallioseinämä tippuu pystysuorana parikymmentä metriä. Rotkon pohjalla on tummavetisiä lampia, joista kauniisti heijastui puut vierailumme aikana. Porttilammin laavulle laskeudutaan kivistä ja hankalakulkuista polkua pitkin – mutta reitti on kaunis, sillä sitä kulkiessa näkee rotkolaaksoon eri suunnista.  Itse laavu on upealla paikalla ihan veden ääressä. Takaisinpäin tullessa laavulta Hiidenportin jälkeen alkaa metsäinen ja osin soinen osuus. Lokakuussa suoluonto on kaunis, niin heleän punainen – varmaan kaunein vuodenaika, jos ei laske kevättä, jolloin tupasvillat ovat parhaimmillaan.

Tiilikkajärven kansallispuisto

Tiilikkajärvellä olen käynyt aiemmin tänä vuonna toisessa päässä puistoa maailman pienimmällä autiotuvalla (lue lisää tästä). Tällä kertaa suuntasimme Tiilikan ykköskohteelle eli Venäjänhiekan rannalle. 7km Uiton kierrokselta kävellään 2 x 400m lisälenkki beachille.

Tiilikkajärvi kuuluu ihan ykkössuosikkikansallispuistojen joukkoon. Se on jotenkin niin kotoisa, helposti lähestyttävä. Ja ne beachit. Menet kummalle tahansa parkkipaikalle ja kävelet kumman tahansa reitin, niin et pety. Uiton kierroksen reitti oli helppo käveltävä, pitkälti tasaista. Alkumatka on pitkälti metsäistä harjunreunaa järvinäkymillä, paluumatka taas pitkospuita suomaisemissa.

Jäin pohtimaa kuvaavia sanoja kuten sadunomainen, kotoisa, lämmin – nehän merkitsevät meille kaikille eri asioita. Kotoisa voi olla vaikkapa vuoristoalueella asuvalle vuoret, betonilähiössä kasvaneelle lähipuiston keskellä oleva pieni lampi ja balilaiselle tuulikellot ja kukkojen kiekaisut. Mikä on sinulle kotoisaa ja lämmintä ja mikä taas satumaista? Löytyykö tälläinen kohde koti-Suomesta?