Mustahiekkainen Iron Beach löytyy Tammisaaren kansallispuistosta

Jussarön saarella on todella pitkä retkeilykohdehistoria. Jo 1800-luvun lopulla kaupunkilaiset tekivät retkiä eksoottiseen Jussaröön. Silloinen kansallisromanttinen aate rohkaisi ihmisiä kokemaan luonnon virkistävät ominaisuudet. Näinhän on tapahtunut myös 2020-luvulla uudelleen, tällä kertaa koronan myötä.

Toki Jussarö ei isolle yleisölle ole tuttu kansallispuistosaarena vaan ehkä säätiedotuksen kautta – yleisradion sääasemalta ilmoitetaan merisäätä Jussärö-nimellä. On upeaa, että jatkossa, kun merisäässä sanotaan Jussarö, niin minä tiedän, missä Jussarö on!!! Veikkaan, että aika moni ei tiedä, tiedätkö sinä?

Miten Jussaröön/Tammisaaren kansallispuistoon pääsee ilman omaa venettä ja mitä siellä voi tehdä?

Tammisaaren kansallispuisto oli vihonviimeinen kansallispuisto minun 2013 alkaneelle kansallispuistobongaukselle – vasta vuonna 2020 kyllä nimesin harrastukseni moiseksi. Jussarön suunniteltu visiitti jäi välistä kesällä 2021 ja kesän 2022 edetessä aina peruuntui suunnittelemani reissu.

Lopulta päätin, että 26.7.2022 on se päivä. Täyttäessäni puoli vuosisataa on upeaa juhlistaa sitä matkoilla. Ja mies itse oikeutetusti matkassa, sillä kyseessä oli 30. kihlapäivämme ja 26. hääpäivä. Vaellusystäväni myös itseoikeutettu matkakumppani, sillä hänestä johtuen 2013 aloitimme kansallispuistovaellukset.

Kahdesti päivässä Ravintola Knippanin laiturista Tammisaaresta lähtee laiva 18km etelää kohden  Jussaröön. Sinne on niin hyvät yhteydet, että siitä ei jää reissu kiinni.

Lippuja (20€/suunta vuonna 2022) ei ole mahdollista ostaa etukäteen, joten varmasti siitä syystä laivalla oli epävakaisella säällä vain minä, mieheni ja vaellusystäväni ja hänen miehensä, saareen kokiksi Cafe Önöön matkaava poika ja yksi toinen. Paluumatkalla olimme ainoat matkustajat. Tammisaaren kansallispuisto on harvakseltaan vierailtuja kansallispuistoja Suomessa.

Oli ihanaa vain olla. Istua kajuutassa ystävien kanssa jutellen parin tunnin laivamatka, kävellä viiden kilometrin luontopolku, syödä janssoninkiusauslounas kahvilassa, ottaa muutama siideri ja käydä saunan löylyistä Itämeressä. Saunassa kohtasivat yhteysalusvieralijat ja vierasvenesatamaan tulleet purjehtijat.  Laiva lähtee klo 10.15 ja palaa satamaan klo 20.30 – tämän väliajan olimme suorittamatta mitään.

Kesällä 2022 saarella oli opastuskierros yhtenä päivänä viikossa. Lisätietoja kannattaa tsekata Jussarön facebook sivuilta. Emme osuneet saarelle tällaisena päivänä. Varmasti saaresta saa vielä enemmän irti, kun osallistuu opastukseen.

Jussarön mielenkiintoinen historia

1240- luvulla Jussarön saari on mainittu ensimmäisen kerran merenkulkijoiden merimerkkinä. 1600-luvulla tuotiin esiin alueen erikoislaatuisuus, se, että alueella on merenkulkua häiritseviä magneettisia häiriöitä, kompassiin ei voi alueen lähellä luottaa. Alueelta louhittiin rautamalmia ensimmäisen kerran 1817. Louhintaa tehtiin suuremmassa mittakaavassa 1834-1861. Alueella on avolouhoksia, jotka ovat jopa 48 metrin syvyisiä. Näitä louhoksia näkee edelleen saarella.

Kaivostyöläiset olivat alkuvaiheessa palkattuja, mutta myöhemmin vankeja. Vangeissa oli myös irtolaisia. Sotilaitakin alueella oli jo silloin. Sotilaat toimivat vanginvartijoina avolouhosalueilla.

Teollistettu rautamalmintaa alueella oli 1961-67. Tältä ajalta on näkyvillä edelleen saarella paljon osittain tuhoutuneita rakennuksia. 60-luvun lopulla saari siirtyi armeijan hallintaan. Kansallispuistoksi Jussarön itäosa tuli vasta 2005 (muu osa vuonna 1989).

4,7 km:n pituinen luontopolku paljastaa saaren monipuolisuuden

Jussarön saari on mielenkiintoinen, kaunis ja samanaikaisesti vähän masentava.

Jussarön 4,7 km mittainen luontopolku lähtee Cafe Öniltä saunan ohitse. Heti alkuun kävelet niityn lävitse ohi punatiilitalon, jonka paikalla olevaan alkuperäiseen taloon on syntynyt 1774 ensimmäinen jussarölainen, Isaac ja Lisa Henricsonin lapsi. Nykyinen punatiilimökki Kullakoja on tuotu Vänöstä 1840. Kullakoja on luotsikylän ainoa  rakennus 1800-luvulta. Pienen luotsituvan ympärillä on söpö perinnemaisema – tässä vaiheessa et näe vielä kaivostoiminnan ”tuhoja” saarelle. Parhaimmillaan saaressa asui 1800-luvun lopulla 70 henkilöä.

Tämän jälkeet kuljet tovin matkaa vanhassa metsässä, metsässä ollessaan ei tunnistaisi helposti saaressa olevansa. Metsäosiota voisi kuvailla satumetsäksi.

Satumetsän keskellä on  Lotsstubergetin torni, tornista näet erityisen hyvin vehreyden ympärilläsi ja kauempana meren. Tästä tornista luotsit ovat seuranneet vuosikymmenien ajan merenkulkijoita. Ensimmäiset maininnat luotseista ovat vuodelta 1800. Toki alkuvaiheessa luotsit kiipesivät puihin tähyämäään.

Tornilta eteenpäin polkua kulkiessasi päädyt Iron Beachille. Iron Beach on mustahiekkainen. Tämä hiekka on syntynyt kaivostoiminnan oheistuotteena. Onkohan kuitenkin kaikki vaaralliset aineet jo huuhtautuneet hiekasta pois? Ehkä ei ainakaan pienten lasten olisi hyvä pitkiä aikoja leikkiä tässä hiekassa. No eipä Jussarön Iron Beach nyt ole niin helposti saavutettavissa.  Monessa osassa rantaviivaa on myös erittäin sileitä kiviä – kuudenkymmenen vuoden aikana meri on silottanut upeasti kaivostoiminnasta syntyneet lohkotut rantakivet.

Erityisesti suosittelen jatkamaan”Iron Beachiltä” aina Båksbrantarnan tornille. Tämä osuus ei kuulu viralliseen rengasreittiin, mutta mielestäni upein osuus ja sitä ei kannata jättää väliin. Vain kovalla sateella alueen kalliot ovat varmasti hurjan liukkaat. Torniin pääsee kiipeämään ylös ja siellä on mukava pitää sateelta ja tuulelta suojassa evästauko. Torni on siis vanha merivartioaseman tähystystorni ja sen varsinainen tarkoitus loppui 2011.

Kävelyosuus tornilta takaisin mustalle beachille menee upean kallioalueen lomitse. Kallioilla tunnet olevasi saaristossa. Kallioiden välissä on paljon mursketta. Prästtkrokanin alue  on alue, johon on varastoitu louhinnasta syntynyttä ylimääräistä mursketta. Murskekentän alla on aikoinaan lainehtinut meri. Alueen palauttamisesta luonnontilaan on puhuttu paljon. Ehkä olisi hyvä, mutta toisaalta koko saari on täynnä kaivostoiminnasta kertovia rakennelmia. Ei taida löytyä rahaa, jolla nämä kaikki saadaan poistettua??? Osa asuinrakennuksista on myös verhoiltu asbestilevyillä… Oikeasti myös Jussarö on suojeltu valtakunnallisesti merkittävänä rakennettuna kulttuuriympäristönä. Joten ei näitä rakennuksia pureta siitäkään syystä. Myös merenpinnan alla on osa tästä rakennetusta kulttuuriympäristöstä. Meressä on yli kolme kilometriä rautatieverkostoa!!!!

Vähän joka puolella on hylättyjä, tuhoutuneita betonirakennuksia kertomassa kaivoshistoriasta. Jussarö on paitsi kansallispuisto, niin samalla myös ikäänkuin hylätty teollisuusalue. Siellä on korkeita murskaamo- ja rikastamotorneja. Näiden myötä saarella on jotenkin epätodellisen fiilis. Tulee halu sulkea silmät ja kävellä nopeasti ohitse. Jotenkin tämäntyyppinen rakennuskanta ei kuulu kansallispuistoimagoon, mutta tässä kansallispuistossa se kuitenkin kuuluu – kait???

Kertoo paljon se, että unohdin ottaa kuvia kaivosrakennelmista, ehkä siitä syystä, että ne eivät oikein silmiä hivelleet. Osassa myös metalliaidat ympäröivät rakennuksia, varmasti vaarallisia paikkoja mennä tutkimaan.

Jos kiinnostuit vierailemaan Jussarössä, niin voit lukea alueen palveluista ja ajankohtaiset tiedot yhteysaluksen aikataulusta:  jussaro.net

Jotenkin koen, että Jussarö ei ole ”oikea” kansallispuisto kaivosrakennuksista johtuen. Toisaalta Lemmenjoellakin on edelleen näkyvissä kullan konekaivauksien vaikutukset. Siellä toki on lääniä ja nämä alueet ovat pienet koko puisto huomioiden. Mikä sinusta tekee omassa mielessäsi kansallispuistosta kansallispuiston ja mikä tuhoaa sen mielikuvan? Onko jokin kansallispuisto mielestäsi ”vääränlainen” kansallispuisto?