Melontavaellus Päijänteellä toukokuisissa surffaustuulissa

Päijänteen kansallispuisto on Suomen toiseksi suurimman järven Päijänteen alueella. Puiston sivut suorastaan houkuttelevat matkaan, vai mitä sanot seuraavasta: ”Hiekkarannat laguuneineen ja yllättäen kohoavat kalliorannat odottavat veneilijää, melojaa ja päiväretkeilijää Päijänteellä. Pulkkilanharjun luontopolulla pääset Järvi-Suomen tunnelmaan myös ilman vesille lähtöä. Päijänteen juotavan puhtaat vedet huuhtovat harjusaarten rantoja, ja kalasääsken huuto kaikuu rantakallioiden yllä.”

1. melontapäivä.  7 km, 2 h, 6 m/s, 13 C (yö 7 C).

Terkut teltasta Päijänteeltä! Ulkona tuulee hurjasti -sade alkoi onneksi vasta kun oli leiriydytty.  Aallokko oli hurja, kuin merellä olisi ollut. Tuulen nopeus oli 6 m/s netin sääennusteen mukaan. Ei paljon saatu edettyä (toki lähdettiinkin Karisalmen sillan veneenlaskupaikalta vasta klo 20.30)ja rantauduttiin ihan eri saarelle kuin mikä oli suunnitelma. Toisaalta ei pelottanut, vaikka en ole koskaan melonut tuollaisissa aalloissa. Ostin hetki sitten sähköpyörän ja yksi tuttumme kuittaili, että onko minulla myös sähkökajakki. Tämä tuli meloessa mieleen, sähköä olisi tarvittu😂.

Telttapaikka todella kivikkoisella saarella oli täydellinen, juuri teltan kokoinen sammalmätäsneliö. Lähistölle oli tehty nuotiopaikka kivistä – varmasti oli tämän telttapaikan alta kivet siirretty siihen. Toivottavasti kaikki tsekkaavat vähintään metsäpalovaroituksen, jos siihen paikkaan pykäävät nuotion. Meillä oli  onneksi ensimmäiseen iltaan eväät, joten niillä päästiin. Puhtaat merinovilla-alusvaatteet päälle ja avot. Makuupussi (Marmot Never summer) oli täydellisen lämmin, vaikka on koville pakkasille tarkoitettu – kovilla pakkasilla tarvittaisiin lisäksi eristävä makuualusta, kun nytkin maasta hönki kylmää).

2. melontapäivä. 2 km, 1 h, tuuli 8-10 m/s (puuskissa 15 m/s), 13 C (yö 4 C).

Meidän oli pakko muuttaa suunnitelmaa. Melottiin 500 m pätkää 30min… Takaisin tultiin sama matka alle 4min… Tuulen nopeus oli 8-10m/s. Itse asiassa myöhemmin kohtaamamme veneilijä kertoi, että Päijänteellä puuskissa tuuli oli ollut jopa 15m/s ja hän oli ollut surffaamassa – täydellinen surffauskeli… Että näin… Jälkikäteen mietin, että onneksi ymmärrettiin luovuttaa, emme edes olleet selkäosuudella silloin, selällä tuuli olisi todellakin vienyt.

Kolmantena päivänä vasta huomasin, että melani ei ollut edes kiinni asiallisesti – ihan tyynellä kohdalla yhtäkkiä se meni kahtia. Mitä jos olisi tämä käynyt keskellä selkää, kun juuri olin melomassa aallon harjalla… Ystävälläni oli kuivapuku, minulla ei… Ehkä kannattaisi olla varamela. Minulla ei ollut edes karkausremmiä melassa. Se olisi halpa henkivakuutus – se kyllä ilmestyy melaani ennen seuraavaa tämän kaltaista melontareissua. Huvittavinta oli se, että ennen reissua olin hommanut vahvuuksilla oleviin aurinkolaseihin remmin ja ilman sitä ne olisivat olleet järven pohjassa. Yht’äkkiä sankojen ruuvi irtosi ja lasit hajosivat. Huolehdin laseista paremmin kun henkikullastani.

Pumppu meillä sentään oli ja ystäväni oli pelastusharjoitukset läpikäynyt. Kokeneemman melontakaverini lasikuituinen vene oli kiikkerämpi, minun leveä raskaampi Sedna oli tukeva ja siten helpompi vähemmän kokemusta omaavalle.

Opin, että kun sopivasti tuulee, niin ihan kunnon merisää on. Ja opin jo katsomaan edeltä, että tuolla tulee selkä ja siellä töitä tehtävänä enemmän ja tuon mutkan takana suojaisempaa. Päijänne on oikeasti 120 km pitkä, Helsingistä Talliinnaan on vain 90 km – eli vaikka kartalla näyttää, että ei tuo väli nyt niin pitkä ole, niin kyllä se on.

Yövyttiin ihanalla beachillä Vähäniemessä. Miten niin upealla beachillä ei pyhäpäivänä ole muita kuin me?! Pari mopopoikaporukkaa käväisi, mutta häipyi nopeasti, kun näki, että keski-ikäiset tädit on rannan valloittanut. Illemmalla ystäväni melontaseuralta tuttu tyyppi tuli telttailemaan sinne ihan sattumalta. Melojat tietävät parhaat mestat. Vähäniemen ranta on suojainen, sinne ei tuuli osunut ja aurinko lämmitti upeasti. Näinkin päivä menee nopeasti, ihan chillaten.

3. melontapäivä 20 km, 6 h, 3 m/s, 16 C

Kello herätti klo 6. Heti kun heräsi, niin sen kuuli, ihanaa tuuli on tyyntynyt. Tänään päästään oikeasti melomaan. Leirin purkaminen ja aamutoimet kestivät sen vakion 2 h ja matkaan. Kiersimme Paatsalon. Kelvanteen puoleisella reunalla on siis kerrassaan ihania kallioita, syysmyrskyjen ja jääkauden muovaamia pyllymäkiä ja kylpyaltaita. Voi, että kun olisi päässyt uimaan, kirkas vesi olisi vetänyt puoleensa, mutta sen jäätävyys ei.

Ystäväni kävi nopsasti yhtenä päivänä pesupulahduksella, itse en kyennyt muuta kuin ajatuksissa. Virmalanselän puolella saarta oli kovat allot, siis vaikka oli tyyni sää – totesimme, että merihätä olisi ollut varma edellisen päivän tuulessa.

Löysimme Vähä-Paatsalon alapuolelta ihanan kallioisen saaren, jonka suojaisella puolella lounastimme. Maustettu  Uncle Ben’s valmisriisi, pavut ja tonnikala valmistuivat nopsasti ja maistuivat A la carte annokselta näissä upeissa maisemissa. Loppumatka Karisalmeen sujui aterian voimalla mukavasti, pipo ja käsineet oli jo pakko heittää pois, kun aurinko alkoi paahtaa. Kajakin purkamisen jälkeen verryttelimme väsyneitä kehonosia vielä leppoisalla Pulkkilanharjun 2 km luontopolun kiertämisellä. Polku menee todella kauniisti harjulla niin, että osassa kohdin näkee molemmille puolille harjua. Yllättävän vähän myöskään kantautuu polulle autojen äänet.

Naama ahavoitui reissulla niin, että 15-vuotias kommentoi ensimmäisenä kotiuduttuani ”Äiti, sä näytät vanhalta”. Muistakaa siis huuli- ja aurinkorasva kesän vesistöreissuille mukaan. Ja Päijänteelle ei ilman varamelaa ja melan karkausremmiä!!!!

Onko Päijänne sinulle tuttu tai muut Suomen isot järvet? Onko sinulla kokemusta haastavissa säissä melomisesta? Käynyt yhtä hyvä tuuri/siunaus kuin minulla vai epäonninen sattumus? Mitä oppeja olet saanut käytännön kautta?