Maailma meillä – mitä kotimme kertoo matkustusharrastuksestamme

Nyt korona-aikaa matkabloggaajat ovat innostuneet kirjoittamaan kotimaan kohteista, muistelemaan vanhoja matkojaan ja nostaneet niitä esiin eri näkökulmista mm. kohokohtia ja epäonnekkaita matkoja. Meriharakka matkabloggasi siitä, mitä matkamuistoja heillä on kotona. Ihailin heidän kotiaan lukiessani ja pohdin koko ajan, että mä en voisi kirjoittaa tällaista, kun emme koskaan tuo mitään materiaalista mukanamme matkoilta. Olen ominut äidinmaidossani ”Mitään turhaa ei osteta” -geenin ja lisäksi muistossa on 80-luvun kauheat kansallispukuiset nuket, joita ihmiset nuoruudessani raahasivat Kanarialta ja Kreikasta.

Tästä huolimatta onpa muistoja näköjään alkanut vähitellen meillekin kertymään. Toki ne, jotka ovat kunnian saaneet, ovat tykättyjä ja siirtyvät vuodesta ja vuosikymmenestä eteenpäin mukanamme. Oheinen kalastajapatsas on kaikkein tärkein. Olin häämatkalla 1996 mieheni kanssa maailmanympärimatkalla ja vaikka meillä oli vain rinkat selässämme, niin oheinen patsas päätyi matkaamme. Ubudin kylässä vähän joka toisessa kadunkulmassa oli kivisiä ja puisia patsaita myyviä isoja liikkeitä/ikään kuin tehtaita. Siltä ajalta on jäänyt haave, että pihassamme olisi joskus jättikokoinen patsas. Toistaiseksi tämä patsas edustaa haavetta. Vähän väliä patsaasta rikkuu ongenvapa (kuvassakaan sitä ei ole) ja sitten se laatikossa, kunnes taas liimataan. Ei ole kadonnut vielä ongenvapa. Mutta vaikka katoaisi, niin ei haittaa.

Kyseisellä matkalla Indonesian Yogyakartan tai Jakartan kadulla olevassa kojussa tehtiin leimasimia. Muistan, että jollakin ihan pikkurahalla räätälöi nuori poika meille oman leimasimen. Kojun ulkopuolella pohdimme, että montako lasta meille tulee. Lopulta päädyimme siihen, että otetaan leimasin, jossa yksi tyttö ja yksi poika ja vanhemmat ;-). Perusteena oli se, että jos meille tulee enemmän, niin tämä on riittävän pitkään sopiva. Edelleen kyseinen leimasin kerran vuodessa leimaa lähtevän joulukirjeen, vaikka meitä on 6 (2 tyttöä, 2 poikaa ja vanhemmat). Leimasimessa lukee ”News from family Lassila / Terveisiä T: Lassilat”.

Nämä kaksi matkamuistoa ovat aika laille ne tuliaiset, jotka olen halunnut itse ostaa, kaikki muut on mieheni halunnut ostaa ja minä olen nuukana vastustellut ja lopulta on ostettu. Ja olen äärimmäisen tyytyväinen niihin kaikkiin -ilman näitä muistoja ehkä kodistamme uupuisi jotain, meidän oman kodin fiilis.

Artikkelikuvassa oleva ”Love grows well in little houses”- taulu on Usasta. Ohiossa sijaitsee Amish Country, jossa edelleen asutaan kuin Suomessa viisikymmentäluvulla. Tämä uskonnollinen yhteisö ei hyväksy moottoriajoneuvoja ja sähköä eli hevosvankkurit ovat normaali näky.  He arvostavat alkutuotantoa ja käsityöläisyyttä. Lähistöllä asuva vaihto-oppilasäitini kerrassaan rakastaa tätä kylää ja käy usein ostamassa sieltä luomuvihanneksia, jauhoja yms. Kylässä ei eletä markkinatalouden säännöillä, joten tuotteet ovat myös edullisia, heidän ei ole tarkoitus tehdä paljon voittoa vaan nimenomaa saada riittävä elinto itselleen ja perheelleen. Kylässä on rauhallinen tunnelma ja on herttaista nähdä naiset hilkkatyyppiset hatut päässään, esiliina hameen päällä ja miehillä henkselit ja pussihousut. Kirkkaita värejä ei pukeutumisessa sallita.  Pihoissa riippuu kuivumassa siis valkoista, harmaata ja mustaa vaatetta. Kesällä lapset eivät käytä kenkiä ja heidät on opetettu todella hyväkäytöksiseksi eli he aina mm. tervehtivät.

Taulun lause ”Love grows well in little houses” muistuttaa paitsi kylästä, niin muistan, että ostaessamme mietimme, että me asutaan aika pienessä talossa. Joskus luin, että talomme, jossa on virallisesti 130 neliötä (yläkerran huone liian matala asuinneliöiksi) on Suomen mittapuussa liian ahdas koti kuusihenkiselle (au pair aikaan seitsemänhenkiselle) perheelle. Meidän mielestä näin ei ole ja olen vähän samaa mieltä taulun ideologian kanssa. Vaihdoimme juuri taulun paikkaa ja parikymppinen nuoremme totesi: ”Eikö tota voisi jo heittää pois?” Ei voi! Hän kertoi ”kauhu”tarinaa, että oli kerran herännyt siihen, että isä oli sanonut ”Love grows well” ja äiti oli jatkanut ”in little houses”. Naureskellen totesin hänelle, että sori, sellaiset vanhemmat olet saanut, me ollaan vähän samanmielisesti yksinkertaisia, kolmekymmentä yhteistä vuotta on tehnyt tehtävänsä.

Lasten ollessa pieniä (1-9 vuotiaita) teimme reissun Muumimaailmaan ja Naantalin kylpylään – yövyttiin kylpylässä. Naantalin keskustasta löytyi haukitaulu, joka on pihasaunamme pukuhuoneen seinässä. Se muistuttaa Naantalista ja myös perheemme miesten kotivesistä nostamista isoista haukisaaliista – todellinen kalavonkale oli 7,8 kiloine

Pihamökin tuvassa on muisto pyöräretkeltä Saaristosta. Tässä linkki yhteen saaristomatkan reissupostaukseen. Houtskäriläinen Helge Mattsson tekee pienoismalleja saariston 60:stä eri lintulajista. Tämä lintu tuli matkaamme Nauvosta pienestä söpöstä myymälästä ja se sijaitsee pihamökin tuvassa. Tämän kirjoitustason päällä on tehty hikistä urakointia. Yksi jos toinen artikkeli ja referaatti psykoterapiaopintoihin on tehty linnun valvovan katseen alla.

Eteisessä sinut toivottaa tervetulleeksi kyltti, joka sanoo ”La famiglia e dove il cuore trova sempre una casa”. Tyttäremme oli vaihto-oppilaana Italiassa 2016-17. Hän toi taulun tuliaiseksi ja taulun viesti vapaasti suomennettuna on ”Perhe on siellä, missä sydän löytää kodin”. Hänellä on kaksi perhettä, Italian perhe ja meidän perhe. Meillä oli ilo vierailla hänen Italian perheessään ja kokea italialainen pääsiäinen. Tässä linkki reissukokemuksiin.

Rantamökin sisääntulossa tervetulleeksi taas sinut toivottaa thaimaalainen norsunpää. Thaimaa on norsujen maa. Viime vuosituhannen alussa maassa oli n. 100 000 norsua ja niitä käytettiin niin liikkumiseen, metsästykseen kuin sodissakin. Norsut ovat siis osa thaimaalaista kulttuuria, vaikka nykyään rooli on valitettavasti lähinnä palvella turismia jopa maalaten tauluja kärsällään kuin pelata jalkapalloa. Tässä linkki reissupostaukseen.

Senegalissa arkipäivän katukuvaan kuuluvat ”kansallispukutyyppiseen” värikkääseen asuun pukeutuneet naiset, jotka kantavat isoja taakkoja päänsä päällä. Nämä on ostettu todella tyrkyltä myyjältä Goree Islandilta, tästä reissusta voit lukea lisää postauksestani. Missään muualla Senegalissa en kokenut olleeni turisti. Kävimme Bandian luonnosnsuojelualueella safarilla, mutta siellä ei kyllä ollut tiikereitä vaan  kirahveja, antilooppeja, seeproja, hyeenoja, kilpikonnia, alligaattoreita, puhveleita, apinoita, virtahepopariskunta yms.

Japanin reissulta tuotiin Sakeastiasto, tässä reissupostaus. Sake on japanilaista riisiviiniä, toisaalta japaninkielinen sana sake voi tarkoittaa mitä tahansa alkoholijuomaa. Kuvassa sen oikean saken, joka on vahvuudeltaan n. 15% nauttimiseen tarkoitetut kipot. Sakea voi juoda sekä kuumana että kylmänä ja käytännössä minkä tahansa ruuan kera. Sake on tärkeä osa japanilaista keittiötä, ja sillä on myös paljon rituaalista käyttöä. Menneinä vuosisatoina sake juotiin yhteisestä kiposta, sillä yksin juominen katsottiin eristäytymiseksi. Yhteisestä astiasta voidaan juoda edelleenkin šintolaisissa seremonioissa. Kun sakea tarjotaan toiselle, sakepullosta kuuluu pitää kiinni kahdella kädellä, toinen käsi pohjalla ja toinen kaulalla. Sake juodaan tavallisimmin pienistä kuvan kaltaisista o-choko-kipoista, joita kuuluu niin ikään nostaa kahdella kädellä. Tyypillisiä nykypäivän seremonioita, joissa on saketarjoilua on avioliiton sinetöintitilaisuus sintopyhäkössä, hautajaiset ja jopa vaikka auton siunaus.

Dominikaaninen sisilisko on ostettu Cabareten paikallisesta sekatavarakaupasta. Itse asiassa metsästimme kohtuuhintaista aurinkorasvaa ja lopulta aurinkorasvan lisäksi tämä lisko tuli mukaamme. Dominikaanisen tunnelmia tästä lisää.

Ruotsi on meille rakas maa mieheni ihanien sukulaisten asuessa siellä. Olemme monesti yöpyneet heidän mökillään ja sieltä käsin tehneet niin turistireissuja kuin osallistuneet sukujuhliin tai viettäneet yhdessä aikaa heidän kanssaan. Pianon päällä oleva lamppu muistuttaa meitä Ruotsista, tässä viimeisimmän Ruotsin reissun postaus.

Pianon päällä asustavat myös mieheni Las Palmasin reissusta tuomat kalat – taas täytyy myöntää, että kiittämättömänä taisi ensimmäinen kommenttini olla ”No ei nää ole minkään näköisiä, ei kande ostaa tämmöisiä”. Ja lopulta kalat löysivät arvoisensa paikan. Kodissamme asuu rakkauden ja kiistelyn ohessa myös monenlaisia ruskeansävyisiä matkamuistoja.

Kiitos kun kävit meillä kylässä tämän postauksen kautta!

Millaisia matkamuistoja tyypillisesti tuotte ja mitkä ovat osoittautuneet rakkaimmiksi ja siten jatkavat kulkuaan kodista toiseen?