Lofoottien hidden secrets – Offersoykammen ja Tjeldbergtind

Päiväpatikat vuorille ovat norjalaisille sama kuin sunnuntaikävely Hakkarin metsäpoluilla tai Ahtialalanjärven kierto lempääläläisille. Vaikka et olisi koskaan ollut Lempäälässä, niin tiedät mitä tarkoitan.

Jokainen Lofoottien kävijä tietää Reinebringenin ja melkein jokainen Rytenin. Jos haluat toistaiseksi vähemmän kansoitetuille reiteille ja siltikin aivan käsittämättömän upeille, niin jatka lukemista 😉

Offersøykammen, 1h 45 min (+ tauko), raskas

Alkumatkasta Offersøykammenille vastaan tuli perusnuoren näköinen kolmekymppinen tyttö. Kysäisin häneltä, että mitenkähän kauan huipulle kestää. Hän kysäisi, että menemmekö kovaa vai rauhallisesti… Just joo, siinä kysymys. Hän kertoi, että hän on mennyt ylös nopeimmillaan 28 minuutissa ja perusrennosti matka kestää 45 minuuttia. Arvaa vaan kauanko meillä kesti???!!!

Heti pian tämän tytön jälkeen tuli kovaa vauhtia alas nuorehko isä noin parivuotias lapsi harteillaan. Vähän hänen perässään perheen äiti selässään vauvan kantoreppu. Katsoin ensin, että siellä taitaa olla pieni vauva. Toisella katseella totesin että ei, hänellä on selässä vain vaatemytty. Kolmannen katseen jälkeen oli pakko kysyä. No selässä keikkui 4kk ikäinen Hilde-tyttö. Että näin: lapset opetetaan jo pienestä asti näihin ”sunnuntairetkiin” – tosin oli vasta perjantai, että kyseessä oli ihan arkiliikunta. Kun tarkemmin mietin, niin ei heillä ollut edes eväitä. Suomalainen perhe raahaa koko repertuaarin (ettei vaan lapsille kerry huonoja muistoja ;-)), mutta nämä eivät edes vesipulloa ota mukaansa.

Teimme Offersøykammenin vaelluksen heti Rytenin vaelluksen jälkeen. Toki mehuja oli sinnekin mennyt. Matka ylös kesti meiltä tunnin. Alastulo oli minulle haastavaa (vaikka polviin ei ihme kumma sattunut), sillä koko reitti on pitkälti kivikkoa (alastulo 45min). Tyttö sanoi, että puolet reitistä on jyrkkää ja haastavaa ja toinen puoli helppoa. Näitä ohjeita pitää suodattaa suomeksi. Oikeasti alkuosa oli järkyttävää kivikkoa ja loppuosa ei kivikkoa, mutta järkyttävää nousua edelleen.

Parkkeerasimme auton Skredan levähdysalueelle. Sieltä kuulemma pääsee useampaa reittiä ylös. Kävelimme levähdysalueelta alas rantaa kohden pienempää tietä Svolvaerin suuntaan. Ohitimme Lofoten Basecampin (Offersøyveien 1, 8370 Leknes) ja takaisin tullessa huomasimme, että siinähän on aito sauna rannalla olevien rorbujen vieressä. Ei huono idea olisi mennä vaelluksen jälkeen saunaan ja nämä uudet rorbuet olivat myös tyylikkäitä. Oletettavasti Basecampin pihaankin saattaa saada jättää auton parkkiin. Jatkoimme siitä eteenpäin ja heti punaisten rorbuejen jäädessä taakse tulee vasemmalle kolme tyylikästä vinokattoista pientä ruskeaa luksusmökkiä (tyylikkäät takat etuterassilla). Viimeisen mökin jälkeen lähde kulkemaan polkua vasemmalle. Ylitä polulta E10 tie ja siitä jatkuu polku. Heti puoliin tiedät olevasi oikealla reitillä, kun tulee noin parikymmentä porrasta alkureittiin. Mitään viittaa tai merkkiä tällä reitillä ei siis ole, mutta kun menet koko ajan uraa pitkin ja jos on useampi ura, niin valitse se joka menee huipulle.

Matkalla alkoi jo väsymyksestä johtuen mietityttämään, että onko huippu todella sen arvoinen. Kun katsoi taaksepäin, niin hyvännäköistä on. Mutta nämä maisemat ovat ne tavalliset, todellinen upeus näkyy vasta huipulta toiseen suuntaan.

Tällä reitillä ei näkynyt kuin neljä muuta suomalaista – todella erikoista, koronakesä20 täytti Lofoottien vaellusreitit meistä. Reitti on mitä ilmeisemmin paikallisten treenipaikka. Kahden tytön ja koiran porukka meni rinnettä alas selvästi maksimissaan 10 minuutin vauhtia. Koira oli vapautettu narusta ja juoksi iloisesti edellä ja tytöt loikkien perässä. Ehkä (ja toivottavasti) heillä oli piikkilenkkarit jalassa, mutta ekaa kertaa eivät rinnettä juosseet alas, he kun koko ajan iloisesti juttelivat keskenään…

Todellinen paratiisi odotti vuoren toisella puolen. Täydellinen eväspaikka, kuten tämän postauksen kansikuvasta näet. Tämän tähden ei kannattanut luovuttaa. Ei se ollut edes lähellä, eihän?!

Tjeldbergtind, keskiraskas, 1h 15min

Lofoottien pääkaupungista Svolvaerista ajat tänne vain 10 minuuttia. Löysimme perille google mapsin avulla. Hakukenttään ”Tjeldbergtind hike trail head” ja pääset lähelle polun alkua. Mutta aja vaan rohkeasti kyseistä tietä ihan tien loppuun. Ainakaan meidän mennessä sinne tien päässä ei ollut ketään. Toki aikaisemmin oli myös levikkeitä joihin voi palata, jos tien pääty täynnä. Kävele tietä muutama kymmenen metriä taaksepäin ja oikealla suuntaa polku, jossa on punainen Tjeldbergtind -kyltti. Reitillä on säännöllisen epäsäännöllisesti kiviin maalattuja sinivalkoisia merkkejä.

Reittiä kehutaan sopivaksi kaikille, pienistä lapsista aktiivisiin eläkeläisiin (korkeuseroa vain 350 m). Näin asia onkin, kunhan vain on asenne kohdallaan. Huipulla on vieraskirja ja sinne oli tullut vain muutama nimi päivässä. Edellisenä päivänä kolme kävijää, joista kaksi suomalaista ;-). Mielestäni paikka ansaitsee enemmän kävijöitä. Arvioi itse kuvien perusteella ansaitsisiko reitti poluilleen myös sinut. Minusta tämä on upea vaellus, uniikkisuutta lisäsi se, että tämän parituntisen aikana emme nähneet ketään muista. Nämä näkymät olivat yksin meidän!!! Päivä oli kirkas, joten reitiltä näkyi Svolvaerin lisäksi Kabelvåg ja Vågan Vestfjordin vuonosekä Svolvaergeitathe ja Fløyen vuoret.

Reinebringenin ja Rytenin vaellukset ovat ne tunnetuimmat. Toki kävimme niissäkin. Tästä voit lukea lisää näistä vaelluksista.