Liesjärven kansallispuistossa yön yli vaelluksella kohtaamatta ketään

”There is no Wi-Fi in the forest, but I promise you will find a better connection” – tämä lausahdus mielessä lähdin ystäväni kanssa suunnittelemaan ensimmäistä yön yli vaellusta. Neljän lapsen työssäkäyvälle äidille yhteys itseen on aina ajoittain hukassa. Liesjärvi sai luvan olla tämän ”yötä kansallispuistossa” -neitsyyden rikkoja.

Metsähallituksen sivut esittelevät Liesjärveä seuraavasti: ”Kulje jo metsänvartijan tallaamia polkuja pitkin Ahonnokasta Liesjärveä halkovalle upealle Kyynäränharjulle ja nauti hämäläisestä maisemasta parhaimmillaan. Elä kesällä päivä entisajan elämää Korteniemen perinnetilalla. Osallistu tilan askareisiin, ihastele lampaita tai heittäydy heinäpellolle korsi suussa katselemaan yli lipuvia pilviä.”

Muistan edelleen jännityksen ja uutuudenviehätyksen. Ehkä voisin sanoa, että ensimmäinen retki ei lopulta ole koskaan kokonaisvaltaisesti paras, mutta siitä jää muistijälki. Meillä tällainen muistijälki oli se, kun olimme iltatoimien jälkeen asettuneet riippukeinuihin nukkumaan, niin yhtäkkiä vaelluskaverini alkoi kyselemään siitä, että pelkäänkö karhuja tai susia. Mietimme omissa riippareissamme vaaran todennäköisyyttä, tulen suojaavaa vaikutusta yms. Lopulta jompi kumpi meistä heitti ilmaan ajatuksen mielikuvastaan, että olemme kuin ”riiputettua tuoretta lihaa” .  Vaikka olimme ennen nukkumaan menoa laittaneet nuotion niin täyteen puita kuin saimme, niin molemmat meistä olimme hereillä kun nuotio sammui, vaikka molemmat luulivat toisen nukkuvan. Aamusta alkoi piskotella ja siirryimme laavuun nukkumaan. Uni maistui upealta, vaikka meillä ei edes ollut makuualustoja, kummastelimme aamulla molemmat tätä.

Kun aamulla heräsimme kaikki tarpeellinen oli käsien ulottuvilla: aamupalatarpeet, hammasharja yms. Hämmästyksekseni olin aamulla viimeisenä valmis – minä, joka on olen aamuvirkku ja reipas. Tuntui hyvältä tehdä asiat hitaasti. Ystäväni hämmästykseksi hän ei ollut aamuntokkurainen ollenkaan, ei myöskään väsynyt.

Päivämatkat olivat juuri sopivat. Ensimmäisenä päivänä n. 12 km ja jälkimmäisenä 7km. Vaelsimme leppoisaa vauhtia. Vaellus sujui ihmeellisen kauniissa säässä. Säätiedotus oli povannut käytännössä koko viikonlopuksi sadetta. Lopulta sade alkoi ensimmäisenä yönä klo 5 maissa ja kesti pidemmälle aamuun. Emme vaeltaneet metriäkään sateessa. Päivisin lämpötila kahdenkymmenen hujakoilla. Ensimmäisellä vaellusreisulla emme uskaltaneet olla kahta yötä metsässä – no varovaisuus alkuun on varmasti paras juttu. Jos olisi satanut ja olisimme märkinä taivaltaneet metsässä, niin ei olisi jatkunut vaellusharrastuksemme. Totesimme kuitenkin yhteistuumin, että reissu jollakin tavalla lässähti kun siirryimme Eerikkälän urheiluopistolle. Toki sielläkin oli upeaa, kun saimme mm. uima-altaan täysin itsellemme ja ruokailemassa ei ollut ketään muita samanaikaisesti. Aamulla käväisin kuntosalilla, se tuntui kuitenkin ns. väärältä, arkeen kuuluvalta, ei vaellusreissuun. Havaitsimme myös syövämme enemmän kuin olisi ollut tarpeen.

Metsässä totesin, että kännykkä ei kuulu reissuun. Ärsyynnyin tekstiviestien piippailusta, kun tuli viestejä kimppakyydeistä, sellotunnin ajan vaihdoista ja vielä mieheni oli huolissaan, olimmeko elossa. Seuraaviin vaelluksiin sovin itseni kanssa, että avaan kännykän vain kerran päivässä tai jopa harvemmin. Metsä ei ole hyvä tuoda mukaan ”muita ihmisiä” murehtimalla asioita ja jatkamalla muun elämän organisointia tai kontrollointia. Yleensä se oli vain lentokonetilassa kuvien ottamista varten olemassa. Eipä se mieskään ole enää myöhemmin huolissaan ollut. ”Nature is fuel for the soul” toteutuu vain ja ainostaan, jos antaudut metsän kutsuun ja heittäydyt sen rytmiin. Elokuun lopun vaellus Liesjärvessä oli upea myös siitä syystä, että emme kohdanneet ketään. Emme edes karhuja ;-). Oli ainutkertaisen luxusta saada olla rauhassa, oma itsensä, ilman sosiaalisten tilanteiden tuottamia roolivaihtoja.

Jos nyt kuitenkin päätät olla menemättä yön yli retkelle, mutta Liesjärvi/Torronsuo kiinnostaa, niin lue päiväretkestä lisää tästä.

Mitä muistoja sinulla on ensimmäiseltä yön yli vaellusreissulta? Oliko/onko sinulla esteitä/jotain epävarmuutta siihen, että vaikka haluaisit mennä rinkkavaellukselle, niin et ole mennyt? Oletko pelännyt koskaan metsässä – syystä tai omasta mielikuvituksestasi johtuen?