Lemmenjoella kultahippusten vai yöttömän yön perässä?

Lemmenjoki on Suomen suurin kansallispuisto ja Läntisen Euroopan laajin erämaa, johon saat parhaimman tuntuman vaeltamalla merkitsemättömillä reiteillä. Tai oikeastaan vahva veikkaukseni on se, että petyt, jos menet vain merkittyjä reittejä. Autiotuvissa kohtasimme vaeltajia, jotka jakoivat pettymystään. Merkityistä reiteistä osa menee kullankaivajien ja poromiesten mönkijäteitä pitkin ja ne ovat siten paitsi tylsiä myös rankkoja jaloille. Sen sijaan tunturissa kulkeminen on keskikesällä ilo, kesäkukkien kirjo on valtava ja keskikesän yöttömän yön aurinko on niin kirkas, että en ole koskaan aikaisemmin kokenut sellaista aurinkoa. Valitettavasti emme olleet yötä tunturissa aurinkoisella säällä, mutta saimme tuta tästä toisena vaelluspäivänä ja kolmannen vaelluspäivän iltana. Ja olihan ilo jo pelkästään se, että yöllä ei tarvinnut missään vaiheessa ottaa otsalamppua käyttöön teltassa vaan sen sijaan silmälaput olivat tarpeen. Yöttömän yön aurinkoon haluan palata, se on varma!

Kansallispuisto sijaitsee Saamenmaalla ja olisikin upeaa, jos sen virallinen nimi olisi Leammi álbmotmeahcci. Täten me kantasuomalaiset paremmin ymmärtäisimme, että kyseessä on alkuperäiskansamme kotiseutu ja heillä on oma äidinkieli, joka on itseasiassa Euroopan alkuperäiskieliä. Saamelaisia lasketaan olevan Suomessa n. 10 000.

Rovaniemellä olimme nähneet ensimmäistä kertaa koskaan tällä viiden hengen naisporukalla, voit lukea tarkemmin tästä jutusta millaista on vaeltaa erämaassa ventovieraiden kanssa. Ajoimme Njurgalahteen ja  lounastimme Ahkutuvalla, josta saimme myös Metsähallituksen varaustupien avaimet. Ehkä ihanimmat lohijauhelihapihvit söin siellä. Maistuivat fantastisilta siitä huolimatta, että emäntä paljastikin niiden olevan pakkasesta. Jotenkin erikoinen paikka oli. Luonnollista on, että koronan vuoksi on varoituksia,  mutta paikassa oli kielto/ohjekylttejä kaikkialla mm. ”Laske vessan kansi ennen huuhtelua”. Sisätiloissa oli kieltokyltit valokuvaukseen ja vessan ovi avattiin kassalta sähkökytkimellä – olemme siis neljän tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen Rovaniemeltä ja ajaessamme sinne meitä vastaan tuli muistaakseni yksi auto…

Päivällä sateli vähän koko ajan, joten pidimme pidemmän tauon ja söimme Juurakkojoen kodalla lämpimät ruuat. Askel nousi taas kevyemmin. Telttapaikalle saavuttiin ennen yhtätoista, valitettavasti taivas oli pilvessä ja yöttömän yön aurinkoa ei koettu. Vaellusmatkaa ensimmäiselle päivälle kertyi noin 9 km. Illalla laitoin vain nopeasti iltapuurot ja pulloon lämmintä vettä. Aamulla oli kiva makuupussista käsin juoda teet ja syödä leivät.

”Huomenta Lemmenjoelta! Täällä otettu iltahömpsyt ihan Jallua 🤣. Seitsemän asteinen yö meni hyvin vaikka olin ”unohtanut yömerinot kotiin”. Oikeasti löysin ne aamulla teltasta….” – tällainen viesti lähti kavereille nyt kun vielä oli kenttää. Nukuin yön kolme comfort 14C pussia päällekäin – ihana sisko antoi kolmannen kahden oman lisäksi. Olin päätynyt jättämään ”liian paljon tilaa vievän” talvimakuupussin kotiin, kun oli tiedossa pari kotayötä ja vain ensimmäisenä yönä 7 astetta. Näin jälkiviisaana ottaisin sen talvimakuupussin.  Heräsin aamulla porojen kellojen kalkatukseen. Kun pääsin teltasta ulos pissalle, ei enää näkynyt. Lopulta viiden päivän aikana näimme tunturissa vain kaksi poroa, mutta matkalla Lemmenjoelle ja takaisin varmaan sata poroa yhteensä.

Toisena päivänä vaelsimme tuntureiden kautta Kultasataman/ Kultahaminen autiotuvan tietämille, yht 17 km. Ahkuntuvan isäntä oli todennut, ensin menette ylös ja sitten menette alas, sitten ylös ja sitten alas, sitä me teimme. Morgan-Viipuksen, Lemmenjoen korkeimman tunturin huiputtaminen oli päivän juttu, 601 m. Tähän päivään osui viikon upein sää ja upeimmat maisemat. Lemmenjoen juttu on 80 km pitkä Lemmenjoki, joka virtaa tuntureiden välistä ja näkyy pitkälle. Lemmenjokeen laskeutui myös useita tunturipuroja ja vielä heinäkuun ensimmäiselläkin viikolla oli paikoitellen reilusti lunta/puroiksi sulavia kohtia tunturissa. Tämä tuntui etenkin uskomattomalla, sillä Suomessa oli ollut huippuhelteet edelliset kaksi viikkoa. Tunturissa ei myöskään ole hyttysen hyttystä, toki muutoinkaan niitä ei vaelluksemme aikana häiriöksi ollut. Ei siten tämän kokemuksen perusteella pidä paikkansa, että Lappiin ei koskaan kannata kesällä mennä, kun siellä on niitä mäkäräisiä. Taisin kerran viiden päivän aikana käyttää hyttyshattuani ja kaksi kertaa laittaa hyttysmyrkkyä. Tunturilta laskeuduttuamme ei enää ollut puhelimessa kenttää.

Kolmantena päivänä kävelimme lyhyen matkan 5km matkan Morgamojalle, jossa oli autio- ja varaustupa sekä sauna varaustuvan vuokraajille (toki saunottuamme tarjosimme muille vaeltajille mahdollisuutta mennä saunaan ja he ilolla hyödynsivät. Kultasataman edessä on parkissa reilusti kullankaivajien mönkijöitä (mennessään valtauksiltaan välillä kotiinsa vuoroveneellä, he jättävät mönkijät siihen) ja aamulla kaksi kullankaivajaa teki lähtöä valtauksilleen. Eräällä ryhmäläisistämme oli jalkaongelmia ja kysyimme heiltä, josko yksi rinkka mahtuisi heidän matkaan majapaikallemme. Tarjosivat paikkaa yhdelle rinkalle ja yhdelle tytölle. Tyttö halusi kävellä, joten minä porukan seniorina olin heti valmis antamaan oman rinkkani kyytiin ja nautin päivärepulla vaeltamisesta. Tämä merkitty reitti Kultasatamasta Morgamojalle oli hyvää ja kaunista polkua, mutta hämmentävästi tuntui kuin olisi ollut Etelä-Suomen kuivassa kangasmetsässä.

Morgamojan varaus- ja myös autiotupa on todella mukavia ja hyvinvarusteltuja (myös autiotuvassa patjat). Varaussauna on Morgamojan vieressä ja oli ihana virkistäytyä, vaikka kivikkoinen oja oli kyllä vain parikymmentä senttiä syvä. Iltalenkin teimme Lemmenjoen erämaakirjastolle, Karhu-Korhosen sivukirjastolle (5km/suunta). Matkalla sinne on tavallaan ”omenatarha”, tuli mieleen ihan Ahvenanmaan reissun omenatarhat. Tunturikoivuja varmasti olivat, kun olivat ehkä puolitoista-kaksimetrisiä, vaivaiskoivut ovat usein pienempiä, alle metrin korkuisia. Itse kirjasto sijaitsi lentokentän huoltorakennuksessa. Vähän oli vanhaa kirjakantaa siellä, mutta yksi kirja osui silmiin, jonka olisi voinut vaikka ottaa, jos olisi ollut vaihtarikirjaa mukana. Tunturi antaa ja tunturi ottaa, tällä kerralla tunturi otti onneksi vain juomapulloni ja pikkukassin, laskin kädestäni ja sinne jäi. Laitoinkin sitten varaustupamme vieraskirjaan viestin, että jos menet kirjastolle, niin poimi ne mukaasi.

Lemmenjoella konekaivaus oli lopetettu pysyvästi 1.7.2020 eli päivää ennen saapumistamme. Tästä johtuen lupaprosessit olivat valtausten omistajilla kesken ja emme onnistuneet sopimaan vaskausretkeä. Vaikka tässä jutussa ”arvostelenkin” kullankaivajien tylsiä mönkijäpolkuja, niin on hyvä muistaa, että Lemmenjoen historia on nimenomaa kullankaivuuta. Jo viime vuosituhannen alussa kaivettiin kultaa ja varsinainen kultakuume tuli heti sotien jälkeen -40-luvulla.  Vasta myöhemmin perustettiin kansallispuisto. Myös Morgamojan ja Kultahaminan tuvat ovat alun perin olleet kullankaivajien yöpymispaikkoja. Lemmenjoella liikennöivät vuoroveneet ovat olleet ja ovat edelleenkin kullankaivajien varustekuljetuksia varten – vasta toissijaisesti vaeltajia varten. Lemmenjoen tunturipurot ovat edelleen kultaan kätketyt. Mutta luontoarvot kiittävät konekaivauksen loppumista, sen verran synkeältä näyttivät isot kaivinkoneet erämaassa ja pitkät alueet, jotka oli tuhottu kaivauksilla.

Neljäntenä päivänä teimme päivävaelluksen repuilla ensin Morganmarakselle, 522m ja sen viereisille tuntureille. Päivä oli mukava, puolipilvinen. Tunturilla maailma on niin avara ja laaja, voi hahmottaa ympäristöä kilometritolkulla. Morganmarakselta käytännössä näimme koko reittimme ”tuolla olimme eilen, tuolta tulimme, tuonne menemme”.  Kokee pienuutta, mutta toisaalta iloa, että saa olla tässä ja nyt juuri nyt. Nautimme lounasta tunturilla, tästä linkistä voit tutustua esimerkkiruokiimme, joita valmistimme. Yövyimme vielä toisenkin yön Morgamojan varaustuvassa. On oikeastaan hassua miten nopeasti asettuu, mökki oli sen näköinen, että ei olisi voinut uskoa, että todella kannoimme rinkoissamme kaikki nämä kamat. Ja meistä alkoi tulla ”kerrrostalokyttääjiä”, heti kun kuului mönkkärin ääni, niin eikö ollut useampi silmäpari ikkunassa, että kukas siellä nyt menee. Toisaalta oli myös valloittavaa katsoa, miten poromiehet/vaskaajat menivät näppärästi kivisten ojien yli ja melkein pystysuoraa polkua ylös ja alas.

Koko matkan aikana olemme ihailleet alkukesän kukkaloistoa, mutta erityisesti tällä päivävaelluksella oli mahdollisuus siihen. Näissä kuvissa osa kukista/jäkälistä.

Viidentenä päivänä oli tavoitteena mennä Morgamojalta tuntureiden ja pääkirjaston kautta ja yöpyä maastossa ja sitten kuudentena päivänä loppumatka. Innostuin kuitenkin oikaisemaan huonon sään vuoksi ja kun toiveena oli mennä kotimatka useamman päivän aikana. Valitettavasti sää oli niin huono, että Gaskoaivista ja ympäristön tuntureista ei nähnyt vilaustakaan.

Tunturialueelta laskeuduttiin Ravadasjoen rantaan ja loppumatka kulki virtaavan joen vartta: lounas ja vaatteiden kuivatus Matti Ravadaksen päivätuvalla, Ravadasniemen telttailualueen ohitus ja lopulta saapuminen Ravadasjärven autiotuvalle. Autiotupa koostui kahdesta tuvasta, molemmissa tilaa vähintään 8 yöpyjälle. Olisi ollut mukava jäädä yöksi. Kauniita alueita kaikki Ravadasjoen ja -järven ympäristöt. Vesistö hallitsi tunturien sijaan. Eri maailma, eri tavalla kaunista, hyttysiä toki enemmän. Matkalla puusto ja maasto oli hämmentävää, tuntui koko ajan, että jostakin voisi tulla karhu esiin, maasto tuntui sen kaltaiselta, että voisi vaikka karhut viihtyä. Päivämatkaksi tuli 13,9 km rinkoilla ja ilman reppuja 1,4 km lisälenkki Ravadaskönkäälle. Tosin en voi edes laskea ilman reppuja tehtyä matkaa, sillä porrasjuoksijana hyppelin portaat ylös ja nautiskelin upeista koskimaisemista. Ravadaskönkään vesiputous on Lemmenjoen ja Ravadasjoen yhtymäkohdassa. Se on kerrassaan vaikuttava. Alue on laaja. Itse vesiputous, joka on noin kymmenisen metriä korkea ja sitten ylempänä virtauksella rotkomainen/hiidenkirnumainen jokiosuus, jossa vesi pauhaa ja muokkaa edelleen reunamien kalliota. Ravadasjärveltä pääsee venekyydillä takaisin Njurgalahteen. Hinta 20€/suunta. On todellakin sen rahan arvoinen. 45min venematka on kuin ulkomailla olisi jossakin rämeikössä.

Jokaisesta vaelluksesta jää aina muistojen lisäksi myös jotain konkreettista. Näistä ideoista saan kiittää vaellussiskojani. Minulle jäi ajatus siitä, että pieni juomapullo olisi kaikkein kätevintä pitää kiinni rinkan etuosan lenkeissä, tulee juotua riittävästi vettä – en todellakaan tiedä, miksi en ole tämän merkitystä aikaisemmin ymmärtänyt. Rakkojen ennaltaehkäisy/pienten hoito on kätevintä tehdä urheiluteipillä – kuka tarvitsee kalliita rakkolaastareita?! Ja Kerava Goretex, mikä huippuidea! Kyseessä on siis se, että jos kengät kastuvat ja seuraavana päivänä pitäisi jatkaa matkaa märillä kengillä, niin kuivien sukkien päälle vain muovipussit ja kengät jalkaan. Kuivalla säällä kuivuu kävellessä kengät ja jalat pysyy lämpiminä!!! Vaikuttaa oudolta ja hankalalta, mutta on toimiva ja kätevä ;-). Meistä vaellussiskoista eli viidestä ventovieraasta, jotka Facebookin Outdoor siskojen sivuston kautta löysimme toisemme voit lukea lisää tästä.

Oletko vaeltanut Lemmenjoella tai muualla erämaissa? Mitä erämaat sinulle merkitsevät? Tai luonto yleensä?