Lähtisinkö yksin matkalle – määloma Mauritiuksella

Tässä blogissa ajatuksia yksin matkustamisesta, Mauritiuksen kokemisesta yksin kahden viikon lomalla. Havaintoja yksin matkustamisen eri puolista ja suositus joogaopesta.

Ehkä se tavallinen tarina. Huippudiilin osuminen kohdalle ja matka jo viikon päästä. Jotta saat halvat lennot halvalla, niin päätös pitää tehdä heti. Jos ei ole vakiomatkakumppania, jonka mahdollista irtautua työstään/opiskeluistaan/läheisistään, niin matkalle pitää lähteä yksin. Joskus tulee sauma lähteä matkalle työsuhteiden välissä ja kelle sopii sama ajankohta? Osa taas haluaa rauhoittua ja se helpointa yksin. Osa taas on kyllästynyt tekemään kompromisseja tai haluaa elää spontaanisti – jälkimmäiseen tuo vahvoja haasteita mitä isompi porukka ja mitä erilaisemmat toiveet ja tarpeet. Osa haluaa seikkailla ja samanhenkinen seura puuttuu. Toki sitäkin löytyy kivasti mitä erilaisimpien face ryhmien kautta.

Milleniaaleille yksin matkustaminen on enemmän normaalia, vasta kielikurssi-iässä tai yliopistoiässä matkustamisen aloittaneet 60-70 lukulaiset ovat karkeasti ajatellen aiemmin pitäneet sitä niiden hommana, joilla ei ole kavereita. Tai pitäneet sitä vaarallisena tai muuten vaan outona. No nämä nykyiset neljä-viisikymppiset perhe- ja uraelämän vaatimusten alla kuormittuneina ovat alkaneet hakea rauhoittumista, sitä että lomalla kukaan ei vaadi yksinmatkustavalta mitään ja saa tehdä ihan mitä lystää ja ihan missä järjestyksessä haluaa. Yksin matkustaminen on siis luxusta.
Omalle kohdalle osui kahden viikon suorat äkkilähtölennot Mauritiukselle 250€ hintaan marraskuun pimeällä. Jäädäkö koti-Suomen synkkyyteen vai lähteä mainoskuvien turkoosien vesien äärelle?! Tässä mindfulness hetkeni Le Morne beachiltä, tätä olisin voinut tuntikausia seurata <3

Millaista yksin matkustaminen oli, miten sai kaksi viikkoa kulumaan ja mitä havaintoja teki itsestään?

Mauritiukselle saavutaaan Sir Seewoosagur Ramgoolam nimiselle kentälle -jestas nämä nimet. No siinä passintarkastusjonossa tunsin outoa kutinaa, jotenkin jännityksen sekaista pelkoa, nyt jätän nämä turvalliset suomalaiset matkakumppanit. No lentokentän ulkopuolella etsiessäni bussipysäkkiä määränpäähäni törmäsin nuoreen suomalaistyttöön, jonka kanssa hyppäsimme samaan bussiin. Yhteinen matkamme oli kuitenkin lyhyt, sillä muutaman pysäkinvälin jälkeen rahastaja kertoi minun olevan väärään suuntaan menevässä bussissa. Se oli viimeinen hetki ennen paluuta lentokentälle kahden viikon päästä, että kuulin suomea. No ei muuta kuin ulos ja tien toisella puolella olevalle bussipysäkille. Tämän kaltaisia hypähdyksiä minulla oli vielä monen monta kertaa loppulomallanikin, sillä käytin koko loman ajan joukkoliikennettä. Opin siihen, että kanssamatkustajat ja rahastajat ovat hyväntahtoisia, mutta eivät he saartaan tunne. Jos yksin heihin olisin luottanut, olisin jatkuvasti ollut väärissä paikoissa. Paras opastajani matkalla oli map.me sovellus ja sinne ladattu Mauritiuksen kartta. Mauritius on sinällään helppo paikka navigoida, että saarella on selkeä tieverkosto ja paikoilla on osoitteet – näin ei ole kaikkialla kehittyvissä maissa.

Oliko reissussa turvallista?

Mauritiuksella ei ole turvallista liikkua yksin ulkona pimeään aikaan. Saattaisi olla ongelma, jos tarkoitus bilettää, mutta rauhoittumista hakevalle vaeltajalle pimeä on vain merkki kylvyn ottamisesta, äänikirjan kuuntelusta ja viestittelystä läheisille kotiin. Ja etenkin valmistautumisesta heräämään aamuviideltä upeaan lintujen konserttiin. Herätyskellonani toimi koko kahden viikon ajan linnut. Sitä en koskaan unohda, omaa orkesteriani ja privaattinäytöksiä. Itse asiassa se oli myös havainto ensimmäiseltä “ympäristönhahmottamiskävelyltäni” ensimmäisenä päivänä vähän kotiutumisen jälkeen – silloin myös näin linnut, monenväriset pikkupikkusirkuttajat. Mutta se laulu, niin iloista viserrystä. Tässä videossa voit kuunnella aamukonserttiani.

Yksinäisyyden kokemus yksin matkustaessa yllätti minut. Kukaan ei koskaan ymmärrä täysin matkakertomustani, kun kukaan ei ollut mukanani. Asuin kodinvaihdon kautta kolmen makuuhuoneen kytketyssä omakotitalossa. Keittiö oli täysin varusteltu, vaikka pitää kahdenkymmenen vieraan bileet. Ja bileitä talossa todella oli pidettykin – baarikaappi oli todella hyvin varusteltu. Itsekin toin sinne tuliaiseksi Finlandia vodkaa – talon isäntä lähetti jälkikäteen lämpimät kiitokset. Näin upeassa kodissa tuli näin perheelliselle aina mieleen kuinka ihanaa olisi ollut olla siellä perheen kanssa tai ystäväjoukon. Koti oli jotenkin kolkko, kun olin siellä yksin. Olen tottunut tekemään asioita paljon ja tehdessä kaverin puute ei häirinnyt, mutta kotiutuessa kyllä.

Ehkä osin juuri kodin yksinäisyyden kokeminen sai minut yliorganisoimaan päivät. Asuin La Balise marina-alueella ja minulla oli käytettävissä kajakki, joten päivittäin meloin meressä. Minulla oli myös pyörä, joten jonain päivänä kipaisin Black River Gorges National Parkin vaelluspolun varteen pyörällä ja toisena päivänä reippaasti poljin Seven Colored Earth maamuodostelmia ihailemaan. Samalla reissulla Chamarel kävin vesiputokselle, jonka totesin olevan kuin mikä tahansa upea vesiputous. Ihan komeahan se oli, mutta kaukaa katsottuna ei kokenut äänimaailmaa, jonka itse koen aina vaikuttavammaksi. Siitä syystä suosittelen mieluummin Black Riverin vaelluspolkuja ja siellä olevia pieniä vesiputouksia, joissa voi vaikka uida. Sillä reissulla opin, että ei pitäisi katsoa vain etäisyyden pituutta vaan myös korkeuskäyriä – menomatkalla luultavasti reilun kaksi kilometriä talutin pyörää mielettömässä kiemurtelevassa ylämäessä.

Minua varoiteltiin kävelystä Tamarin Beachiltä Flic en Flac beachille. Artikkelin pääkuva otettu tältä reitiltä.  Reitti menee vallan rantaviivaa, parin sadan metrin pusikkoaluetta toki pitää läpikävellä. Muutama paikallinen valkoihoinen varoitteli näistä, mutta kun olin alueella, kyselin pusikosta tulevilta turisteilta ja he kertoivat, että reitti selvä ja lyhyt. Metsiköstä näki, että jonkinkaltaisia ryyppybileitä ilta-aikaan siellä pidetään. Tämä parin tunnin rantakävely oli niin ainutlaatuinen kokemus, että lämpimästi suosittelen. Toiseen suuntaan otin paikallisbussin.

Yksin matkustassa ei tarvitse olla yksin, kun kohtaamiset ventovieraiden kanssa ovat niin upeita. Tämä on oletus, oliko se totta minun matkallani?

Kyllä ja ei. Tulee kyllä juteltua, mutta en koe päässeeni pintatasoa syvemmälle – osin tähän vaikutti kieliongelma. Mauritiuksella puhutaan ranskaa ja kreolia äidinkielinä. Asuin aidatulla marina-alueella, mutta kävin usein lounaan hakemassa muutaman kadunkulman päässä olevan hökkelikylän nuorilta myyjättäriltä heidän katukeittiöstään. Ei meillä yhteistä kieltä ollut – ei siis muuta kuin hymy. Enemmän se oli omien ajatusten ventilointia, pohdin sitä, miten he elävät olosuhteissa, joissa oma koti kasattu peltikaton palasista ja minä matkustan maapallon toiselta laidalta nautiskelemaan omasta rauhastani. He taas elävät sähköttömissä olosuhteissa – mitään jääkaappituotteita ei syödä. Toisaalta tämä toi myös itselle huojennusta, ruokamyrkytyksen vaara on olematon.

Bussilla matkustaminen Mauritiuksella on helppoa. Netistä löytyy selkeät englanninkieliset aikataulut ja kokemukseni mukaan bussit ovat aikataulussa ja homma toimii. Hinnat halvat ja pitkälti määrittyvät kuljetun matkan perusteella. Maksut luonnollisesti vain käteisellä. Valkoihoisia bussissa ei näy muita kuin turisteja. Jos bussia pitää vaihtaa, niin seuraava bussi lähtee aivan jostain käsittämättömästä paikasta. Paikalliset olivat avuliaita ja jopa kävelivät minut uudelle pysäkille. Bussiretken tein Le Mornelle. Minun oli tarkoitus valloittaa tämä vuori, mutta totesin korkeanpaikankammoisena kesken matkaa, että pakko luovuttaa, yksin en uskaltanut jatkaa. Le Mornea pidetään kauneimpana beachinä, mutta jostain syystä itse koin sykähdyttävimmät kokemukseni juuri Tamarin-Flic en Flac kävelyllä.

Ja oikeastaan ns. oma beachini La Prenause oli se ”minun beachini”. Joogaopeni studio oli ihan rannalla. Ennen joogatuntia istuskelin hänen rantatuolissa ja nautin auringonlaskusta. Sitten joogastudion kattoterassilla joogatessamme taivas näytti väriloistonsa ennen pimeän saapumista. Joogaopen mies heitti minut joogatunnin jälkeen kotiin, silloin kun oli pilkkopimeää. Aamujoogaan tulin usein kajakilla – mitä luxusta. Tutustu Patrician joogasivuihin tästä. Kerro terveisiä minulta 😉

Asuinalueellani Belise Marinassa parhaiten tutustuin porttivahtiin, hän muodostui ystäväkseni, jonka kanssa moikkailtiin ja jutusteltiin päivittäin. Lähikaupan kiinalaista olevaa sukujuurta oleva omistaja hermostui minuun, kun ostin sieltä aina vain tuoreen leivän. Lopulta viimeisenä päivänä ei edes laittanut sitä bussiin vaan antoi suoraan kouraani 😉. Rehellisesti siinä kaupassa ei ollut muuta ostettavaa, sillä lähinnä kuivatarvikkeita (ja olin jo makaronit sun muut ostanut isommasta supermarketista) ja auton varaosia ja muuta sekatavaraa. Samassa talossa törmäsin nuoreen naiseen, joka seurusteli talossamme asuvan miehen kanssa ja oli usein viikonloput täällä. Hänen kyydissään meninkin yhtenä aamuna Port Louisiin. Olin lukenut, että Port Louis kannattaa jättää välistä, jos ei ole riittävästi aikaa. Olen samaa mieltä, mielestäni jossakin määrin sekava persoonaton pääkaupunki. Olin toki kaupungissa aamuseitsemältä ja ainakin market alue oli silloin tylsähkö – ehkä heräsi henkiin myöhemmin. Toki kaupungiin tullessaan kannattaa pysähtyä aistimaan saaren historian käänteet Aapvasi Ghat Unesco Heritage Siteen. Oli havahduttavaa katsoa merelle ja kuvitella laivat, jotka tuoneet orjat ja lähteä itse kotimatkalle siltä samalta linja-autoasemalta, josta myös orjat lähteneet ympäri saarta.

Pyrin aina reissuillani menemään messuun, mieluusti englanninkieliseen. Eräänä päivänä ajoin pyörällä ja kadun varressa oli kyltti sunnuntain messusta. No sinnepä sitten sunnuntaina. Pyhämekko (eli sama mitä pidän aina beachillä yms) päällä pyörällä suhahdin Redeem Churchille ja sain ylistää tuttuja messulauluja laulaen.  Kirkkokahveilla selvisi, että kyseinen seurakunta muodostuu pitkälti etelä-affrikkalaisista, jotka asuvat Mauritiuksella. Minä menin kirkkoon pyörällä viidessä minuutissa, mutta se oli saaren ainoa englanninkielinen kirkko. Hyvin yhteisöllinen paikka, josta olisi varmasti löytynyt oman paikkani monista kirkon järjestämistä aktiviteeteista. Kyseinen messu oli johtavan papin kertoman mukaan hieman uniikki, sillä koko messun toimittivat seurakunnan nuoret, he olivat kaikissa palvelutehtävissä. Nuoriksi laskettiin arvioni mukaan kaikki alle 30-vuotiaat. No oikeasti vanhoja eli yli 70-vuotiaita oli kirkossa vain kourallinen, pitkälti seurakunta oli koko perheen paikka.

Yksin matkustaessa oppii tuntemaan itsensä – tämä on oletus. Opinko minä?

Olen opiskellut itseäni 47-vuotta elämässäni ennen tätä reissua. En voi sanoa oivaltaneeni mitään täysin mullistavaa. Toki havaitsin taas kerran, miten suoritan helposti myös lomailua. Toisaalta tämä liittyy myös hyvään organisointikykyyni. Minulla on taito suunnitella/jopa ylisuunnitella ja täyttää päivä monenlaisella. Monet muut tyytyvät vähempään ja kommentoivat “Seuraavalla kerralla sitten teen täällä sitä tai tätä”. Saan helposti tehtyä viikon lomalla sen mihin toinen tarvitsisi kuukauden. Tämä väsyttää ilman muuta. Ahnehdin elämyksiä. Elämässä tavoitteekseni asettama asia on “Vähemmän on enemmän” – ehkä siihen matkailunkin suhteen jossakin vaiheessa pääsen. Nyt olen hädin tuskin puolivälissä.

Oletko matkustanut yksin ja millainen on oma kokemuksesi? Mikä luo sinulle turvallisuutta ja mitkä asiat taas eivät sovi sinulle matkatessasi yksin? Mikä kirjoituksessani tuntui tutulta, mikä vieraalta? Saitko tämän kirjoituksen perusteella rohkeutta lähteä soolomatkalle vai totesitko, että ei ole sinun juttusi? Jaa ajatuksiasi kommenttikentässä.