Kevätkesän retki Nötöhön, Saaristomeren suurimmalle saarelle

Nötö jäi mieleeni, kun paluumatkalta Utöstä ja Jurmosta yhteysalus Baldur pysähtyi pikaisesti siellä. Huokaisin kannelta näkyvää näkymää ja totesin, että tuonne minä palaan. Yhteysaluksen kannelta katsoessa saaressa on kaikki visuaalisesti tärkeä: tuulimylly ja kirkko. Tai näin muistin, oikeasti se tuulimylly on Nötön saarelta ja muistikuvissani oleva kirkko taas Aspöstä. Siksi reissuun piti liittää molemmat kohteet, saarihyppelyä Suomen malliin.

Nötö on helposti saavutettavissa, sinne on vain reilun parin tunnin ilmainen laivamatka, kun Utöön saa matkata viisi tuntia. Pärnäisistä lähtevän m/s Baldurin lisäksi Nötöseen pääsee myös Kirjaisista m/s Fiskö laivalla.

Päätimme valita stressivapaan matkustustavan: junalla Turkuun, saaristobussilla suoraan satamassa bussia odottavaan laivaan. No miten niinkuin meni…???

Ensimmäinen juna oli myöhässä, mutta onneksi konnari tuli ja soitti toisen junan veturinkuljettajalle ja juna odotti meitä.. Helatorstaina kaupat ei ollut auki Turussa kuin vasta saaristobussin lähdettyä eli jouduimme asennoitumaan siihen, että elämme ensimmäisen vuorokauden eväillämme eli sämpylöillä, kalkkunamakkaralla,  (nämä olin ostanut valmiiksi kun tiedän, että pikkukaupasta ei saa), herkuilla ja minttuviinalla.. Eli olisimmeko nälkäisiä vai kännissä, kun seuraavana päivänä hypätään seuraavalle saarelle ja kaverit tuovat ruokaa??? 😭😭😭Luotimme siihen, että laivassa meidät ruokitaan.

Ennen Nauvoa olevalle lossille oli kilometrin jono. Se oli se kohta, jolloin huokasin, huh, onneksi olemme bussissa, joka ohittaa etuoikeutetusti koko letkan. Vajaa 12€ maksanut lippu tuli siinä kohtaa kuitatuksi. Laivaan päästiin ja sesonkihintoihin siirtynyt laivan ravintolan lounas oli todellakin 14€:n arvoinen. Ihania kalapihvejä raikkaan kastikkeen kanssa (lihaakin löytyi), lohisalaattia, vihreää salaattia kaikilla mahdollisilla lisukkeilla – ainoastaan saaristolaisleipä uupui, muutoin olisi saanut lounas arvosanan 10+.

Nötössä on paljon muutakin kuin tuulimylly ja kappeli. Siellä on edelleen kulttuurihistoriallisesti merkittävä, vanhoista tiloista koostuva kyläkokonaisuus. Tämä on sitä mitä minä saaristolaisuudessa ihailen ja arvostan. Myös nykyiset saaristolaiset vaalivat vanhaa ja laskeutuvat elämään askeettisesti hetkeä. Nötössä talot sijaitsevat suojaisella paikalla saaren keskellä, rannoille on rakennettu yllättävän vähän mökkejä. Hienoa! Vaikka Nötö sijaitsee ulkosaaristossa, niin se ei ole ulkosaari – minun silmiini tämä näkyy siten, että saaressa on monimuotoinen ja puustoinen luonto. Aina ei olisi arvannut olevansa saaressa.

Nötössä kevään kukkaloisto odotti meitä.

Vaikka Nötö on pinta-alaltaan Saaristomeren kansallispuiston suurimpia saaria, niin se on jäänyt ”pikkusiskojensa” Jurmon ja Utön varjoon. Wikipedian mukaan saarella asuu 12 henkilöä, mutta kuulemme, että vakituisesti saarella läpi vuoden asutaan kolmessa taloudessa, kohta neljässä. Nötö on aikoinaan ollut hyvinkin vilkas, toisen maailmansodan aikoihin siellä on asunut parisataa asukasta. Tätä selittää sen keskeinen sijainti Saaristomerellä, kaupankäynnin lähtökohta.

Majoitus saarella ja navigoinnista yleisesti

Kesään 2020 asti saarella toimi Majatalo Backaro. Toivottavasti se avaa ovensa, sillä nykyisellään saaressa ei ole kuin telttamajoitusta. Kalvikissa, vastakkaisella rannalla satamasta sijaitsee telttailualue, jossa on on keittokatos, vesilähde, sauna (maksu 15€/h) sekä wc. Rehellisesti täytyy kyllä myöntää, että edes avantouintia harrastavaa ystävääni ei kiehtonut kivikkoiselta rannalta uimaan meno. Täydellisiä uintipaikkoja saarella ei ehkä ole muuallakaan?

Meillä oli ilo yöpyä saareen -70 luvulla muuttaneen Jaanan talossa. Nämä ”kommuunissa” alunperin asuneet nuoret vähitellen asettuivat saareen. Jaanan ja muiden kommuunin nuorten aikuisten lapsille saari on ollut kesäkotina jo aivan pienestä. Minua sykähdytti tämä tarina erityisesti. He aloittivat sukunsa tarinan saaristolaisina. Kiitollisena siitä, että meillä oli mahdollisuus yhden yön verran elää ja kokea heille merkityksellisen saaren sielua.

Tämä kirjoitus myös perustuu osin Jaanan tyttären Mila Sjöholmin kirjoittaman kirjasen ”Kylä keskellä merta, Nötö aikojen saatossa” antiin. Hankkeeseen liittyi myös kulttuuripolun ja luontopolun kehittäminen ja näistä poluista lisätietoa saat lukemalla sataman infotaulun qr-koodin puhelimeesi.

Saaressa on maastossa punaisia merkkejä puissa ja maassa puisia viittoja. Niistä kuitenkin eksyy ja vahingossa poikkeaa jonkun pihapiiriin. Totesimmekin että se,  että kaikki maanomistajat eivät ole halunneet merkkejä mailleen lopulta aiheuttaa sitä, että turistit tahtomattaan häiriköivät heitä enemmän. Jos ei halua näin tehdä, niin parasta pysyä keskellä saarta kulkevalla karttaan yhtäjaksoisella viivalla merkityllä kylätiellä (oikeasti mönkkärillä kuljettavalla polulla) ja siitä seurata nuolia nähtävyyksille.

Nötön nähtävyydet

Saaren pohjoisosassa on pronssikautisia hautoja – pysyvää asutusta on ollut 1000-luvun alkupuolelta lähtien. Viikinkienkin sanotaan poikenneen saarella. Pronssikaudella saari on ollut kalastajien ja metsästäjien paratiisi. Vesi oli suolaisempaa kun nykyisellään ja meren anti oli mm. turskaa. Vesilinnuista saatiin untuvaa ja silloin norppa,halli ja kirjohylje olivat pyyntikohteita. Muinaishautojen kivien pienuus yllätti minut, mutta pitihän niiden luonnollisesti olla ”miehen nostettavissa olevia kiviä”. Kivikasoihin on haudattu ruumiita ennen kuin siirryttiin polttohautaukseen.

Mielenkiintoinen kuriositeetti hautaukseen liittyen Nötössä on se, että kappelin ympäristön hautausmaa on hiekka-alue. Alueelle on tuotu parimetrinen hiekkakerros, sillä kallioiseen Nötön maaperäön ei pysty kaivamaan tarpeeksi syvälle.

Vähän etelään muinaishaudoista on soiva kivi. Sen löytää helpoiten kyllä helpoiten, jos ensin satamasta käsin eli etelästä kulkien pohjoista kohden poikkeaa kylätieltä soivalle kivelle kyltin mukaista reittiä ja sitten palaa takaisin kylätielle ja jatkaa muinaishaudoille kyltin mukaisesti. Me menimme toisin päin.

Soiva kivi on ison siirtolohkareen vieressä matala tasainen kivi, jossa on 13 kuoppaa.

Hämmentää, että kuopat oikeasti soivat, kun hakkaa kivillä koloihin. Näillä on mitä ilmeisemmin viestitty merellä oleville kalastajille/hylkeenpyynnissä oleville viestejä kotiväeltä.

Nyt ympäristön puusto on niin rehevä, että viesti ei enää merelle kuuluisi. Osa kumajaa kuin kirkonkellot ja osa äänistä muistuttaa heleitä tiukuja. Ajattelen, että musikanteille tämä olisi erityinen elämys, kun itsekin pääsi omasta ”musikaalisuudestaan” iloitsemaan.

Saaren ihan toisessa päässä muinaishaudoista käsin on valtava siirtolohkare. Täältä on hienot näkymät!

Matka siirtolohkareelle on myös elämys, sillä kuljet kauniin 1757 rakennetun kappelin ohitse. Valitettavasti kappelin ovet olivat säpissä, mutta avaimenreiästä näkyi saaristokirkolle tyypillinen sininen väritys ja katossa roikkuva veneen pienoismallli.

Saaren luonto on ”the nähtävyys”. Luontoa kuvastaa mielestäni käppyräiset, mutta yllättävän kookkaat männyt, luonnollisesti osassa kohtaa silokalliot ja yllättäen jäkäliköt.

Polku vähän ennen Ekholmin saarelle ylittävää puusiltaa muistutti meitä elävästi Santiago de Compostelan vaelluksesta ja sen poluista, kylästä kylään menemisestä. Tämä ajatus jopa hämmensi, niin eri maailmoja ne ovat, mutta kuitenkin samaa, ehkä tuntemukseen vaikutti alueen metsän ”henkisyys” ja se, että yllättäen metsän keskeltä tupsahdat uuden keltaisen tai punaisen talon pihapiiriin.

Se on pakko vielä mainita, että näistä ”keskellä ei mitään” olevista rakennuksista pidetään todella hyvää huolta, upeissa maaleissa kaikki talot. Saaren asukkaat arvostavat todella paikkaansa. Niin kuin ovat aina tehneet, keskellä ei mitään olevan talon ympärillä saattaa nimittäin olla historiaa huokuva kaunis kiviaita. Täytyy kuitenkin lisätä, että saaressa olevat talot ovat paremmin kunnostettuja kuin itse sataman lähellä olevat rakennukset, ne saattaisivat kaivata hieman maalia. Mutta nekin sopivat saareen, tuovat vaikutelman rentoudesta ja luonnollisuudesta. Sellainen Nötö todella onkin!!

Meren ympäröimää, historiallisesti arvokasta kylämaisemaa hallitsee sataman lähistöllä punainen tuulimylly. Kylän ydin, vanhat lukuisat vanhat rakennukset ovat asettuneet kahdeksikon mallisen parin kilometrin pituisen kulttuuripolun varteen. Nämä kahdeksan kantatilaa edelleen ovat saaren suurimpia yksityisiä maanomistajia. Nykyisellään osan omistajat ovat myös ruotsalaisia, sillä saaren nuoret ovat lähteneet opiskelemaan Ruotsiin ja siltä matkalta on löytynyt kumppani. Kesäaikaan saarella on kyläkahvila ja kyläkauppa, mutta nyt toukokuun vasta heräävässä luonnossa ihailemme kyläraittia täydessä hiljaisuudessa. Laivan saapuessa satamaan oli satamassa vilskettä, mutta sen jälkeen tuntui, että saari on meidän.

Hassu nimi Nötö, mihin se juontaa juurensa ja muuta historiaa

Vanhoista merikartoista ei löydy Nötöä vaan Malmö. Malm on tarkoittanut hiekkaista metsämaata. Nimenvaihdoksen arvellaan syntyneen 1500-luvulla, jolloin saari on alkanut toimia karjan laidunmaana (nöt=nauta). Tai sitten nimellä tarkoitetaan pähkinäpensasta, joita on ollut aikoinaan saarella. Nykyisin niitä tavataan runsaasti viereiseltä Mjoön saarella.

Historiankuvauksen haluan jakaa Mila Sjöholmin historiikkikirjasesta, johon Arttur Pettersson kuvannut elämää seuraavasti: ”Perhe asui talvella tuvassa joka on nykyisin keittiö. Kesällä asuttiin omissa kammareissa (”bodar”). 1903 talossa tehtiin sisäremontti, tuolloin uusittiin mm. ovia ja ikkunoita ja muurattiin leivinuuni. Ennen remonttia ikkunat olivat olleet pienemmät ja lyijylasiset. Mustat hirsiseinät ovat myöhemmin peitetty pinkopahvilla ja kukkatapeteilla. Lattialankut ovat kuusta, ja ne kuurattiin puhtaiksi hiekalla. Tummunut kattoon uusittu moderneilla paneeleilla.”

Tiloista vanhin on tiettävästi Sjögrannas ja Kalvikin päärakennuksen vanhin osa on rakennettu 1751 ja siten tämä on mahdollisesti Nötön vanhin talo. Saaren asukkaat ovat aikoinaan saaneet tulonsa monesta lähteestä. Nötöstä on erityisesti myyty polttopuuta muihin ulkosaariin, sen ymmärrän hyvin muissakin saarissa käyneenä. Nötössä kasvaa puita ihan eri tavalla kuin monessa ympäristön saaressa.

Maasto Nötöllä sopi myös hyvin perunanviljelyyn. Yleisestikin viljaa on viljelty ja siten on pysytty hengissä yli huonojen kalavuosien. Mielenkiintoinen seikka historiasta on myös se, että Turun kalakauppiaiden osuuskunta perusti Nötöön kalasavustamon 1930-luvulla. Savustamo toimi parikymmentä vuotta ja sitten lopetettiin kannattamattomana.

Saariston taloudellinen kukoistuskausi on ollut 1800-luvun loppu. Nötöläisten vauraus johtaa juurensa sen ajan talonpoikaispurjehduksiin. Saarella oli pienvarustamotoimintaa ja täten myös saariston tilaton väestön työllistyi hyvin. Saarilla rakennettiin laivoja, jotka kulkivat Itämerellä ja Atlantilla. Nötöllä oli siksikin laivanrakennusta, kun saari kerran on niin metsäinen. Veneenrakennus jatkui saaressa 1950-luvulle asti. Nötöläisten oma juttu oli kalasumppuveneiden rakentaminen. Näillä leveillä ja vähäsyvyisillä veneillä vietiin kalaa Tukholmaan ja Tallinnaan ja tuotin paluulastina jauhoja ja perunaa.

Eräs piirre historiasta jatkaa edelleen nykypäivässä. Nötö on ollut huvitteluelämän keskus. Koulun ja kirkon väliselle kalliolle rakennettiin tanssilava. Aspössä alunperin sijainnyt venäläisten kasarmirakennukses siirrettiin Nötöhön ja tämä Havsborget on ollut ja on edelleen tanssi- ja juhlapaikka. Nykyiselleen  juhannustanssit ovat se juttu saarilaisille ja muultakin tullaan sinne runsain joukoin.

Vaikka kirkonkirjoista löytyy ensimmäinen merkintä Nötön kappelissa vihitystä parista jo vuodelta 1657, niin hengellinen elämä on ollut vähintään mielenkiintoista. Siis en ota kantaa saarelaisten hengellisyyteen vaan saarelle saapuvat saarnamiehet saapuivat Nauvosta Berghamin kautta ja siellä heitä ylenperin keskittiin. Tämän seurauksena monta messua jäi väliin tai sitten pappi oli voimakkaasti päihtynyt 😉. Oma pappikin saarella oli hetken, mutta valitettavasti saarnamatkallaan 1803 putosi jäihin.

Kotiseututalo (hembygdsgården) on nykyisellään kesäkahvila ja näyttelytila. Alunperin kotiseututalo rakennettiin 1800-luvun lopussa kouluksi, joka ehti toimia saarella noin 70 vuotta, kunnes 1967 lakkautettiin oppilaspulasta johtuen. Koulu toimi myös monen muissa saarissa asuvan kouluna ja näitä oppilaita majoitettiin tiloilla oppilaskodin perustamiseen saakka.

Kauppa saarelle saatiin 1919. Tämä alkuperäinen kauppa on nykyään yksityisessä omistuksessa. Nötö Handel perustettiin 1950 ja se oli kuitenkin hinnoiltaan melko tyyris ja saikin lisänimen Stockmann tästä johtuen. Toisaalta myös valikoima kaupassa oli poikkeuksellisen runsas. Kyläkauppias Runar Abrahamssonin henki elää kuitenkin edelleen saarella mm. hänen ruuanlaittoharrastuksesta johtuvilla resepteillään kuten turskakropolla . Myös yhteysalus saatiin saareen hänen toimistaan johtuen.

Puhelinyhteys saareen saatiin jo 1946. Terveydenhoidon järjestelyjä Mila Sjöholm selventää hyvin historiikissä. Vuosina 1948-70 saaristomeren alueen saaria kiersi kelluva terveyskeskus. Matkassa oli tarpeen mukaan niin lääkäri, terveydenhoitaja kuin hammaslääkärikin. Laiva saattoi kerrallaan olla Nötössä kaksi päivää. Jäin miettimään, että olipa hienoa palvelua, eipä ole moista palvelua ihan varmasti kenelläkään saariston asukkaalla nykypäivänä. Saari sähköistettiin vasta vuonna 1989, sitä ennen ajettiin alas moni palvelu. Kaupat katosivat, koulu samoin, posti ei enää toiminut pankkina ja lopulta ei enää ollut postiakaan. Mutta luonto ja saaristolaisuus elää, tämä on tärkeintä!

Uskon Nötön tulevaisuuteen, jo 1961 tähän saareen saapui itse presidentti Kekkonen ja hänen myötään saareen saatiin uusi laituri sekä tukea ja kehitystä. Tämän edelläkävijyys ja rohkeus vieköön saarta eteenpäin jatkossakin!

Kiitös Nötö!