Isojärven kansallispuisto – kaksi yötä metsässä sateesta nauttien

Vaeltamisen kauneus on sen yksinkertaisuudessa: kaikki on paikallaan ja kaikki tarvittava on tässä ja nyt! Sinulla on selässäsi makuuhuone, keittiö ja jokainen sammalmätäs tai silokallio on olohuoneesi. Kiitollisuus elämästä ja maapallosta on joka aamu, kun herää uuteen aamuun. Herää tietäen, mitä päivä pitää sisällään! Herää aistien heti luonnon: tuoksuina, ääniaistimuksina ja silmillään. Jos et tunne rakkautta, muita tai itseäsi kohtaan tai et koe, että sinua rakastetaan, niin lähde vaeltamaan – luonto tarjoaa sinulle rakkauttaan, jos olet valmis sen ottamaan vastaan.

Luontoon.fi kuvaa Isojärveä seuraavasti: ”Isojärven maisemat vievät sinut aikamatkalle kauas menneisyyteen. Miljoonia vuosia vanhojen rotkolaaksojen lomaan rakennetut kämpät ja jätkien käsin tasoittamat polkupyörätiet kuiskivat tarinoita puolen vuosisadan takaisilta savottamailta. Nyt, kun lentojätkät ovat lähteneet, puiston ahkerin metsuri ja tunnetuin asukas on salaperäinen majava. Sitä et välttämättä näe, mutta jälkiä et voi olla huomaamatta.” Niin totta, alueen majavat ja heidän luonnossa eläminen on ainutlaatuista nähdä.

Isojärvi kaiken kaikkiaan edustaa minulle henkeäsalpaavia maisemia ja hyvin hoidettuja kauniilla paikoilla olevia levähdyspaikkoja. Ja bonus on Heretyn kämppäkahvila. Siellä on ihana kirjasto, jossa voi piipahtaa lukemaan kirjoja. Siellä voi myös yöpyä vanhanaikaisissa armeijamallisissa kerrossängyissä. Ja tietenkin nauttia vaelluksen jälkeen kahvilan antimia. Tämä kuvailemani vaellus ajoittuu elokuun loppuun arkipäiviin, jolloin koulut ovat alkaneet ja useimmat töissä – me teemme silloin vuosittaisen vaelluksen. Tämän reitin voi tehdä myös päivävaelluksena päivärepun kera, mutta me tarvitsimme oleilua ja pysähtymistä. Aina ei ole hyvä olla tehokas.

1. Vaelluspäivä : Lortikka-Kuorejärven laavu

Vaellukseen laskeutuminen lähti liikenteeseen jo silloin, kun vaelluskaverini lähti matkaan autolla, matkalla puheltiin jo reilu tunti kaikkia kuulumisia. Tästä tavasta alkaa tulla jo traditio meille, sillä tavalla onnistuu viime hetken valmistelut, kun minä olen vielä kotona ja tarkastelen keskustelumme pohjalta rinkkaani. Yleisesti muuta yhteistä suunnittelua emme enää monen vuoden kokemuksen jälkeen enää teekään. Tai edellisellä vaelluksella mietimme seuraavan vuoden kohteen ja sitten jossakin vaiheessa, ehkä kuukautta ennen teemme reittisuunnitelman.

Längelmäellä, n. 14 km lähtöpaikasta nautimme kasviskeittolounaan Cafe Okrassa. Oli ihana nähdä nuorten paluumuuttajien (oletuksemme) tuoneen pieneen kylään uusia tuulia. Sisustus oli lämmin mutta trendikäs. Muutoin paikka henki pikkupaikkakuntaa, kun kyselimme reittiohjeita, niitä huudeltiin pitkin kahvilaa pöydistä.

Lopulta klo 14.30 lähdimme liikkeelle Lortikasta. Auto jäi puomin taa, josta oli parisen kilometriä kävelyä metsäautotietä. Alkumatkassa se ei häirinnyt, mutta loppureissussa tämä osuus oli todella tylsä ja pitkävetinen. Totesimme melko alkumatkasta vaellustamme, että ottakaamme tähän kohtaan hiljaisen vaelluksen osuus. Puhetta oli pulpunnut niin paljon, matkassamme kulki todella paljon ihmisiä, tuntui, että ”raahaamme ihmiskuormaa/suhteita” – taisi mennä tämän havainnon ja yhteisen sopimuksen jälkeen n. 1,5h hiljaisuudessa vaeltaen. Totesimme, että tämä avasi aisteja havainnoimaan monipuolisesti ja rauhoitti oikeasti.

Herettyä ennen on kerrassaan valloittava Kannuslahden silta. Siitä kohdasta jäi meille upea kuvamuisto. Satoi kaatamalla – onneksi vaatteet olivat kelinmukaiset – sade ei ollut edes hidaste – sitä meidän ei tarvitse jatkossakaan pelätä. Tosin säät olivat muuten hyvät, lämpötila oli n. 18-20 astetta ja kun ei satanut, oli pääosin puolipilvistä/aurinkoista. Heretystä patikoimme yöpymispaikkaamme Kuorejärven laavulle, siellä olimme seitsemän pintaan illalla. Makkara ja nuotiolla tehdyt sulatejuustoleivät maistuivat – noista leivistä tuli tämän vaelluksen aivan suosikkibravuuri. Oli myös upea löytää laavulta kattila, jonka avulla nuotiolla kuuma vesi valmistui kätevästi. Omat puutteeksemme havaitsimme selkeästi puiden pilkkomistaidon – sitä tulisi kohentaa seuraavia vuosia ajatellen. On epäasiallista ja noloa ja vaellusetikettiin kuulumatonta, että ei voi taitojen puutteen vuoksi jättää seuraavalle tulijalle puita valmiiksi pilkottuina – hyvä jos saa itselle sellaiset tehtyä, jotka syttyvät. No onneksi oli sytytyspaloja – ja onneksi huomasimme vasta jälkikäteen, kun olimme pilkkoneet jonkinlaisia puita, että laavun nurkassa olikin pieniksi pilkottuja puita.. Jäivät seuraavalle.

2. vaelluspäivä: Kuorejärven laavu– Kalalahti, 8km

Ihanaan aamuun herääminen. Yö oli ollut kylmä – tai siis emme olleet vielä ylittäneet ahtaan paikan kammoamme ja tunkeneet itseämme makuupussien syövereihin – sen opimme seuraavaan yöhön, päälle kaikki vaatteet ja villasukat jalkaat ja tuubihuivi päähän kaulat ja pään peittäen(lisäksi pipo). Vaellusystävälläni oli pientä flunssaa, joka verotti voimia ekana päivänä ja yönä – Finrexinin voimalla/tahdon voimalla hän osin kulki. Toisen päivän aloitimme Facebookista löytämämme metsäkellintävideon opein. Hengitimme sisäänulosharjotteita valitsemamme puun juurista aina latvaan ja taivaaseen asti. Sen jälkeen avasimme ääntä a-u-i harjoitteella koko kehon äänialan huomioiden. Tästä lähti liikenteeseen hyvin hiljaisen vaelluksen osuus.

Päivän vaellusosuudet olivat todella upeita. Vahterjärven laavulla pidimme taukoa ja yöksi päädyimme Kalalahteen . Vahterjärvellä ihastelimme maisemaa ja pelkäsimme pahinta, että yöpaikkamme olisi surkea, kun Vahterjärvi oli niin upea. Olimme onneksi väärässä, Kalalahti oli aivan upea. Vahterjärvellä koimme maagisen hetken, äänet, joita syntyi sateesta järven pintaan. Tuntui kuin emme olisi eläessämme kokeneet moista hetkeä. Päivämatka oli melko lyhyt 8km (tosin loppumatka oli haastavaa ylös/alas vaellusta pidemmän osuuden) ja jo klo 17 maissa päädyimme laavulle. Olimme miettineet, että jos on energiaa, niin voisimme vielä ilman kantamuksia kiertää Kaatvuoren lenkin(4km). No ei tuntunut siltä. Sitä vain harmittelimme, että Kalalahdessa olisi ollut veneitä, joita olisi voinut vuokrata – ja ei ollut tullut tehtyä, olisi ollut kiva kokea järvi eri näkökulmasta. Ilta meni mukavasti, vähän päivittelimme faceen, teimme ruokatouhut leppoisasti. Tein pienen uintipyrähdyksen (vesi oli kuin maitoa, saattoi olla jopa 20 astetta) ja iltapesut – tuli todettua, että arjessa taitaa pestä hampaatkin liian tehokkaasti, stressaantuneena painaa hammasharjaa ja on ns. kiire saada sekin homma tehtyä. Nyt oli aikaa. Nukkumassa olimme jo klo 20 jälkeen. Tosin klo 21 maissa ystävälleni tuli viesti ja vastatessaan siihen hän ”heräsi”. Muutoinkin havaitsimme, että edellisenä vuonna minä oli se stressaantuneempi ja tänä vuonna ystäväni – pitkälti elämän tilanteet, lasten kasvaminen eri vaiheisiin tuo stressiä tai helpottaa. Sadepisaroiden ääneen nukahtaminen oli meditoivaa. Iloitsimme Suomen kauniista luonnosta, valtiomme tarjoamasta ilmaisesta majoituksesta upealla paikalla – koimme olevamme etuoikeutettuja. Tuli mieleen se, että miksi suomalaiset eivät tämän enempää käytä tätä rikkauttamme. Toisena päivänä emme kohdanneet ketään kanssa kulkijaa, kolmantena päivänäkin vasta vaelluksen lopetettua.

3. vaelluspäivä: Kalalahti-Lortikka, 6km

Tuntui jo rutiinilta aamutoimet, tosin hyvältä sellaiselta. Vaellusta vielä kuutisen kilometriä, keskustelua, hiljaisuutta, äänimaisemien äänittämistä ja herkkien kohtien kuvaamista. Lortikan kämpän ympäristössä viimeinen ruokailu. Autolla kohti Tampereen seutua. Alun perin olimme suunnitelleen ruokailua Kalevan ABC:llä ja sitten Lapinniemen kylpylää. Lopulta päädyimme ex temporee idean saattelemana Kangasalan kuohuun uimaan. Pettymys oli suuri kun siellä ei ollut oikeaa ruokaa vaan saimme tyytyä Panini leipiin. Uimahallissa oli myös hurjasti lapsiperheitä. No Kuohun hierovat suihkut hieroivat paitsi kehoamme myös rauhoittivat mieltämme ja totesimme päätöksen hyväksi.

Havainnot:

• eräruokakurssin käyminen toisi etenkin pidemmille vaelluksille vaihtelua ja iloa ruokailuun. Alkoi jo tulla ulos korvista pussikeittojen suolaisuus tai makeus.
• Painoa molempien rinkoilla oli 16kg – tämä oli ehdottomasti maksimi!!!
• Ensi vuonna pyrimme ottamaan sellaisia ruokia, johon ei tarvita niin paljon vettä
• Toista iltaa juhlistamaan voidaan ottaa viiniä (kolmen litran pahvipakkauksen loppu tms.) ja herkkuja (jogurttirusinoita tms.)

Mitä vaeltaminen edustaa sinulle? Jos et ole pro näissä hommissa, toiko tämä artikkeli sinulle rohkaisua reissuun lähtöön tai uuden kipinän, jos olet vaeltanut aiemmin? Tervemenoa luontoon, yksin tai yhdessä!!