Iltapäiväretki sateen jälkeen Torronsuolle ja Liesjärvelle

Pitkän poutajakson jälkeen sääennusteessa ennustettiin perjantaille huonoa keliä. Kuitenkin minun ja ystäväni ainut mahdollisuus päästä yhdessä luontoon oli juuri silloin. Aamulla tarkistimme sään ja luotimme, että se pitää paikkansa ja klo 14 sade lakkaa. Joskus on hyvä lähteä luontoon ihan yksin ja joskus luontonautintoa vahvistaa se, että saa sen jakaa toisen kanssa. Tällä reissulla kyse oli jälkimmäisestä.

Torronsuon  ja Liesjärven kansallispuistot ovat sopivasti niin Turusta, Tampereelta kuin Helsingistäkin saavutettavissa noin tunnin ajomatkalla. Ehkä moni muukin voisi sopia treffit sinne ”puolikrouviin”.

Torronsuo on Etelä-Suomen laajin keidassuoalue, jossa pesii Suomen tihein kurkikanta. Suolla on 17m korkea lintutorni, josta voi helposti tarkkailla suon elämää. Torronsuolla on mahdollista tehdä niin pidempi 10km rengasreitti (huom. osassa matkaa merkinnät puutteelliset) tai lyhyt piipahdus ja tehdä parin kilometrin minikierros. Tällä reissulla teimme lyhyemmän, aikaisemmin olen kävellyt pidemmän reitin. Pidemmässä ei ole paljonkaan lisäarvoa, tyttäreni sanoi mielestäni kuvaavasti ”Suo ovat hienoja, mutta jotenkin samanlaisia kaikkialla”. Pidemmällä reitillä on toki metsäistä osuutta myös, jopa oheisten kuvien kaltaista upottavaa sammalmätäsosuutta, ”maahisten metsää”.

Osa suoalueiden kauneutta on pitkospuut, jotka jatkuvat ja jatkuvat. Luonnollisesti, sillä jos niiltä astuu sivuun niin jalat kastuvat.

Vuodesta riippuen touko/kesäkuu on hyvä aika suoretkelle, sillä suolla kukkii: suopursut, tupasvilla, suomuurain ja herkkä vaaleanpunainen suokukka – vai oliko se kuitenkin juolukan kukka?

Torronsuolta on Liesjärvelle 20 minuutin ajomatka, niin se kannattaa ilman muuta yhdistää samaan päiväretkeen. Huonojalkaisille, lapsien kanssa kulkeville tai kaltaisillemme luonnossa viipyileville saattaa riittää Kyynäräharjun osuus. Voit ajaa joko Pirttilahden (Kanteluksentie 211, Tammela) tai Kopinlahden (Kansallispuistontie 203, Tammela) parkkipaikalle. Tämä 1,3 km:n pätkä kulkee parkkipaikalta toiselle. Reitti on maaginen, kävelet kapeaa kannasta niin, että koko ajan molemmilla puolillasi on vettä. Vieraillessamme oli pilvistä, mutta voin vain kuvitella millaisen kokemuksen saa kun aurinko siivilöityy puiden lomitse. Polku on helppokulkuinen, on mahdollista kiertää juurikohdat, mutta toisaalta voi myös pysähtyä ihastelemaan niitä. Korkeiden mäntyjen oksat leikittelevät, muutama on kasvanut ylipitkäksi kietoutunut toisen männyn ympärille ja reitillä olevan uuden puusillan kohdalla taas yhden männyn ylipitkät oksat viistävät järven pintaa. Tämä polku on ehdoton, älä missaa tätä. Kuvat eivät kerro koko totuutta. Tulet ihastumaan!

Olen aikaisemmin vaeltanut Pirttilahden pohjoispuolella olevaa Ilvesreittiä yöpyen Peukalolammilla, tästä postauksesta voit lukea lisää.

Oletko sinä  suunnitellut ystäväsi kanssa ”hyvinvointia luonnosta” – päivää? Minulle tällainen päivä on usein sellainen, että paikka on helposti saavutettavissa, retki on suunniteltu joustavaksi (voidaan joustaa sään mukaan, reittiä voi vaihtaa lennossa, eväät sellaiset, että ne voi valmistaa/syödä helposti ja missä vain yms.) Eli luonnosta muodostuu pääasia, ei suorituksesta. Saavuttuani kotiin mieheni kysyi, miten pitkän reitin vaelsitte. Sanoin, että viitisen kilometriä – sekin oli ehkä liioiteltua. Hyvinvointia luonnossa – päivä on pysähtelyä, viipyilyä , ihastelua. Kolme tuntia käytimme tähän kahden kansallispuiston ihasteluun ja viiteen kilometriin (puistojen välin ajoi 20 minuutissa). Normaali vaellusnopeus on täydellä rinkkavarustuksella huonossa maastossa 2,5km/h ja helpossa maastossa 3,5km/h, nyt menimme n. 1,5km/h :-).  Tällä kertaa ihastelimme erityisesti alkukesän lintukonsertteja, luonnon voimakasta vihreää väriä ja tuoksuja.

Yhdessä kohdassa tuoksu valloitti, tuoksui kielolta, kielot eivät enää kukkineet, mutta tuoksu oli jäänyt oleilemaan. Luonto oli yksin meidän, muutama kulkijan kohtasimme, mutta sateen uhka oli karkottanut suuret massat. Kun saavuimme kotiin, niin olimme todella rentoutuneet, tuntui kuin olisimme olleet  vaelluksella, emme vain piipahtamassa kansallispuistossa. Älä siis koskaan sorru siihen, että mietit, että koska et uskaltaudu tai kykene tekemään pitkiä vaelluksia, niin et voi saavuttaa oikeaa luontokokemusta, sellaista minkä jotkut saavat Karhunkierroksella tai vastaavalla. Pysähdy ja avaa aistisi luonnolle, niin se antaa sinulle sitä mitä tarvitset!

Oletko joskus kokenut luonnossa maagisen hetken? Mistä se muodostui, mikä hetken syntyyn vaikutti? Onko joskus ympäristö ollut täydellinen, mutta et ole vain saanut tilanteesta ”irti” sitä jotain? Miten koet Suomen luonnon verrattuna maailman luontokohteisiin – vai voiko niitä edes verrata, kun emme ihan objektiivisia osaa olla?