Hetta-Pallas: 56 kilometriä syksyisestä kansallismaisemasta nauttien

”Ihminen hakeutuu tarkoituksella alkukantaiseen tilanteeseen, jossa arjen mukavuuksista, rutiineista ja toisaalta myös vaatimuksista on päästettävä irti.”                 – psykoterapeutti Reino Poikela

Pallastunturi on mitä parhain kohde tehdä edellisen kuvauksen kaltainen irtiotto, sillä se on yksi Suomen 27 kansallismaisemasta. Matkasimme pohjoiseen toisista kansallismaisemista, vaellusystäväni Aurajokilaaksosta ja minä Tammerkoskesta liepeiltä.

Tunnelmakuvaukset vaelluspäivistä:

1. päivä: Hetasta Sioskuruun, 15 km

Jännitystä ilmassa. Kaksi ensikertalaista sekä pääkaupunkiseudulta matkanneet tokakertalaiset yöpyivät Hetan Majatalolla. Suositus Majatalolle, oli mukava aloittaa reissu saunoen ja runsaan aamupalan nauttineena. Aamulla ylitimme veneellä Ounasjärven. Vesistön ylityksen jälkeen metsäinen osuus, melkein kuin etelä-Suomessa, mutta ei kuitenkaan. Metsäisen osuuden jälkeen alkoi aava tunturiosuus, jossa tuuli tuiversi voimakkaasti ja osin jopa pistävästi rakeet piiskasivat. Sioskuru oli ihanan tunturipuron äärellä. Jos ei olisi ollut tunnelmallista autiotupaa, niin kyllä olisi teltta solisevan puron äärellä ollut jotain – siihen musiikkiin olisi ollut upeaa nukahtaa. Me nukuimme Sioskurussa ja 17-vuotias tyttäreni nukkui ensimmäisen vaihtarivuosiyönsä hostperheessä Veronassa Italiassa. Jännittävää. Olin kipeä ja ahdisti nukkua vieri vieressä ja kenties tartuttaa vierellä nukkuja. Mietitytti myös miten jaksaa koko reitin, paheneeko flunssa. No ei voinut mitään. Onneksi sain omien Finrexien lisäksi myös matkaan särkylääkettä eri suuntaan (Pallaksesta Hettaan) reittiä kulkevalta kanssavaeltajalta.

2. päivä: Sioskurusta Hannukuruun, 13,5km

Toinen vaelluspäivä oli tunturia ja kallioisempaa osuutta, vaelluskaverini ilmaisi reitin maahisten metsäksi. Hannukurussa varaustuvassa on kaksi puolta. Sioskurussa olimme jo miettineet, että tunnemme melkein kaikki tupakaverit 10/12, mutta siellä olikin kaksi puolta eli 24 petipaikkaa. Se oli melkoinen pettymys havaita, jotenkin nopeasti sitä ryhmäytyy ja tämä oma jengi tuntui turvalliselta. Hannukurun pihapiiri oli jotenkin taianomainen, tasaisin välimatkoin vaivaiskoivuja. Voi vain kuvitella miten upea paikka on, kun lehdet ovat vihreimmillään alkukesästä. Nyt ne olivat puoliksi tippuneita kun ruskaakaan ei juuri ollut.

Flunssa jäi päivän matkalle ja loputkin taudista saunaan. Hannunkurussa saunoimme, vähän oli tiivis tunnelma lauteilla, mutta osa kävi aina välissä lammessa virkistäytymässä (minä en..). Onneksi aina joukosta löytyy rohkeita. Eräs vanhempi nainen läträsi veden kanssa saunassa oikein urakalla. Toinen vaeltaja sanoi hänelle todella kunnioittavalla ja ystävällisellä tavalla: ”Huomaathan, että me olemme kantaneet jokaisen tilkan tänne saunaan itse, joten käytetään vettä se huomioiden vain riittävä määrä”. Mitä yleisempi reitti, niin sitä enemmän vaeltajissa on myös ensikertalaisia, jotka eivät pahuuttaan vaan ajattelemattomuuttaan toimi jollakin tavalla. Aamulla mm. mökin etunurkalla oli yöllä pissareissulla jätettyjä käytettyjä vessapapereita. Ei ehkä mieltä ylentävä näky. Mutta niinhän se on, että jos en kärsi toisten tuottamista ongelmista, olen itse huomaamattani se ongelma. Minäkin varmasti olen ongelma jossakin asiassa, toivottavasti silloin kohtaan kanssavaeltajan, joka osaa kauniisti opastaa parempaan toimintaan. Rohkeutta meille kaikille ystävälliseen puheeksiottoon toivon!

3. päivä: Hannukurusta Nammalakuruun, 15km

Ehkä ihanin lounas koskaan oli tämän päivän lounas tunturipuron äärellä. Havaitsimme, että olimme istuneet 1h 50 min ja oli mennyt aika hujauksessa. Kilometriä ennen päämääräämme olevalla Montellimajalla vietimme myös pitkän aikaa. Jalat olivat hieman kipeät ja kumpikaan ei viivähtämistä vastustanut. Ei ollut kiire mihinkään, ihanaa olla ja elää hetkessä – vaikka sitten keskittyen jalkojen tuntemuksiin. Pienen savumyrkytyksen ehkä sain majalta tai sitten vain päivän vaelluksen rasittavuus toi minulle päänsärkyä. Meillä oli yksinvaeltajanainen siinä osittain seuranamme ja hän antoi vaelluskenkävinkkejä (oli tyytyväinen omiin Haix merkkisiin kenkiin) ja hän kertoi nauttivansa aina illalla rommikaakaon. Tätä voisi jatkoreissuihin kopioida. Siis selkeästi parempi vaihtoehto kuin se, että moni kantaa joka iltaa varten oluttölkin… Voipakettien kantaminen eniten ihmetyttää. Mutta toisaalta jokainen kantaa itse ruokansa ja mitä sitä ketään arvostelemaan. Ehkä kauhistuttavin/huvittavin oli se, että nuorten ulkomaalaisten ryhmässä oli eräs poika, jolla ei ollut rinkkaa vaan käsimatkatavarakokoinen matkalaukku. Sille respectiä! Saattaa olla, että hän viime tipassa päätti lähteä kavereiden mukaan ja eiköhän nuori mies kanna laukkua 56 kilometriä!!! Laukku oli jeesusteipillä moneen kertaan teipattu…

Suomen suosituimmalla vaellusreitillä jätehuolto on järjestetty. Toki sitä itsekin hyödynsimme, mutta kyllä se aluksi hämmensi, me kun olimme miettineet kaikki ruuat sen mukaisesti, että kannettavia roskia olisi mahdollisimman vähän. Ehkä olisi vain pitänyt kantaa omat roskat päämääräämme, emme me retkeilijät moista palvelua tarvitsisi.

Yö meni vähän pipariksi, kun juuri nukahtamisvaiheessa meille ennestään vieras nelikko tuli sisään ja alkoivat otsalamput tupaa viilettäen tiskata oikein reippaalla kädellä. Aamulla jonkun antaessa heille palautetta he totesivat vain,  että meidän olisi pitänyt laittaa korvatulpat korvaan, jos häiriinnyimme, kun oli vasta puoli yksitoista heidän kotiutuessaan… No tämä on yhteisöelämän nurja puoli, sen voi välttää, jos yöpyy omassa teltassaan, oma valinta siis. Hannukurussa yllättäen törmäsin pikkuserkkuuni ja hän esitteli meille tuvassaan yöpyneen nuoren belgialaisen opiskelijan, joka sitten seuraavana jouluna päätyi meille jouluvieraaksi. Monenlaisia kivoja kohtaamisia matkassa tulee aina! Erityiset kiitokset saa minulta ”Piparminttuporukka”: yhdessä autiotuvassa pikaisesti kohtaamamme porukka (yöpyivät teltassa), jolta sain piparminttiöljyä flunssaani – nimesimme heidät piparmintuiksi, kun emme heistä muuta tiedä 😉

4. päivä: Nammalkurusta Pallakselle, 13km

Viimeisen päivän vaellus tuntui toisaalta tylsältä ja toisaalta haikealta, mutta kun pääsimme vauhtiin niin nautimme ns. koko rahan edestä. Aurinko paistoi ja oli ihanaa. Paljon isoja kivisiä nousuja ja välissä mutaisia alueita, joissa sai miettiä tarkkaan mihin seuraava askel. Kuitenkin maisemat olivat upeat ja tuntui välillä kuin olisi katsellut lentokoneesta alas, samalta näytti maisemat. Poroja oli paljon kummallakin puolella polkua. Elovenan taatelipohjaiset ja marjoilla maustetut välipalapatukat maistuivat taivaallisilta, kun nautimme niistä istuen ikään kuin pilven reunalla istuen ja alas laaksoon katsoen.

Hotelli Pallakselle saapuminen oli nostattava kokemus. Toisaalta loppumatka oli tylsää leveämpää sorabaanaa, mutta toisaalta näimme hotellin jo kauempaa ja jo ajatus saapumisesta hellytti mieltä. Ajatuksena: rinkat selästä ja saunaan <3. Hotellin respassa myynnissä ollutta salmiakkia ja saunaolutta/siideriä ei voinut vastustaa. Saunan jälkeen nautimme ravintolassa herkullista punajuurikeittoa ja pääruuaksi Pohjois-Ruotsissa kalastettua rauskua. Tuntui, että päivällinen oli jopa liikaa. Näin paljoihin virikkeisiin ei ollut tottunut. Totesimme lausun sanat niin todeksi: Erämaassa oppia voi sen, tärkeintä on yksinkertainen.

Kustannukset pääpiirteittäin:

Juna: Tampere-Rovaniemi-Tampere 200€

Hetan Majatalo 56€ (sis yhden hengen yöpymisen kahden hengen huoneessa, päivällisen ja aamupalan)

Vesistön ylitys Hetassa

Bussi: Rovaniemi-Enontekiö 56€

Varaus tuvat kahdelta yöltä 22€

Saunamaksu 7€

Bussi Pallas-Levi 16€

Hotelli Pallas 100€ (sis yhden hengen majoituksen kahden hegnen huoneessa, päivällisen, aamiaisen, saunan ja saunajuoman/herkut

Bussi Levi-Rovaniemi

Onko Hetta-Pallas sinulle tuttu reitti? Samanlaisia / erilaisia tunnelmakuvauksia sinun reissulta?