Olen mieheni kanssa herännyt uuteen aamuun ja lähtenyt aamulenkille  kahdestaan 14 maassa. Näiden maiden lisäksi olen valmistanut aamupalan koko kuuden hengen perheellemme viidessä muussa maassa. Muutamassa maassa enemmän niinä vuosina jolloin olemme olleet pienempi perhe ja joissakin olemme olleet monasti. Olemme pariskuntana kerryttäneet yhteisiä lomakokemuksia 19 eri kulttuurista.

Olemme lomailumielessä iloinneet ja riidelleet viidessä eri maanosassa yhteensä 39 viikkoa (melkein 10 kk)! Tätä julkaisua kirjoittamaan alkaessani huomasin, että olin alkanut miehelleni puhua erityisesti siitä, että haluaisin mennä Rio de Janeiroon, siitä se kuudes maanosa saataisiin. Vitsit, että mä olenkin kiero. No ei se olekaan yllätys kenellekään muulle kuin minulle itselleni 😉

Minulla on hyvä ”rikoskumppani”. Se oli hän, joka minulle antoi vinkin, että formula 1 kisoja ajetaan Brasiliassa. Kun korona kurimus helpottaa ja muut tähdet osuu kohdalleen, niin matka Rio de Janeiroon / Sao Pauloon on tulossa. Päivä vinkin antamisen jälkeen meillä oli alustavasti sovittuna kodinvaihdosta molempiin kaupunkeihin 😅😍. Cobacabana we are ready for you!!!

Syyskuisena perjantaina 1990 juuri 18 vuotta täyttänyt vaihto-oppilasvuodelta kotiutunut lukiolainen ja 21 -vuotias opisto-upseerioppilas tapasivat  Krouvi-ravintolassa Kankaanpäässä. Siitä alkoi matka, johon ovat kuuluneet keskeisesti juuri matkat.

Paljon on matkustettu erikseen: mieheni työmatkoilla, miesporukoissa, minä yksittäisten ystävien kanssa, lasten kanssa ja äiti-lapset porukoilla. Koko kuuden hengen perheenä olemme matkustaneet seitsemässä eri maassa (Ruotsi, Turkki, Dubai, USA, Dominikaaninen tasavalta, Espanja sekä Kanarian saaret, Senegal).

En kuitenkaan kerro näistä perhereissuista tässä postauksessa (voit lukea niistä tsekkaamalla yläpalkista matkakertomukset ja/tai etsien kategorian perhelomat) vaan keskityn meihin kahteen. Mitä olemme nähneet ja kokeneet yhteisillä reissuilla sen saat selville lukemalla tämän koko jutun… Mitä muutakin kun kotiutuneet eri aikaan häämatkalta…

Kahdenkeskisten  ulkomaanmatkojen lisäksi olemme hoitaneet vuosien varrella aktiivisesti parisuhdettamme osallistumalla parisuhdeleireille, hotellivisiiteillä kiireisen arjen keskellä ja yksittäisillä kahdenkeskisillä parin päivän vaellus- ja pyöräreissuilla. Ehkä emme olisi raaskineet maksaa  niin monista hotellilomista Suomessa, mutta mieheni käydessä työreissuilla hän ”tienasi” kanta-asiakkaana hotellikuponkeja. Olen todella kiitollinen näistä, nämä arjen pakenemisreissut olivat tarpeen.

Huvittavaa on, että vaikka olemme matkustelleen paljon, niin emme ole koskaan olleet koko perheenä tai pariskuntana Virossa tai muualla Baltiassa 😉. Kerran meillä olisi ollut mahdollisuus mennä Latviaan häihin, mutta menin sitten yksin, kun mieheni päätti, että hän ei lähde, kun se liitto ei kuitenkaan kestä. ”Ennustaja-ukkoni” oli oikeassa, ei se liitto kestänytkään 😂. Elämyksestä kokea latvialaiset häät hän jäi paitsi – ja parhaasta matkaseurasta! No paikattiin tätä sitten puolalaisilla häillä – tämä pari on edelleen onnellisesti naimisissa!

Vielä yhden omituisen seikan voisin nostaa esiin. Vaikka oikein muistelimme, niin muistamme vain kaksi tilannetta, jolloin olemme olleet jossakin ystäväpariskunnan kanssa muualla kuin kylässä heillä tai he meillä tai jossakin juhlissa. Siis kolmenkymmenen vuoden aikana kaksi tilannetta!!!! Eli me ei oikein ilmeisesti tykätä ns. bailata tai käydä syömässä tai pyöriä jossakin muuten vaan muiden pariskuntien kanssa 😅😂- Oma seura paras seura😂.

Yhteiset matkamme 1990-2020:

1991: paluumatka Interraililtä

Lasken ensimmäiseksi matkaksemme Interrail reissun, jonka teimme samanaikaisesti, mutta erikseen omien kavereidemme kanssa. Teimme nimittäin paluumatkan yhdessä. En koskaan unohda tapaamistamme Hampurin rautatieasemalla infopisteen seinustalla. Olimme sopineet päivän ja ajan jolloin tapaamme (silloin ei ollut kännyköitä). Mieheni näytti niin komealta ja huomasin siinä hetkessä kuinka ikävä minulla oli ollut. Hän ei tosin ensin tunnistanut minua, olin nimittäin pikimusta. Hän oli ollut poikaporukalla Balkanilla ja Itä-Euroopan maissa, me tytöt taas olimme maanneet Ranskan Rivieralla ja Espanjan beacheillä.

Hyppäsimme junaan yhdessä tavoitteena Tukholma ja laivalla Turkuun. Meillä oli tiukka aikataulu, sillä meidän molempien veljien häät olivat samana päivänä Suomessa. Heräsimme uuteen aamuun jossakin Ruotsissa ja huomasimme, että olimme menossa Pohjois-Ruotsia kohden. Juna, jossa olimme, oli katkaistu keskellä yötä ja meidän osa junasta ei ollut menossa Tukholmaan. En muista, miten asiat järjestyi, mutta jotenkin sitten pääsimme Arlandaan ja tulimme lentäen Suomeen. Klassinen moka.

Jälkiviisaana totean, että suhteen hyvästä tulevaisuudesta kertoi se, että tuossa tilanteessa emme syytelleet toisiamme, vaan keskityimme ongelmanratkaisuun!

1992 Kihlajaismatka: Suomen Lappi ja Pohjois-Norja

Olen aina ollut tavoitteellinen ja niinpä se olin minä, joka kosin miestäni. Tosin ensimmäisellä kerralla hän kieltäytyi. Muistelen, että se olisi ollut pääsiäisenä 1992. Aika nopeasti hän oli kuitenkin jutussa mukana, sillä 20-vuotissyntymäpäivänäni 26.7.1992 kihlauduimme kolmen valtakunnan rajalla. Ennen tätä hetkeä oli jo monenlaista seikkailua matkalla. Muistan, että etsimme jossakin Oulun yläpuolella puskaparkkia yöksi ja päädyimme jotenkin ”keskelle metsää”, johon liikenteen melu kuului paremmin kuin tien varrelle. Ford Transit ei ole varsinaisesti maasturi, joten oli pieni ihme, että pääsimme metsästä juurakkojen ja kantojen ylitse takaisin tielle.

Kiroilusta on joskus oikeasti hyötyä. Minun itkiessä sitä, että olimme keskellä metsää jumissa kiroilun polttoöljyllä kulkeva mieheni kirosi ja painoi kaasua. Ja edelleen ihmettelemme, miten sieltä juurakkojen ja kantojen lävitse pääsimme takaisin tielle? Se on se suomalainen sisu!

Hän on selkeästi oppimis/muutoskykyisempi parisuhteessa kuin minä – esim. kun teini-ikäiset lapsemme alkoivat kohtuuttomasti kirota, hänen kiroilunsa käytännössä loppui. Vai olinko se minä, joka suljin korvani?!?! Ehkä näin ei käynyt, vaikka viisasta sekin usein parisuhteessa olisi .

Itkin minä lohduttomasti toisenkin kerran sillä matkalla. Nimittäin Kilpisjärvellä huomasimme, että siellä ei ole Osuuspankkia ja niin pohjoisessa ei vuonna 1992 ollut vielä pankkiautomaattia. Ajoimme ihan vaan rahaa nostaakseemme takaisin Muonioon 200 km. 400 km ylimääräistä. Turhautuminen iski oikein kunnolla. Taisi siinä olla kulttuurisokkiakin mukana, muistan, että koin lappilaiset omituisina, puhuivat ja toimivat hitaammalla temmolla.

Kesällä 2020 piti mennä Saanalle, mutta satoi niin hirveästi, että ajoimme ohitse. Mietin mielessäni, että miten olemme vuonna 1992 voineet olla niin tyhmiä, että olemme käyneet kolmen valtakunnan rajalla (siellä rajapyykillä menimme kihloihin), mutta emme käyneet Saanalla. No kuvista selvisi, että siellä on käyty…

Sen muistan, että Norjassa oli sumua ja pilvistä ja sadetta kaikki kolme päivää, jotka siellä oltiin. Kuvista selvisi, että Ruotsin lävitse ajettiin ja Jällivaaralla pysähdyttiin.

Artikkelin pääkuva on muuten tältä reissulta ja hyvin ollaan reissuun varustauduttu. 80 cm leveällä patjalla nukuttiin. Kai sitä nyt ihminen 40cm verran tilaa tarvitsee nukkumiseen, ei sen enempää 😅

1996 Häämatka: Kiina, Australia, Bali, Indonesia, Thaimaa

Mieheni teki päätöksen, että teemme mieluummin kunnon häämatkan, maailmanympärireissun kuin valmistelemme koko kesän maalaishäitä lapsuudenkotiini. Näin taisin sen hänelle markkinoida, kaksi vaihtoehtoa ja oikeasti sain sen mitä halusin. Itse hääjuhlassa oli molempien vanhemmat ja kolme kaveriamme (mieheni kaksi kaveria, jotka olivat tapaamispäivänämme mukana bilettämässä ja tsekkiläinen ystäväni). Mietin nyt aikuisempana, että miksi myös minä en kutsunut lisäksi sitä ystävääni, joka oli myös tapaamispäivänämme bilettämässä minun kanssani?! Vanhemmathan me kutsuimme juhliin vasta kolme päivää ennen hääpäivää…

En pääse takaisin ajatuslogiikkaani, mutta vahvuutemme parina on aina ollut se, että pääsääntöisesti olemme aina samaa mieltä asioista, vaikka olemme molemmat vahvoja persoonia.

Kiina oli miehelleni kulttuurisokki. Jonottaessa piti olla röyhkeä ja pitää puolensa, muuten ei koskaan päässyt tiskille asti asioimaan, joku meni aina edelle. Ravintolassa ihmiset sylkivät lattialle ja tarjoilijat siivosivat ravintolapöydät niin, että pöytäliinalta heitettiin roippeet lattialle. Olimme kummajaisia Pekingissä, aina välillä emme päässeet etenemään, kun paikalliset opiskelijat halusivat, että otamme kuvia itsestämme heidän kanssaan. Siis meidän kameroilla, heillä ei sellaisia ehkä ollutkaan. Olimme ainoita ei-aasialaisia turisteja.

Ehkä ihanin elämys reissulla oli matka Kiinan muurille. Hyppäsimme paikalliseen bussiin ja taisimme sillä kertaa ihan suoraan päätyäkin Kiinan muurille. Se oli valtava ja kerrassaan upea. Paitsi sisäänkäynnissä oli eläviä karhuja kettingeillä kiinni toivottamassa meidät tervetulleeksi. Kääk, kunnon eläinrääkkäystä, ihmettelimme suomalaisina nuorina sitä jo silloin. Olen kuullut, että muurilla on nykyään valtavia massoja ihmisiä. Emme silloinkaan yksin olleet, mutta ainoita ei-aasialaisia.

Pekingin kansainvälinen lentokenttä oli vastaava kuin Varsovan rautatieasema. Tämä kertoo paljon. Lensimme Australiaan ja vahvimmat muistot ovat lentokentältä Sydneyssä.

Turvatarkastuksessa ennen meitä oli kiinalainen pariskunta. Näimme kuinka heidän laukustaan kaivettiin esiin riisisäkkejä ja vastaavaa. Heidät otettiinkin sitten sivuun. Aivan kuin Australian rajalla tv-ohjelmassa edelleen tapahtuu. Meidän matkalaukkuja tullivirkailijat eivät edes avanneet (silloin ei tainnut olla mitään läpivalaisulaitteita), virkailija vain ihmetteli, miksi te tulette Kiinasta? Muistaakseeni jopa lensimme China Air:llä.

Mieheni nautti Australiassa, oli kuin olisimme palanneet takaisin omaan elämäämme. Kaupoissa oli tavaroita ja ihmiset olivat ystävällisiä ja kohteliaita. Mutta pitkiä katseita saimme, kun olimme pukeutuneet shortseihin ja t-paitoihin, kun paikallisilla oli päällä untuvatakit (asteita parikymmentä ja oli kevät).Blue Mountains vuoret, picnic Sydneyn opperatalon puistossa ja kengurut ovat piirtyneet mieleeni. Sydneyssä olimme myös vuokranneet asunnon ja tuntui kuin olisimme paikallisia, kun menimme sinne päivän puuhien jälkeen laittamaan ruokaa.

Balin Kuta beach oli järkyttävä. Nimesin sen australialaisten Kanarian saariksi. Siellä pikkupoikien joukkio yritti ryöstää meidät.

Hyppäsimme äkkiä rantakaupungista bussiin ja menimme Ubudin kylään. Se on kaikkien reissaajien tuntema taiteilijakylä Balilla sisämaassa, joka silloin oli oikeasti silloin uinuva ja rauhallinen kylä. Siellä meillä oli ensin yöpaikka pikkumökissä. Kun ensimmäisenä aamuna takapihalla asuvat kukot herättivät meidät aamuviideltä, niin päätin lähteä aamulenkille pikkupikkushortseissa (emmekö silloin muka käyneet aamulenkillä yhdessä.. Ehkä mieheni nukkui silloin vielä pidempään eikä ollut samassa rytmissä minun kanssa kuten nykyään olemme?!).

Paras keino saada hyvä diili tasokkaaseen hotelliin, oli se, että lähdin aamulenkille yksin topissa ja shortseissa, sen tällä reissulla totesin moneen kertaan. Ei varmaan enää toimisi?! ;-D. Ystävällinen hymy, avuttomuutta näytteleminen ja kova tinkaaminen. Saimme Ubudista puoli-ilmaiseksi riisipeltojen äärestä huippuhotellista huoneen samaan hintaan kuin mikä oli kukkomökin hinta.

Kaikki ne harvat hotellin asukkaat lähtivät aamuisin vuokra-autoillaan kiertelemään saarta, niin me nautimme privaatista uima-altaasta ja hedelmäsmoothieista sekä ravintolan lihavartaista. Balilta jäi mieleen saaren kulttuuri: temppelit, apinametsä, balilaiset tanssiesitykset sekä tulillakävelijät.

Balilta menimme bussilla Indonesian Yogyakartaan. Elämäni vaarallisin matka. Muistan, kun mieheni lohdutti itsekin paniikissa, että kyllä kuski sitten sitten hiljentää tahtia, kun tulee pimeä. Ei, meno vain paheni. Ja mitä hurjemman ohituksen hän teki, niin sitä enemmän hän nauroi. Muistan kuskin takaraivolla olleen ”kipan”. Ei nukuttu sinä yönä.

Meidän oli tarkoitus mennä bussilla Jakartaan, mutta jäimme pois Yogyakartassa. Hyvä niin, sieltä jäi mukavia muistoja. Joulukirjeessämme käytetty leimasin on teetetty siellä nuorella pojalla katukojussa -valitsimme leimasimeen 2 aikuista ja 2 lasta – muistan kun pohdimme asiaa, että millainen perhe meille tulee. Tuli sitten neljä lasta, mutta leimasin on edelleen käytössä. Yokyakartasta otimme junan Jakartaan.

Ostimme junassa paikat exclusive class vaunuun. Vastaava kuin business lentokoneessa, stuertit palvelemassa yms. Olimme vaunun perällä ja muistan elävästi tilanteen, kun stuertti tuli suoraan miestäni kohden ohittaen kaikki muut matkustajat ja sanoi ainoat osaamansa englannin kielen sanat ”Sir, beer?”. Kalja saapui sitten järkyttävän ison keltaisen jääkimpaleen kera. Kalja oli sitten pakko juoda kuumana, kun siihen jääkimpalelasiin ei voinut kuvitellakaan kaljaansa laittavan.

Indonesiasta lennettiin Bangkokiin. Ystäväni Leng oli hommannut meille upean majapaikan. Asuimme business matkailijoiden käyttämässä pitempiaikaiseen asumiseen tarkoitetussa hotellissa, jonka katolla oli juoksuradat, uima-altaat ja kuntokeskus. Turistitouhun (kaikki mahdolliset temppelit taas) ja shoppailun ohella kuntoiltiin.

Ikuiseksi ajoiksi verkkokalvolleni on jäänyt pukuhuoneessa olleen pienen tytön epäuskoinen ilme ja kuulen korvissani hänen pidätetyt nauruntyrskäykset. Toimin pukuhuoneessa niin kuin suomalaisessa naisten pukuhuoneessa toimitaan. Ymmärrettyäni, että tyttö nauraa minulle, niin aloin seurata,miten muut naiset toimivat. He olivat uskomattoman taitavia riisumaan ja pukemaan vaatteet pyyhe ympärillään, niin, että kukaan ei varmasti nähnyt mitään. Pyyhe ympärillään he sitten menivät suljettuun suihkukoppiin. Toimintani taisi näyttää pikkutytön silmiin vähintään puolihullun toiminnalta…

Kävimme fine dining ravintolassa ystäväni perheen kanssa. Itse en syö punaista lihaa, joten pääsen monasti helpommalla tietyissä tilanteissa. Nimittäin taas tällä kertaa ystäväni äiti tilasi miehelleni ties mitä pikkujuttuja ja koko pöytä seurasi, kun hän söi niitä.

Viiden viikon lomailussa menee mieheni raja, se todistettiin. Hänelle tuli mieletön hammaskipu. Päätimme vaihtaa hänen lentoliput viikkoa aikaisempaan ja soitimme hänen vanhempiaan hakemaan häntä lentokentältä. Itse jäi ystäväni kanssa pyörimään Bangkokiin. Anoppini itki aivan hysteerisesti ja hän ei yksinkertaisesti uskonut, kun kerroimme, että meillä on kaikki hyvin, emme ole eroamassa. Mieheni hammaskivut poistuivat kun Finnairin kone laskeutui Seutulaan ja hän sai läskisoosia ja ruisleipää. Ja ei edes mennyt hammaslääkäriin. Että tämmöinen päätös häämatkalle ;-D

2001: 5-vuotishäämatka Rooma, Italia

3- ja 4-vuotiaiden tyttöjen vanhemmat lähtivät ensimmäiselle pidemmälle kahdenkeskiselle lomalle. Rooma, rakkauden kaupunkin on hyvä kohde. Muistan kapeat kadut, Rooman päänähtävyydet, pizzat. Yhtenä päivänä myös menimme junalla rannikolle.

Mieheni koki, että ei hänkään tarvitse aurinkorasvaa, kun minäkään en käytä. Kuuluisat viimeiset sanat :”En ole koskaan ennenkään palanut”. Lopputuloksena mies oli niin punainen kuin rapu. Loppupäivinä oli sitten hyvä shoppailla vaatteet päällä. Mieheni oli juuri valmistunut kauppatieteiden maisteriksi ja ostimme hänelle oikein kunnon nahkasalkun bisneskäyttöön. Salkku olikin aktiivikäytössä muutaman vuoden, ihana muisto.

Autenttinen päiväkirjakuvaus 29-vuotiaalta itseltäni: ”Vietimme viisivuotishääpäiväämme Roomassa. Rooma on aivan uskomaton kaupunki. Kaikista uskomattomista historiallisista kohteista huolimatta minun lempipaikkani Roomassa oli Piazza de Popolo. Serkkuni suositteli tätä listassaan ja koska viimeisenä päivänä meillä oli aikaa, niin kävelimme sinnekin. Toisaalta olin jo vähän väsynyt uusien paikkojen katsastamisesta ja toisaalta ajattelin, että taas yksi piazza (Rooma on näitä toriaukioita tupaten täynnä). Sen aukion varrella oli talo, jossa voisin oikeasti kuvitella asuvani, lisäksi lähistön puisto oli ihanan rauhoittava paikka. Paikassa myös jotenkin aisti tunnelman, muutoin tunnelman tuhosivat monesti tuhannet ja taas tuhannet muut turistit.”

2006: 10-vuotishäämatka ystäviemme häihin (mukana nuorimmaisemme, ikää 2kk) Bialystok, Puola

Tämä matkan aikana liitin mieheni amerikkalaiseen perheeseeni. Morsian oli puolalainen siskoni – sisko, jonka kanssa en ole koskaan asunut. Hän on vain ollut samassa perheessä vaihto-oppilaana kuin minä, vain viisi vuotta myöhemmin. Vierailin silloin Usassa ja ystävystyimme saman tien. Häihin oli tullut myös amerikkalaiset vanhempamme. Meillä oli todella hauskaa porukalla, niin häissä kuin muutoinkin. Yövyimme hotellissa, joka oli ollut aikaisemmin sisustuksesta päätellen bordelli/strip tease baari. Totesin miehelleni, että onneksi lapsemme on vasta 2kk..

Häistä jäi vahviten muistot siitä, miten railakkaasti seniorit tanssivat ja miten jokaisella hääseuruepöydällä oli pöydässään omat ruuat. Pöytiin oli tungettu kylkikylkeen ihmiset, puolalaisilla selkeästi pienemmät reviirit kuin suomalaisilla.

Oikeastiko me ei oltu missään ulkomailla kahdestaan vuosina 2007-2015???!!! Ihan ymmärrettävää, silloin elettiin vahvasti elämää neljän pienen lapsen kanssa, rempattiin vuonna 2006 ostamaamme omakotitaloa, lisäkouluttauduin ja muutoinkin ajettiin itseämme sisään vahvemmin työmarkkinoille. Ei ollut tilaa kuin kylpylä- ja mummulareissuille. Matkoja tehtiin, mutta paljon muilla kokoonpanoilla. Muutama isompi reissu myös koko perheenä. Tässä välissä kahdestaan tehtiin niitä vaellus- ja hotelliviikonloppuja. Ja parisuhdeleirejä. Kaikelle on aikansa, tähän aikaan tarvittiin niitä.

Päiväkirjamerkintöjen perusteella teimme myös ensimmäisen kodinvaihdon syyskuussa 2014, nimittäin kodinvaihdon mummun ja vaarin kanssa. Täydellinen kodinvaihto: mummu ja vaari tulivat meille hoitamaan lapsia ja me menimme viikonlopuksi heidän kolmioonsa, jossa oli pedit pedattuina ja jääkaapissa ruoka valmiina. Tästä reissusta on niin ihanat muistot!!!

2015  Yhdessä 25 vuotta, tämän juhlistaminen:

New York ja Washington DC

Tätä juttua kirjoittaessani huomaan, että vaikka arjessa emme näe ystäviämme ravintolaillallisilla, niin ulkomaalaisten ystävimme kanssa se kuuluu asiaan. Ehkä käytännönkin syistä, ulkomailla on aina haastavaa löytää kaupasta itselle tuttuja ruokatarvikkeita vaikka majapaikassa hyvät faciliteetit yhteisruokailuun olisikin.

New Yorkin lentokentälle meitä oli tullut vastaan ystävämme Tim Antonio puolisonsa kanssa. Tämä oli viimeinen kerta, jolloin näimme Antonion hänen äkillisesti kuoltua viime vuonna. Olen niin iloinen, että saimme mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä heidän kanssaan, heidän Washington DC:n kodissa.

Ikimuistoista oli myös kiertää Manhattan ympäri Timin, entisen Manhattanin taksikuskin kyydissä. Kylkihipaisuja ei autojen kanssa tullut, mutta läheltä liipaisi useamman kerran. Siis Manhattanillahan ei aja muut kuin taksit ja entiset taksikuskit!!!

Mieheni haltioitui New Yorkista tällä ensi visiitillään ja sain hänet ihastumaan minun rakkauteeni eli lenkkeilyyn Central Parkissa. Olen tehnyt erillisen postauksen New Yorkista, voit lukea lisää tästä.

2016 Tokio, Japani, 20v häämatka ja nuorimmaisemme 10v matka

Tokiossa asuimme ystäväperheemme asunnon vierashuoneistossa ja saimme siten elää hetken tokiolaista lähiöelämää, käydä lenkillä paikallisten kanssa lähipuistossa. Kokemus oli kulkea tuttumme perässä metroviidakossa ja ihmistungoksessa ja nähdä miten sujuvasti kuljetaan ihmisvirrassa. Poikamme sanonta ”Näitä mustapäitä vaan riittää” on jäänyt mieleen.

Olimme onnekkaita, kun saimme osallistua yhteen Japanin tärkeimmistä kansanjuhlista, osuimme juuri kirsikkapuiden kukinta-aikaan. Hanami eli picnic kirsikkapuiden alla oli elämys. Toki siihenkin 10v totesi: ”Näiden kukkienko takia me tehtiin kaikki tää kävely” . 😊

Jatkoin Japanin reissua yksin mieheni ja 10v palatessa kotiin. Olen kirjoittanut  reissusta erillisen postauksen, lue lisää tästä.

2017 Gdansk, Puola. Kylässä perheemme ex-au pairilla ja hänen puolisollaan

Puola on yksi suosikkimaitani. Se on jotenkin kotoisa, eikä vähiten sen tähden, että siellä asuu kaksi tärkeää ja rakasta ystäväsukua: Radajewskan ja Kowalewskan suvut. Tällä vierailulla meillä vuoden 2010-11 asunut au pairimme toimi oppaanamme, he todella antoivat meille aikaansa. Näimme heidän kanssaan mm. Gdanskin kajakkinäkökulmasta ja kävimme syömässä heidän suosikkiravintoloissa. Koimme järkyttävän myrskyyön (se oli se myrsky, jolloin Helsinki City Runilla juoksijat hyppivät reitille kaatuneiden puiden ylitse). Heräsimme siihen, että ikkunan välistä vuoti vettä sisään. Siis ensimmäinen ja viimeinen kerta kun näin on heillä koskaan näin käynyt. Perheen sukulaiset tulivat kylään seuraavana päivänä ja näyttivät kuvia ajomatkalta, miten kokonaisia metsäalueita oli kaatunut.

Sopotin kaupunki ja ranta on vain niin ihana, vaikka ei olisi parhaat beach kelitkään. Must see Gdanskin reissulla!

2018 pitkät viikonloput: Budapest, Unkari toukokuussa ja Bremen, Saksa syyskuussa

Budapest, toukokuu 2018

Nämä Ryanairin kultavuodet olivat upeita. Matkustaminen on vaan niin helppoa, kun kyseessä on oma pieni lähikenttä. Muistan vahvasti sen, että tunnin päästä laskeutumisesta Pirkkalaan otin ensimmäisen asiakkaan jo vastaan toimistolla :-).

Nautittiin Budapestin tunnelmasta niin Gellert kylpylässä kylpemällä (oli kylmä tuuli, joten auringonotto ulkoaltailla ei oikein onnistunut) ja käveltiin jalat rakoille. Gellertissä ei ollut sisäuima-altaisiin menoa ilman uimalakkia, joten niitä vain ihailtiin. Juoksulenkit aamuisin on uusissa kaupungeissa parasta – jokainen aamu uusille reiteille❤. Aamupala nautittiin lenkin jälkeen kahvilan terassilla. Meillä oli bookingin kautta joku niin kälyinen kämppä, että siellä ei halunnut olla muuta kuin nukkumassa. Niin ja aamuyöllä jouduttiin hakkaamaan vuokraisännän ovea, kun hänen meille tilaamansa taksi ei milloinkaan saapunut paikalle. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun meillä on ulkomailta vastaavia kokemuksia Lähi-Idän suunnalta kotoisin olevista taksikuskeista. He ei näytä oikein heräävän kellonsa soittoon…

Bremen, 28-vuotispäivää juhlistamassa, syyskuussa

”Mari ❤ Alex 28 yrs. Pyöräilijöiden paratiisissa Bremenissä, edellisen kerran olen nähnyt näin paljon pyöriä 1996 Pekingissä🤔😂. Upeita lenkkimaisemia ja parasta seuraa😍. Elokuvissa  dubattuja filmejä, Netflix pelasti, lol” , tällainen reissupäivitys löytyi Facebookista.

Kodinvaihtoasuntomme diiliin kuului kaksi pyörää. Siis aivan ihanaa, Bremenin ympärillä on niin paljon pyöräillen nähtävää. Ensimmäisen päivän vain pyöräilimme ees taas ja ympäri ja sitten toiseksi päiväksi Bremenissä asunut ystäväni, joka pongasi facebookista missä olen, vinkkasi kaupungin ulkopuolella olevasta isosta Bürgerparkista. Ihan käsittämättömän upeat, isot suositukset. Bremenistä on jäänyt mieleen vihreys ja vehreys.

2019 Berlin, Saksa (pidennetty viikonloppu) sekä Pariisin kautta Martiniquelle

Berlin

Mitä teitte Berliinissä? Käveltiin ja käveltiin, toisena päivänä 23km ja toisena 32km – parisuhdeaikaa vietettiin kävellen😏. 

Siis tähän oli syynsä. Olin kuukautta myöhemmin lähdössä vaeltamaan Portosta Santiago de Compostelaan tyttäremme kanssa kahdestaan ja tämä Berliinin matka toimi kenkien sisäänajona sekä kävelemään opettelemisena. Siis vaikka vaellan, niin pelkäsin niin pitkien päivämatkojen (20-30km) kävelemistä. Täytyy tunnustaa, että jälkimmäisenä päivänä mieheni sai houkuteltua minut juoksemaan viimeiset viisi kilometriä. Että oli ihanaa, juokseminen on itselle luonnollisempi liikkumistapa kävelyyn verrattuna.

Käytän itse niin minimaalisesti alkoholia, että ärsyynnyn normaalisti alkoholin käytöstä lomalla. Tiedostan, että on aivan normaalia ja luonnollista lomalla pysähdellä viinilasilliselle/oluelle ja samalla fiilistellä kadun vilinää ja ihmisten tapaa olla ja elää. Tämä reissu oli poikkeus. Todellakin huolehdin mieheni nesteytyksestä, jopa niin hyvin, että jälkimmäisen päivän illalla mieheni totesi kämpillä, että päivän alkoholikiintiö on nyt todellakin täynnä. Totuus tässä takana on se, että jo ensimmäisenä päivänä mieheni jalat olivat niin rakoilla, että pienessä hiprakassa kävely onnistui paremmin. Minulla itselläni oli jokin pakkomielle, että kävelykilometrejä pitää vain saada alle kunnolla. Oikeasti pelkoni oli turha, 297 km Compostela-vaellus meni täysin ongelmitta.

Kodinvaihtoperheemme kahvila (ihana trendikahvila Barcomi’s )osui sopivasti matkan varrelle lounasaikaan ja paljon muutakin, lähinnä luvallisia ja luvattomia grafitteja/katutaidetta/sotkuja enemmän kuin varmaan missään olemme kohdanneet. Oikeasti olimme keski-ikäisinä vähän järkyttyneitäkin tämänkaltaisesta berliiniläisyydestä.

2019, yhdessä 29 vuotta, matka Pariisin kautta Karibian Martiniquelle

Pariisi, marraskuu 2019

Pariisi oli kauttakulkumatkan pysähdys. Oli ihana kokea Pariisi yhdessä. Itse olen kaksi aikaisempaa visiittiä sinne tehnyt, -90 luvulla ja 2000 luvun alkupuolella.

Facebook päivitys:

”Mari ❤ Alex – 29 years morning runs, this morning in Paris. Yesterday 33 000 steps around the city, so no high heals needed on this trip 😊. That included also a 2km walk in catacombes surrounded by 6 million dead bodies, quite creepy🥶.

Hospitality exchange at Genevieve’s appartment. We hosted her daughter and daughter’s family earlier this year. Genevieve is just an amazing Parisien lady – I share a lot with her, she is psychologist and psychotherapist in addition to her lovely personality. Thanks to her, we got to go for Paris by night -drive and we enjoyed her cooking, endives (suomeksi endiivi, joku kaalintapainen vihannes, outo tuttavuus ennestään).”

Martinique

Mieheni mielestä Martiniquella on maailman upeimmat vaellusmaastot, nimenomaan vehreys on parasta (minä annan tämän kunnian Färsaarille, mutta sillä reissulla hän ei ollut mukana). Paras vaellus hänestä oli 1902 purkautuneen Mont Pelee (1397m) tulivuoren valloitus, 4,5h:n raskas ja rankka vaellus.

Meillä oli monella tapaa eksoottinen reissu. Ihan vahingossa pidimme viikon reissulla sellaisen ”suomalaisen lomarytmin”. Heräsimme Suomen aikaa klo 10 eli paikallista aikaa klo 04, söimme aamupalan ja hyppäsimme autoon, ollen vaelluspolun alussa silloin kuin aurinko nousi eli n. klo 06. Tämä mahdollisti mukavat vaellukset, aamukuudelta oli vain 24C lämmintä, kun klo 08 oli usein jo n. 30 astetta. Mutta mikä tärkeintä, kotiin paluu oli helppoa, ei ollenkaan aikaeroväsymystä. Saa kopioida 😉

Mietimme, onko epätavallisempaa, että viikon ulkomaanmatkalla ei tapaa ainuttakaan suomalaista vai ainuttakaan amerikkalaista? Molemmat toteutuivat tällä reissulla, vain ranskaa kuulimme ympärillämme puhuttavan. Martinique on puhtaasti ranskankielinen kohde, kaikki esitteet, kyltit yms. vain ja ainoastaan ranskaksi. Hymy, merci ja bonjour ratkaisee pitkälti kaikki tilanteet❤

Olen kirjoittanut  Martiniquen reissusta erillisiä postauksen, lue lisää matkakertomukset osiosta, tässä linkki yhteen kertomukseen.

Alla olevat kuvat Savanna de la Petrification luonnonpuistosta. Olimme tällä vaelluksella juuri ennen rankkasateiden alkua ja saimme polut täysin itsellemme. Siltä päivältä jäi kyllä välistä tavaksi tulleet päikkärit beachillä maaten.

2020, 30-vuotis juhlavuotemme ja the Korona vuosi

Juhlavuoden matkojen piti suuntautua Pietariin sekä Etelä-Afrikkaan, mutta koronan peruessa ne  toteutui roadtrip Bergenin seudulle Norjaan heinäkuussa sekä Pyhätunturin reissu joulukuussa

Bergen

Ajoimme menomatkalla läpi Ruotsin ja sydämeemme sattui, kun jouduimme vain ohittamaan moottoritien kyltit kohdassa, josta olisi ollut 10 km matka Ruotsin sukulaisille. Norja hyväksyi suomalaiset maahan, jos Ruotsin läpi ajettiin pysähtymättä. Me teimme niin kirjaimellisesti, ei ollut tarvetta edes puskapissalla pysähtyä.

Matkalla totesin miehelleni, että ei ihan jokainen mies herää 03 aamulla, vaella puolta päivää (22km) ja aja seitsemän tuntia samana päivänä, jotta vaimo pääsee toteuttamaan pinttyneen pakkomielteensä.

Mieheni vastaus oli: ”Happy wife, happy life”!

Pakkomielle näkyy alla eli poseeraus Trolltungan kielekkeellä. Tarkemmin vaelluksesta voit lukea tästä.

Pyhätunturi

Marraskuuhun oli suunniteltu virallinen 30v matka Etelä-Afrikkaan. No koronahan sen matkan söi ja matkasimme sen sijaan Lappiin. Meillä oli viikoksi mökki ja ensimmäisenä iltana saunassa totesin miehelleni, että ajattelepa, että tämä on ensimmäinen kerta koskaan kun lomailemme näin. Emme ole koskaan aiemmin olleet Suomessa kahdestaan useampaa päivää samassa majapaikassa.

Aikataulu oli aika erilainen kuin matkoillamme yleensä. Herätään, kun herätään eli n. klo 7. Vaellus tai hiihto klo 10-12(14), sauna, lounas kahvila Loimussa, päiväunet, kirjan lukua, iltapala ja nukkumaan. Päiväaikataulumme kertoo jo sinällään siitä, että ollaan oltu yhdessä 30 vuotta 😅😂❤. Palautumiselle tarvitaan aikaa ja jotenkin tässä kaamoksen pimeydessä sitä tarvitaan enemmän.

P.S.

Kaikkein ihanimpia muistoja Suomen reissuista meillä on pyöräreissuista. Pyhä-Näsin kahdenkeskiseltä pyöräreissulta voi lukea tarkemmin tästä. Tässä kaksi fiilistelykuvaa.

Haluan kiittää miestäni näistä kolmesta vuosikymmenestä yhdessä. Yhteisistä askelista, yhteen hiileen puhaltamisesta, yhteisistä suunnitelmista.

Olemme tempperamenttinen pari, riitelemme edelleen viikoittain. Ehkä tämä näkyi tähtikartoista, sillä seurustelumme  alkuvaiheessa mieheni sukulainen, joka on perehtynyt tähtikarttoihin sun semmoiseen, ilmoitti meille, että leijona ja vesimies vain yksinkertaisesti eivät pärjää yhdessä. 30 vuotta ollaan pärjätty ja still going strong😉😅😍💪💪💪💪

Olemme jo menettäneet toivomme sen suhteen, että osaisimme himmata riidoissa. Toisaalta luovuttaminen on tuonut esiin sen, että entistä useammin riidan syntyessä jompi kumpi vähän hidastaa tahtia ja miettii, että voisiko tässäkin olla kyse väärinkäsityksestä. Nimittäin käytännössä joka kerta huomaamme, että olemme alusta alkaen olleet väittelemästämme asiasta samaa mieltä, mutta vain ymmärtäneet väärin.

Elämme yhteistä elämäämme meidän tavalla, emme kysele keneltäkään lupaa valintoihimme. Muut voivat jotain kummastella, mutta vuosien kuluessa tapoihimme on totuttu.

Olemme ensisijaisesti pari, toissijaisesti perhe. Lapset ovat meillä lainassa, kasvamassa omille siivilleen rinnallamme, mutta meidän pitää viihtyä yhdessä myös senkin jälkeen. Kun lähipiirissä on ystäviemme kumppaneita yllättäen kuollut, niin se on laittanut miettimään, miten itse selviäisi. Selviäisin varmasti taloudellisesti (tiukempaa luonnollisesti olisi, niin kuin muillakin yksin talouttaan pyörittävillä), mutta yksinäisyys valtaisi varmasti. Rakkaani on myös paras kaverini. Olen kiitollinen näistä vuosista ja toivon monia vuosikymmeniä yhteistä tervettä elämää!