Etätyöviikko ulkosaaristossa – Jurmon talvesta kevääseen alle viikossa

Ulkosaariston Jurmo, lintupongareiden ja kalastajien paratiisi, veneilykansan hehkuttama kesäpaikka. Miten sisämaan kasvatti kokee Jurmon talven? Lähdin tsekkaamaan.  Ensin piti mennä vain päiväksi Jurmoon ja jatkaa siitä viikonlopuksi Utöön. Purjehtijaystäväni viesti: ”Etätyöviikko tai -kuukausi Jurmossa olis ehkä unelmien täyttymys” sai tsiikailemaan kalenteria tarkemmin ja totesin, että voisin olla kyllä etätöissä koko viikonkin yhden päivän sijaan. Ja vaikka Jurmo on täyteenbuukattu käytännössä vuosiksi viikonloppuisin ja kesäaikaan, niin juuri haluamanani ajankohtana oli Jurmo Innissä mökkimajoitusta ma-pe!!! ”Kohtalonani Jurmo” sanoo mieli ja buukkaa reissun.

Matka Jurmoon

Pärnäisten sijaan Utön laiva lähti Nauvosta niin aikaisin, että oli parasta yöpyä Nauvossa oman mielenterveyden vuoksi. On hyvä huomata, että Tampere-Nauvo välillä on jo yksi lautta, joten ihan  viime tipassa ei sovi olla. Tässä kohtaa jo huomaa saaristolaiselämän aikataulun. Söpö ja sympaattinen Hotel Lanterna saa suositukset. Meistä todella huolehdittiin, henkilökunta soitteli vielä perään ja varmisti, että olimme saaneet tiedon ovikoodista ja kertoi korona-ajan aamupalapussikäytännöstä laivaan menijöille.

M/s Baldurin kyydissä matka Utööseen kestää talviaikaan noin viisi tuntia, jos matkustajia on menossa kaikkiin satamiin(ja tunnin vähemmän Jurmoon). Vuokraemäntämme Tiina kertoi, että viikkoa ennen tuloamme keskiviikkopäivänä Baldur kulki väliä Nauvo-Utö-Nauvo 18 tuntia kymmennen tunnin sijaan. Että näin helmikuussa!!! Keskiviikon matka yleisesti hitain jääaikaan, sillä tiistaina laiva ei liikennöi ollenkaan ja Baldurilla on kova työ puskea jäiden lävitse. Meidänkin menomatka viivästyi vähän ja välillä laiva ei edennyt ollenkaan ja välillä laiva tuntui olevan ihan vinossa.

Tsekkaa ajankohtaiset aikataulut tästä. Minua hämmästyttää aina uudelleen ja uudelleen, että nämä laivatmatkat todella ovat ilmaiset – kyseessähän on saaristolaisten tie, muuta tietä saaristoon ei ole kuin tämä meritie. Iloinen veronmaksaja olen tässä kohtaa!!! Yhteysaluksen historia on alkanut vuonna 1964, jolloin laiva kulki kahdesti viikossa Turun ja Utön väliä. Jurmon saatua laiturin vuonna 1970 laiva alkoi rantautua myös Jurmoon.

Palvelut Jurmossa

Jurmoon ei tulla autolla, autot jäävät Nauvoon. Jurmon laiturilta kävelee kyläkeskustaan kymmenisen minuuttia, majapaikkojen omistajat Tiina ja Klas ovat vastassa laiturilla ja kuljettavat kantamukset reippaan kilometrin matkan kyläkeskuksen alueen mökeille.

Jurmo Innin omistaja Tiina kertoi, että saaressa toimii Telian netti hyvin, mutta muiden toimijoiden netti ajoittain tökkii. Jännitin kovasti, että onnistuvatko työt, mutta ei siis mitään pätkimistä ollut. Naapurimökissä asunut kommentoi Elisan netin pätkineen. Jurmo Inn tarjoaa myös täysihoitoa ja nyt korona-aikaan mökkiin toimitetaan päivän neljä ateriaa hintaan 40€/henkilö, todella upeaa.

Tiinalta saa myös avainta kirkkoon, kannattaa pyytää. Kirkon hautausmaalla on viimeinen leposija monella Johanssonilla ja Mattssonilla eli saaren vajaata kymmenkuntaa mökkiä vuokraavien sukujen jäseniä ovat he. Pysyvästi Jurmossa asuu kymmenkunta ja vuokramökeissä on n. parikymmentä petipaikkaa.

Kaikki majoitus on tasoltaan yksinkertaista, tänne ei tulla luksusmatkailemaan. Tai oikeasti tullaan, se luksus on luonto. Oikea palvelu saarella on sen luonto ja laskeutuminen luonnon rytmiin.

Kesällä toki palveluja on enemmän veneilijöille. Vuoden aikana Jurmossa vierailee 10 000. Veikkaan, että heistä 9/10 käy kevään ja syksyn välillä.

Jurmon luonto

Jurmoa kutsutaan Suomen Färsaariksi. No ehkä tämä kuvaus on hieman liikaa, Färsaaret on nimittäin kaunein kohde maailmassa, jossa olen ollut. Jos haluat tehdä omaa vertailua, niin voit lukea tästä artikkelini Färsaarilta.  Mutta uniikki Jurmo on, ”one of a kind”, vaikea kuvata ja varmasti toista vastaavaa ei maailmassa ole, sen uskon. Valtavan laajat kivikkorannat sekä matalat katajajikko/kanervikkomättäät vaihtelevat maisemassa.

Ainuttakaan mäkeä ei koko saarella ole. Högberget ei sisämaan asukista tunnu kuin pieneltä kalliolta, sinne kannattaa kyllä kiivetä, niin näkee kokonaisuuden hyvin. Sataman puoleisen särkän puolelle kävellessä (Västerrevet) näytti kuin olisi Lapin paljakoilla, kivikkoisia jäkäläosuuksia. Koko saari on pituudeltaan 6km ja keskustaajama on noin puolivälissä. Jos sinulla on aikaa kävellä vain toiselle särkälle, niin ehdottomasti valitse Grundvikin puoli. Sinne lähtee polku kappelin takaa ja takaisin päin tulimme muita polkuja Sorgenin kautta ihanan tervalepikön lävitse. Särkät eli pitkulaiset kapeat maa-alueet samantyyppisiä kuin Salpausselkä ja harju kuulemma jatkuu pitkiä matkoja vielä veden alla myös. Vaikka etäisyys keskustasta särkkien päähän ei ole pitkä, niin kivikko on yllättävän raskasta kulkea -vaikka kivikko on tasaista. Tuntui, että kävely kivillä otti myös selkään – ehkä en paljasjalkakengillä menisi.

Kävin särkällä kahden päivän välein ja oli käsittämätöntä, miten talvi vaihtui kevääksi siinä välissä. Vertailepa kuvia alla:

Saariston talvea kutsutaan jäätalveksi ja se on lyhyt. Viikkoa ennen kuin saavuimme, saari oli lumen peittämä. Nyt kun tulimme, ei käytännössä missään ollut enää lunta. Jäätä sen sijaan oli ja paljon. Jää hioo ja muokkaa kallioita. Saariston perusmaisema on silokalliomaisema.  Jurmossa on pieni  1930-luvulla istutettu mäntymetsä ja toisessa kohtaa tervaleppämetsikkö, mutta yleismaisema on puuton. Tuuli on the juttu Jurmossa. Eräänä iltana tuntui kuin tuuli ihan just nostaisi mökin ilmaan, talon nurkat ujelsivat, oli vähän jopa hankala nukahtaa, kun äänimaailma oli itselle vieras. Talvi Jurmossa on todella pimeä, ota siis hyvä otsalamppu matkaan. Märillä ja liukkailla kallioilla nastakengät olisivat tarpeen, mutta muualla käytännössä turhat, Jurmon talvi on lauha ja maa pääsääntöisesti sula.

Mielenkiintoinen asia ovat Jurmon alpakat, luit oikein ALPAKAT. Vaikka alpakat ovat enemmän Perun juttuja, niin ne pärjäävät ja nauttivat olostaan Jurmossa. Siis ihan ulkosalla.

Osa Jurmosta kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon ja osa on paikallisten omistamaa – heidänkin maa-alueistaan osa suojeltua. Kaikenkaikkiaan 2/3 saaresta on suojeltua, upeaa!!!

Jurmon tarinat

Pienissä eristäytyneissä yhteisöissä kuten saaristossa ja saamenmaalla on paljon saagoja. Ovatko ne totta osin vai täysin legendaa, ei voi tietää. Jurmon tarina kertoo jurmolaisista merirosvoista, jotka harhauttivat merenkävijöitä sytyttelemällä tulia. Täten he saivat laivat menemään karille ja sitten ryöstivät ne. Kuningas Kustaa hermostui tähän 1500-luvulla ja surmautti jurmolaiset. Tämän jälkeen saareen muuttivat nykyisten jurmolaisten esi-isät.

Asutusta saarella on ollut keskiajasta alkaen. Kirkonkirjojen mukaan 1700-luvun alussa on saarella ollut 70 asukasta, 1800-luvulla 40 asukasta, 1930 asui enää 20 asukasta ja nykyisellään vakituisia saarilaisia on 10. Sähköt saarelle tuli vasta 1996. Vanhoja tiloja saarella on neljä: Bengtfolks, Lassfolks, Bondas ja Norrgrannas. Tilojen päätalot ovat muodostaneet Keski-Euroopalle ja ulkosaaristolle tyypillisen tiiviin ryhmäkylän. Tämä johtuu siitä, että pitkän aikaa tonttimaa oli talojen yhteistä ja oman tontin ulkopuolelle sai rakentaa vain jos sai muilta talolaisilta luvan. Ympäröivä maa-ala oli yhteisenä laidunmaana.

Upea kulttuurihistoria ja luontohistoria on Jurmolla. Ei siis ihme, että Jurmon kylä on nimetty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi ja edustaa kyläasutusta ulkosaaristossa. Metsähallituksen luontotupa löytyy satama-alueelta ja sieltä on moni tähän blogiinkin löytynyt tieto saatu.

Haluaisin palata Jurmoon kesäaikaan. Jos vain majoitusta saisin, niin olisi upeaa päästä saarelle saarilaisten vuoden tärkeimpänä päivänä. Heinäkuun toisena sunnuntaina vietetään kirkkosunnuntaita. Silloin saaren jumalanpalvelukseen saapuu myös muiden kylien väkeä ja veneilijöitä.

Korppoon papit ovat 1600-luvulta alkaen tehneet matkoja ulkosaaristoon. Kylän neljän taloa majoittivat ja ruokkivat vuorovuosina papin. Aikoinaan muiden kylien asukkaat näkivät, että Jurmossa alkaa jumalanpalvelus siitä, että kylän korkeimmalle paikalle Högbergetille oli nostettu ns. papinpurje salkoon.

Koska papit tulivat harvoin saareen, niin aikoinaan saaressa syntyneet lapset hätäkastettiin parin päivän ikäisenä nimetyn talollisen toimesta. Pappi sitten myöhemmin vahvisti kasteen. Jurmolaisen Agneta Anderssonin kirjassa ”Jurmon kylä – lähempänä merta” (2010) hän kuvaa Agda Mattsonin kertoneen hätäkasteesta: ”Hän pirskotti vähän vettä lapsen pään päälle, lausui tämän nimen, sekä luki Isä meidän rukouksen ja siunauksen. Sitten kirjoitimme papille ja ilmoitimme lapsen nimen. Näin tehtiin etenkin silloin, jos lapsi syntyi myöhään syksyllä, ettemme voineet matkustaa pitäjään.” Jos Jurmo herättää enemmän kiinnostusta, niin suosittelen lukemaan kirjaa, avaa saaren ja jurmolaisten historiaa elävästi.

Kiitos Jurmo – toivottavasti tiemme kohtaavat uudelleen!

Onko sinulla kokemusta Jurmosta tai muista ulkosaariston kohteista, mikä niissä juuri sinua kiehtoo?