Elä ja hengitä Lappia – etätyöjakson kuusi kohokohtaa

Korona, hallituksen etätyösuositukset ja etenkin tarttuvampien virusmuunnosten myötä tautitapausten lisääntyminen kevättalvella 2021 sai minut hetkeksi siirtymään kokonaan etätyöhön. Samanaikaisesti osui silmään Saariselän lähellä olevan Tankavaaran Kultakylän etätyötarjous. Kun lapsille osui myös etäkoulujakso, niin päätös oli valmis, auto pakattiin ja lähdettiin. Olen kiitollinen siitä, että elämä tarjosi minulle tämän jakson. Tässä artikkelissa kerron minulle merkityksellisimmät kokemukset, etätyöjakson kuusi kohokohtaa.

Etätyöjakson todellinen voittaja oli koiramme Ronja – hän sai ylennyksen eli nukkua yöt vieressäni – käytännössä nilkkojeni päällä tai kainalossa 😍.  Muutamaa hiihtoreissua lukuunottamatta hän myös pääsi pitkille lenkeille uusiin maisemiin. Koira nautti, mutta niin hän nauttii aina kotiarjessakin.

1. Kauas katsominen voimaannuttaa

• Tunturituuli, lempeä kuin henkäys tai raaka, luihin ja ytimiin menevä.
• Auringon säteet valaisevat kaukaisuudessa olevien tuntureiden rinteet, valkoista silmännäkemättömiin.
• Sininen ja valkoinen, Suomen värit, puhdas uusi valkoinen lumi ja pilvetön taivas.

Tästä on talvinen Lappi parhaimmillaan tehty.

Kiilopään huiputus, sitä et saa Saariselällä jättää väliin, annan kuvien puhua. Lumikengillä pääsee syvemmälle kokemaan, mutta tappautunut polku riittää myös ihan riittävään kokemukseen. Kirjoitan myöhemmin matkakertomusta Kiilopään vuodenajoista, jutussa verrataan syksyn ruskan ja lumisen talven Kiilopäätä.

2. Tykkylumiset puut maaliskuussa vai  auringon lämpö ja kirkkaus huhtikuussa?

”Maaliskuu maata näyttää” on totta Etelä-Suomessa, pohjoisessa maaliskuussa koetaan viimeiset tykkylumet. Viimeistään huhtikuun lämpö tiputtaa tykyt, jos tuulet eivät ole sitä jo tehneet. Riisitunturin tykyt ovat exclusive tasoa (katso tästä), mutta kyllä Saariselänkin tykyt ovat upeita.  Olen kiitollinen, että sain nähdä hetken tykkylumipuita. Moni sanoo, että huhtikuun aurinko ja hankikannot ovat parasta, mutta minä olen kyllä tykkylumi-ihmisiä enemmän. Kuvat otettu Tankavaarasta Geologisen polun reitiltä maaliskuun puolivälissä.

Vai onko tämä enemmän sinun sielunmaisemasi? Kevät ja tunturipuron solina. Lumen pinnalla näet sen kiteet auringon säteiden osuessa lumeen. Aah, onhan nuokin hetket niin koskettavia ja sinutlaatuisia…

3. Revontulet – ensimmäinen kerta elämässä sykähdytti

Auroras Now! app on hyvä kertomaan revontulien todennäköisyyden ja voimakkuuden asteikolla 1-5. Tässä esitetyt kuvat ovat otettu öinä, jolloin on ollut lukema 2-3. Facebookissa on ryhmä ”revontulikyttääjät” – se on liian pro ryhmä minulle, en ymmärrä sen salakielestä mitään.

Saariselän alueella jonkin tiedon mukaan on 100 päivänä vuodessa revontulia ja toinen lähde kertoo revontulia näkyvän 200 päivänä.

Siis jos taivas on pilvetön. Käytännössä harvemmin. Mikään appi ei kuitenkaan kerro varmuudella, ainut keino on mennä ulos. Silloin voi näkyä, kun näet tähdet. Toisaalta on jo elämys katsella tähtitaivasta, tuntuu, että en ollut koskaan ennen elämässä katsonut tähtitaivasta.

En ollut ajatellut, mutta tähtitaivaan katsominen rauhoitti samoin kuin elävän tulen tai virtaavan veden katsominen.

Älä tuijota ennusteisiin vaan mene ulos. Itse opin tämän kantapään kautta. Olin katsonut ennusteesta, että klo 01 on pilvetöntä, sitä ennen melko paljon pilviä. Menin ajoissa nukkumaan ja laitoin kellon herättämään klo 01. Sääennuste näyttikin, että melko pilvistä on, jatkoin unia ja heräsin klo 03. Nämä 22.2 otetut kuvat on otettu silloin. Samana yönä jo klo 22 oli ollut lähistöllä olevien Instagram kuvien perusteella aivan huikeasti paremmat revontulet 😜😅

22.3. otetut kuvat:

2.4 otetut kuvat:

5. Arjen erilaiset elämykset: valjakkokoirakisasta pulkkamäen/ladun kautta savusaunaan ja virkistävään puropulahdukseen

Tuntui, että arjessa oli enemmän tunteja, kun työpäivän jälkeen sai tehdä speciaaleja juttuja, kuten ajella lapset pulkkamäkeen tai savusaunasta käsin mennä puroon kastautumaan. Hiihtää, lumikenkäillä, liukulumikenkäillä. Pestä käsin astiat valmiiksi seuraavaan ruokailuun. Siivota ei tarvinnut kertaakaan. Piti kyllä sietää hikisiä vaatteita siellä sun täällä pienessä asunnossa kuivumassa ja lasten likaisia ja puhtaita kalsareita lattialla samassa kasassa.

• Euroopan pisin pulkkamäki

Kaunispään huipulta lähtee kaksi kilometrinä pitkä pulkkamäki. Ajelin itse poimimaan pulkkailijat mäen alta, 4,8km:n matkan päästä Saariselkä Ski:n parkkipaikalta. He ehtivät ensin, vaikka joku oli pyörähtänyt jyrkimmässä kohdassa ympäri ihan kunnolla (mustelmia muutama). Pulkkamäki on siis oikeasti sellainen, mihin ei minulla, vuonna 2006 edellisen kerran pulkkailleella ja silloin ranteeni murtaneella ole mitään asiaa. Kuulemma pari kohtaa oli sellaisia, että käsillä joutui lykkimään lisävauhtia. Hissien ollessa auki pääsee ylös myös hissillä. Pimeään aikaan mäki on valaistu.

Toisten ilo on oma ilo ja siksi pulkkamäkireissu oli yksi oman reissuni kohokohtia. Koira oli kyllä hädissään, hän haukkui hätääntyneenä kauas alas kiitävien perheenjäsentensä perään.

• Avantouinti Kiilopään savusaunasta käsin

Kiilopään savusaunasta on kiirinyt korvaani juttuja, sen makoisista löylyistä ja hyvästä tunnelmasta. Normaalisti saunan löylyistä nauttii 20 kerrallaan, mutta nyt koronarajoitusten aikaan kyseessä on luksustuote, kuusi kylpijää kerrallaan, turvavälit onnistuivat. Luksuselämystä lisäsi se, että saunassa oli minä ja viisi paikallista, ivalolaista naista. Kolmen sukupolven naisia, jotka keskustelivat arjestaan: poronlihan kuivattamisesta, kesällä olevista häistä, yhden saunojan 3 viikkoisesta vauvasta ja kymppivuotiaan lentopalloharrastuksesta.

Sauna lämpiää neljänä päivänä viikossa. Kun kävin hiihtoreissun yhteydessä vastaanotosta kyselemässä, niin selvisi, että seuraavan viikon aikana yksittäinen yhden hengen paikka oli vapaana vain yhdelle vuorolle. Tunnin saunavuoron normaalihinta ilman alennuksia on 13€ – alennusta saavat Suomen ladun jäsenet ja Kiilopäällä majoittuvat. Sauna on sekasauna, mutta pukuhuoneet ja pesutilat löytyy sukupuolen mukaisesti.

Puroon laskeudutaan turvallisesti pehmustettuja portaita myöten. Uintipaikka on suojainen, siihen ei kunnolla pääse tuuli, eikä myöskään ohikulkijoiden katseet.

• Helpot hiihtoladut Saariselällä ja Kiilopäällä

Olen enemmän vaeltaja- tai lumikenkäilijätyyppiä. Pelkään isoja mäkiä, tai viime marraskuun hiihtoladulla kaatumisen jälkeen pelkään kaikkia alamäkiä. Enemmän siis tein retkiä liukulumikengillä ja lumikengillä – näistä Tankavaaran Urho Kekkosen Kansallispuiston vaelluksista voit lukea tästä. Tässä esittelemäni Saariselän/Kiilopään hiihtoreitit ovat siis oikeasti todella helppoja.

Saariselän alueen hiihto/kävely/lumikenkäily/pyöräilyreitit hahmottaa parhaiten 5 € maksaneesta kartasta – paperikartan ostamalla tuet samalla alueen reittien kunnossapitoa.

Koiralatu Saariselän laskettelurinteeltä Moitakurulle ja takaisin, 22,3 km (3h)

Koiralatu kannattaa mielestäni hiihtää vastapäivään, niin että laskettelurinteeltä hiihdät Luton päivätuvalta Moitakurun kahvilaan ja sieltä Palo-ojan kautta samalle reitille. Moitakurun ja Palo-ojan välille osuu Palopään ylitys, mutta vastapäivään hiihtäessä nousu on jyrkkä ja lasku on miellyttävä. Huomaa Palo-ojan kodan  jälkeen kääntyä vasemmalle, muutoin päädyt Kaunispäälle ja saat sitten laskea vähemmän helppoa mäkeä alas. Palopäätä ylös noustaessa kannattaa katsoa näkö-alat taaksepäin, mutta varsinainen maisemallisesti elämys tämä reitti ei todellakaan ole. Moitakurun kahvilakaan ei ollut auki.

Niilanpään luonnonlumilatu, 15,2 km

Kiilopäältä lähtee ihana loiva luonnonlumilatu Niilanpään poroerotuspaikkaa kohden. Niilanpäähän asti latu menee loivasti ylöspäin, mutta käytännössä Niilanpäältä melkein Hotelli Muotkalle asti on todella loivaa laskua (kuutisen kilometriä). Muotkan jälkeen alkavat latuosuudet, jossa voisi myös luisteluhiihdellä, mutta Kiilopäälle asti on todella rentoa hiidellä. Vain yksi suora, helppo alamäki matkalla. Takaisin voi mennä joko Sivakkaojan kautta vai valaistua latua pitkin.

Tievatupa-Saariselkä Ski, 13km

Tämä reitti on kokonaan valaistu reitti. Mukavaa loivaa ylä- ja alamäkeä. Ei erikoisia maisemia, mutta rentoa ulkoilua. Matkalle osuu Savottakahvila noin puoliväliin reittiä. Laskettelemaan matkalla olleet jättivät minut Tievatuvalle ja minä hiihdin laskettelurinteen parkkipaikalla olevalle autolle.

Saariselkä- Luulampi – Saariselkä 20,6km

Reitin voi tehdä myös osittain rengasreittinä, jolloin kannattaa Saariselältä mennä Savottakahvilan suuntaan ja siitä Piispanojan laavulle päin ja Luulammelle ja  Luulammen suunnasta kääntyy Piispanojan laavun suuntaan ja Luulammelle, josta takaisin, tällöin matkaa tulee 25,2 km.

Luulammelta Saariselälle mennessä matka on pitkälti lievää alamäkeä. Menomatkalla en edes huomannut meneväni loivasti ylös koko ajan. Tämä latu on ihan paras!!! Matkalle osuu myös Rumakurun päivätuvat, joista vanha etenkin todella söpö.

Yrittäjänä en tykkää toisen yrittäjän arvostelemisesta, mutta nyt en voi olla tätä tekemättä. Luulammen erämaakahvilaan ota käteistä mukaan, netti ei toimi, niin korttikoneet/mobile pay eivät ole mahdollisia. Tätä en arvostele, katvealueella oikeasti oltiin. Yrittäjän mielestäni röyhkeää tapaa lisämyydä arvostelen. Kahvila oli avannut kymmeneltä ja jo kahdeltatoista hänellä ”oli kolikot loppu”. Ja tässä kahvilassa saa ostaa vain käteisellä… Tilimaksu jälkikäteen onnistuu, euron lisämaksulla. Kolikko-ongelman  hän ratkaisi siten, että jokaiselle ostajalle sanoi ”Otatko vielä suklaapatukan, niin voin antaa sinulle kympin setelin takaisin”. Seurasin sen tähden tarkasti, kun odottelin lettuani.. Lopulta 20 min myöhemmin kyselin lettuani ja ilmeni, että minut oli unohdettu…

• Etätyöarki Tankavaaran villissä lännessä

Askeettinen arki rauhoittaa. Ei tarvinnut miettiä, mitä pukea päälle, kun aina oli merinot ja villasukat. Ulos menessä oli kolme valintaa: softshell, kuori tai kevytuntsikka, monot, kengät vai lumikengät/lumiliukukengät. Ruuan jälkeen pestiin astiat, jotta oli astioita seuraavaan ruokailuun. Joskus repäistiin ja oikein tehtiin reissu yhteiskeittiölle laittamaan ruokaa kunnolla(joskus siellä oli tsekkiläinen it-tyyppi, ei muita) tai oman kylän ravintolaan syömään (ei taaskaan muita).

Villin lännen kylä on varmasti kesän tapahtumien yhteydessä vilkas, nyt talvella se uinui ja tuntui odottavan kaljakuppiloiden avautumista ja iloista naurunremakkaa ja countrymusiikkia.

Eksotiikkaa Tankavaaran talveen tuo pääsiäisenä järjestetty Gold Rush Run, valjakkokoirien kisa. Lähtö oli Tankavaarasta ja kymmenen koiran valjakko juoksi 70 km:n reitin reilussa kolmessa tunnissa. Nämä koirat rakastavat juoksemista. Tein lähtöalueella omia arvioitani valjakoista ja uskon, että parhaiten menestyivät ehkä valjakot, jotka hyppivät ja haukkuivat lähtökiimaassaan niin, että valjakkoa oli pitelemässä kolme huoltajaa – jollakin valjakolla oli vain yksi huoltaja ja hänkin sai keskittyä melko rauhallisina olevien koirien kanssa selfieiden ottamiseen. Mutta kun lähtökäsky tuli, niin siihen loppui haukunta ja koirat keskittyivät juoksemiseen. Tänä vuonna starttia jouduttiin lämpimästä keväästä johtuen aikaistamaan aamukahdeksaan, joten näytti siltä, että minä olin ainoa kisojen ulkopuolinen katsoja lähtöpisteessä.

6. Omassa etätyökuplassa eläminen

Kun on vuoden elänyt korona-arkea, niin oli ihanaa olla kaukana kaikesta. ”Vaarallisista” ihmisistä, pelosta, että vie eteenpäin tautia (työn kautta asiakkaille) sekä etenkin mediasta. Sain tehdä töitä ja ulkoilla, keskittyä tässä hetkessä oleviin asioihin.

Vasta mieheni tultua etätöihin kanssani, katsoimme uutisia ja vähitellen laskeuduin uutisten kautta takaisin korona-arkeen. Töiden tekeminen ilman maskia oli ihanaa, sai hengittää kunnolla. Maskin väliaikainen käyttö esim. kaupassa on minulle ok, mutta pitkäkestoinen on haastavaa. On myös upeaa nähdä toisen henkilön kasvot ja näyttää omat tunteet kasvojen ilmeillä. Toisen henkilön tunteiden aistimiseen Teams/Zoom/puhelin kyllä asettaa rajoitteita. Monenlaisia ahdistuksen säätelyyn käytettäviä harjoitteita olen tehnyt asiakkaisen kanssa etänä, mutta niin rohkea en ole ollut, että EMDR:ää olisin etänä tehnyt. Myös uuden asiakassuhteen aloitus tuntui jotenkin kömpelöltä etäyhteyden kautta, ajattelen, että se johtuu siitä, että luottamussuhde ei ole vielä syntynyt/vahvistunut. Niin hyvin etäyhteydellä asiat toimivat, että rajoitetusti haluaisin jatkossakin tehdä töitä etäyhteydellä jostakin muualta käsin.

Kiitos elämä, Lappi (ja korona) näistä uniikeista kokemuksista!

Oletko ollut etätöissä jossakin sinulle uudessa kohteessa joko nyt korona-aikana tai aiemmin? Missä olit ja millaisia kokemus sinulle oli? Millaisia etätyörutiineita sinulle muodostui, mikä auttoi sinua uuden arjen rytmittämisessä tehokkaaksi?